Luonnonhoitosuunnitelma
Takaisin seikkailumetsään

Luonnohoitosuunnitelman laadinta etenee: seuraa prosessia

Tiivistelmä maastoretkestä: "Kattilanpohja, jossa on aina vettä"
Todettiin, että alue oli periaatteessa mukava lapsille ja nuorille (tosin paikan käyttäjäkunta oli aikuisten käsityksen mukaan pieni). Paikka näyttää kuitenkin olevan huonossa kunnossa ja roskainen. Jotkut rakennelmat (maja) ja vempeleet näyttivät aikuisista hengenvaarallisilta, varsinkin polun poikkimenevä liukuvaijeri hirvitti.

Kaikki kommentit

Tiivistelmä lasten maastoretkestä: "Kiva muttei kauheen kiva"
Seikkailumetsää pidettiin kivana paikkana, koska siellä on rengaskeinu, paljon puita ja siellä voi rakennella majoja. Majat ja vehkeet eivät vain tahdo pysyä kunnossa, vaan paikka on muuttunut sotkuiseksi ja töhrityksi. Rikotut ja sotketut paikat halutaan kuntoon, niin että paikka olisi turvallinen ja viihtyisä. Myös valaistusta toivottiin lisää.

Kaikki kommentit

Työryhmässä esiin tulleita ajatuksia: Ränsistyneisyys kummastutti. Ehdotettiin rakennelmien tarkastamista ja kunnostamista sekä ympäröivän ryteikön siistimistä. Skeittirampille ja Seikkailumetsään tarvitaan ylläpitäjää/valvojaa/huoltajaa, jotta alue pysyisi kunnossa

Viherosasto   "Pihlajamäki - Pihlajiston luonnonhoitosuunnitelma 1999 - 2008" ( päivitetty 13.8.1999):
Luonnonhoito: Kuvio NroID 4555/4554 (ks. kartta)
Luonnonhoitotoimenpiteitä ei toteuteta lähes avoimella alueella, jossa leikkirakennelmat sijaitsevat ja jossa kasvaa joitakin yli 50 v. haapoja. Ympärillä kasvavasta haapa-koivu metsästä, jonka alla kasvaa pienempää haapaa, vaahteraa  ja paatsamaa, poistetaan yksittäisiä huonokuntoisia isompia puita ja pienempää pensaikkoa paikoitellen.   Luonnonhoitotyöt käynnistyvät syksyllä 1999, ja ne toteuttaa rakennusvirastossa ympäristötuotannon luonnonhoitoyksikkö työnjohtajanaan Mikko Vuohelainen p. 728 5754.

Muut hankkeet: Valaistuksesta: Ulkoilureittien valaistus tai muun valaistuksen asentaminen etenee erillisenä hankkeena. Pääsääntöisesti pyritään valaistus saamaan niille reiteille, joilla on myös talvikunnossapito, mikä vaatii ulkoilureitiltä työleveyttä ja myös kunnon pohjatyöt. Valaistuksesta vastaa Pihlajiston kävelyreittien varrella Suomen Energia-Urakointi Oy (Helsingin Energian ja Vantaan Energian verkonrakennusyksiköistä muodostettu sähköurakointiyhtiö,
(http://www.helsinginenergia.fi/tietoa/yhteystiedot.html). Yhtiön tehtävänä on huolto ja lamppujen uusiminen.  Valaistusasioista voi olla yhteydessä myös piiripuutarhuri Veli-Matti Pynnöseen, puh. 1663854.

Leikkirakennelmat: Asukaslähtöisenä ideana alueelle on aikanaan tehty rakennelmia ym. nuorten kanssa projektirahoituksella. Nykyisin puiston käyttö on hiipunut ja rakennelmat ja ympäristö ovat erittäin huonossa kunnossa. Ehdotetaan erilliseksi puistorakentamishankkeeksi mahdollisimman pian. Hankkeen suunnittelussa otetaan huomioon veden poisjohtaminen, uuden käytävän rakentaminen ja rakennelmien korjaus tai purkaminen. Jäävissä rakennelmissa tulisi säilyä "seikkailupuistomainen" idea, ja kulku koirapuistoon olisi huomioitava. Puistorakentamishankkeista vastaa viherosastolla rakennuttajatoimisto päällikkönään Hannu Airola, p. 166 2809.

Roskat poistetaan hoidettavilta metsäalueilta seuraavan hoitokerran yhteydessä eli syksyllä 1999. Puistojen leikkipaikkojen puhtaanapito kuuluu rakennusviraston ympäristötuotannon viheryksiköille (toimistopäällikkö Helena Värri p. 166 3872 tai piiripuutarhuri Veli-Matti Pynnönen p. 166 3854). Roskaisuuden vähentäminen vaatii kaupungin siivouksen lisäksi myös asukkailta vastuullista suhtautumista ja talkoohenkeä.

Luonnonhoidon toimenpidekartta 29.4.1999: Luonnonhoidon toimenpidekartta,
karttakuva Pihlajiston alueelta, lähinnä metsänhoidolliset toimenpiteet.


Takaisin SeikkailumetsäänTakaisin Seikkailumetsään