
Maaliskuun Kannelmäen kasvona on Kannelmäessä asuva kulttuurivaikuttaja Georg Dolivo. Espoon kulttuurijohtajana vuodesta 2001 toiminut Dolivo tunnetaan kulttuurielämän ja kaupunkikulttuurin vaikuttajahahmona; hänelle myönnettiin ansioistaan Espoo-mitali 2007. Hän on johtanut Näyttelykeskus WeeGeetä ja aiemmin myös Svenska Teaternia. Georg Dolivoa haastatteli 23.3.2012 Kanneltalon johtaja Antti Manninen.

Runsas 30 kuulijaa oli paikalla Kulttuurikahvila Voilássa pidetyssä tilaisuudessa.

Dolivon muistetaan etenkin Kivikasvot-yhtyeestä, jossa hän oli yksi neljästä alkuperäisjäsenestä.
Kannelmäen kasvot -keskustelusarja esittelee alueen tekijöitä, näkijöitä, kokijoita ja vaikuttajia. Tilaisuuden järjestävät Helsingin kulttuurikeskus yhdessä kaupunginosan paikallistoimijoiden kanssa.
Kanneltalon kevät tarjoaa jälleen todella monipuolista ohjelmaa kaikille ikäryhmille. Luvassa on värikäs kulttuurikevät!
Katso ohjelmakalenteri Kanneltalon sivuilta.
Tiistai-klubilla ti 20.3.2012 klo 18.00;
Uudessa tiistai-klubisarjassa esiintyy nuoria lupauksia ja tulevaisuuden tähtiainesta Pop & Jazz Konservatoriosta.

Kannelmäen kasvot -keskustelusarja jatkuu myös keväällä 2012! Helmikuun 2012 Kannelmäen kasvona oli jalkapalloilija, Sonera-stadionin toimitusjohtaja Aki Riihilahti (kuvassa vasemmalla), haastattelijana Tomi Palkama, HJK Juniorit ry:n hallituksen jäsen. Tilaisuus pidettiin Kanneltalon kulttuurikahvila Voilán stagella torstaina 16.2.2012 klo 18.
HSL:n liikennesuunnitelmasta pidettiin pikaisella kutsulla asukastilaisuus Kanneltalon kahvilassa keskiviikkona 8.2.2012 klo 9. Aamuajankohdasta huolimatta paikalla oli oli lähes 40 asukasta - joukkoliikenne kiinnostaa siis kovasti kannelmäkeläisiä.
Tilaisuudessa HSL:n liikennesuunnittelija Jussi Saarinen (kuvassa keskellä) kertoi vuoden 2012 syksyllä käyttöön tulevasta liikennöintisuunnitelmasta. Tilaisuus järjestettiin, koska saadun suuren palautteen takia HSL halusi keskustella asukkaiden kanssa Kannelmäen bussilinjojen muutoksista. Kiitokset HSL:lle siitä, että palautteeseemme reagoitiin ja meille annettiin vielä mahdollisuus vaikuttaa.
Operaatio Pulssi! kutsuu nuoria kokeilemaan uutta!
Kevään toivekursseja ovat skeittaus ja lattaritanssit
Ilmoittautuminen länsihelsinkiläisten nuorten Operaatio Pulssin kursseille on alkanut.
Keväällä Pulssi tarjoaa maksuttomia kursseja, tapahtumia, retkiä ja teemailtoja 12–18-vuotiaille nuorille Malminkartanon, Kannelmäen ja Haagojen alueella.
Pulssin ideana on kuunnella nuorten omia toiveita siitä, minkälaista toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia he kaipaavat asuinalueelleen. Toiveita kartoitettiin viime syksynä muun muassa nettikyselyin sekä kurssipalautteiden yhteydessä. Projektin tultua tutuksi nuoret ovat rohkaistuneet esittämään omia ideoitaan entistä aktiivisemmin.