Uutiset

Kanit ja kasvit

Paljon harmia aiheuttavat citykanit  ovat koko Helsingin riesa. Maa- ja metsät.
maisteri Päivi Leikas antoi arvokkaita ohjeita siitä, miten pitää kanit kurissa.
Kaikki kasvit kannaatta suojata, puun rungot n. metrin  matkalta tyvestä
ylöspäin  ja kasvit verkolla, joka on kaivettu maahan tarpeeksi syvälle ja
on riittävän korkea ja pieni silmäinen.
Jos piha-alueella on rakenteita, joiden alla on mahdollista oleskella ja pesiä,
niiden aukot kannattaa sulkea hyvin ja varmistaa myös, ettei eläimiä jää sin-
ne loukkoon.
Kanikarkotteita voi käyttää, mutta on hyvä tietää, että ne eivät ole teholtaan
pitkä-aikaisia ja tulevat siten ehkä kalliiksi.
Helsingin kaupunki  antaa kaninkarkotusohjeita netissä osoitteessa
www.hkr.hel.fi/viher


Puutarhuri Elina Sandbacka neuvoi valitsemaan viherkasveja, joissa eri-
muotoisilla ja -värisillä lehdillä luodaan  kauniita ryhmiä ja voidaan korostaa
pihan korkeuseroja. Ns. ikäviä paikkoja voi piilotella esim. ristikoilla, joissa
köynnökset saavat rehottaa. Kukkapenkkien muotoa kannattaa miettiä, pyö-
reät muodot pihassa tekevät kivisestä kaupunkipihasta pehmeämmän ja
kauniimman.
Sesonkiin sopivat kukkivat kasvit kannattaisi istuttaa isoihin ruukkuihin,
jotka sijoitetaan näkyviin paikkoihin. Ruukun sisältö on helppo vaihtaa
uusiin kukinnan ja vuodenajan mukaan.
 
Nämä tiedot ovat peräisin antoisasta Kampin asukasillasta 6.10.2008,
jossa käsiteltiin kaupunkipihaan liittyviä asioita, kasvien valintaa, istutuksia ja
sitä miten estää city-kanien tekemiä tuhotöitä.