Hei,
löytyisikö Hermanni - Vallila -seuran jäsenistöstä kannatusta ajatukselle pyytää kaupungilta tulevasta Hermanninpuistosta maaplänttiä viljelypalsta-alueelle?
Vankila-alueestahan on tarkoitus erottaa sen eteläpuolinen osa yleiseksi puistoksi. Näin tulevaa puistoa kuvaillaan Kaupunkisuunnitteluviraston sivuilla:
"Puistoalue on osa 1800-luvun lopulta peräisin olevien vankilan rakennusten pihamaata, kukkapenkkejä ja kasvimaita. Puistossa säilytetään alueen ominaisluonne ja ilmennetään puutarhaviljelymenneisyyttä. Yleisilme syntyy kookkaan puuston, avoimen maisematilan ja puutarhaviljelyn jäänteiden muodostamasta kokonaisuudesta. Muotokieli on perinteen mukaisesti selkeää ja geometrista. Pensasaidat ym. rajaukset ovat riittävän korkeita suojavaikutuksen ja maisemallisen rajauksen aikaansaamiseksi, mutta riittävän matalia, jotta niistä näkee yli. Näin puistosta muodostuu tilallisesti yhtenäinen. Puiston teemaan sopivat perinteisen piha- ja puutarhaviljelykulttuurin aiheet, kuten leikatut pensasaidat, portit, syreenimaja-ajatusta mukailevat istuskelupaikat, omenatarhat ja muut hyötykasvit sekä sorakäytävät."
Ajatellen tulevan puiston historiaa, minusta palstat sopisivat erinomaisesti jatkamaan kotitarveviljelyn perinnettä 2000-luvulle!
Haluaisin tällaista hanketta ehdottaa, sillä olen asunut ennen Hermanniin muuttoa Arabianrannassa. Siellä on Arabian tehtaan viereisten huviloiden takana pieni palsta-alue, jota hallinnoi Toukolan-Vanhankaupungin yhdistys. Minusta tuo palsta oli seudun parhaita juttuja.
Arabian palstat ovat pieniä, aarin tai puolen aarin kokoisia ja niitä on yhteensä 76. (Ks. lisää
artova.fi/viljelypalstat-mainmenu-405 ) Palsta-alue on kaikille avoin puisto, missä saa vapaasti kävellä - tietenkin huomaavaisesti ja kiltisi. Itse nautin suuresti siitä, että saatoin seurata vuodenkiertoa tehden päiväkävelyni tuon alueen sivuitse. Useimmilla viljelijöillä on palstallaan runsasti kukkia, joten palsta-alue on paitsi kasvimaa, myös aivan mahtavan kaunis puutarha!
Olen aivan varma, että tällaisella uudella palsta-alueella olisi suurta kysyntää. Useimmat ovat varmaan jo nähneet tänäkin keväänä uutisia siitä, kuinka pitkät jonot nyt olemassa oleville viljelyalueille on?
Tiedustelen nyt täällä olisiko kenelläkään kiinnostusta lähteä työstämään asiaa eteenpäin. Suunnitelmat Hermanninpuistosta on kyllä jo laadittu ja puiston rakentaminen oli käsittääkseni tarkoitus aloittaa vuoden 2011 aikana, mutta sittenhän kävi niin, että viime heinäkuussa kaupungin rahat loppuivat ja monet jutut jätettiin odottamaan, täällä Hermannissakin. Niinpä uskoisin, että asiaan olisi vielä mahdollista vaikuttaa. Hermanninpuiston toteuttaminen ei uskoakseni ole edes tämän kesän 2012 ohjelmassa, joten aikaa neuvottelulle voi hyvin olla.
Mitä mieltä olette?
Ystävällisin terveisin,
EJ