Tapahtumat
Kaikki julkaistut tapahtumailmoitukset näkyvät täällä aikajärjestyksessä. Selaa vanhoja tapahtumia siirtymällä seuraavalle sivulle. Ilmoita tapahtumasta!
Huom*** Vain faktatietoa - mielipidekirjoitukset keskustelupalstalle, kiitos *** Huom!
- Tietoja
-
Julkaistu 10.05.2012
Waltarin Kari "Kärtsy" Hatakan soololevy on jo julkaistu, toinen levy on äänitysvaiheessa. Kärtsy bändeineen on kiertänyt niin Euroopassa kuin Aasiassakin.
Viime keväänä pojat soittivat mm. Shanghaissa,
Kiinan suurimmilla rockfestivaaleilla.
Kärtsy on tullut tunnetuksi muusikkona ja 
säveltäjänä, joka perusti kansainvälisesti arvostetun Waltari-yhtyeen.
Tällä kertaa Kärtsy keikkailee kotikonnuillaan Helsingissä ilman bändiä esittäen niin omaa tuotantoa kuin covereitakin.
Seuraavan kerran Kärtsyn voi bongata
Helsingissä Kannelkrouvista
perjantaina 18.5.2012.
- Tietoja
-
Julkaistu 12.04.2012
Helsingin sosiaali- ja terveystoimi yhdistyvät vuoden 2013 alussa. Mikä muuttuu, minkä pitäisi muuttua?
Tervetuloa keskustelemaan kanssamme.
Helsingin kaupunki järjestää Helsingin kaupunginosayhdistykset ry:n (Helka) kanssa kevään 2012 aikana neljä asukasfoorumia.
Tilaisuudet avaa apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty ja paikalla ovat kaupungin asiantuntijat sekä Helka ry:n edustajat.
Katso tiedote asiasta oheisesta linkistä.
Asukasfoorumien ajankohdat:
Torstai 19.4. klo 17.30 - 20 Kanneltalo,
konserttitalo Klaneettitie 5
(Kannelmäen asema/Sitratori), 00420 Helsinki
Muita vastaavia tilaisuuksia on torstaisin mm.
Malmitalolla, Vuosaaressa ja Kallion virastotalolla.
Katso tarkemmat tiedot yo. linkistä.
Lisätietoa uudistuksesta www.hel.fi
Uudistusta koskevat kysymykset ja palautteet: uudistus[at]hel.fi
Tervetuloa!
- Tietoja
-
Julkaistu 11.04.2012
|
Valokuvista! -kurssi Kannelmäen kirjastossa 11. - 13.6.2012 klo 10-13 Kurssi on tarkoitettu 9 – 14 -vuotiaille Valokuvista -valokuvakurssilla käydään kolmen kurssipäivän aikana läpi valokuvauksen perusteita kokeillen sekä nuorten omista lähtökohdista ja kiinnostuksista käsin. Nuorten oman maailman kuvittaminen on kurssin teema, jonka ympärille kaikki kuvaustehtävät rakentuvat. Oma digikamera tai kamerakännykkä ja pikkueväät mukaan. Ilmoittautuminen suoraan kirjastoon tai puhelimitse: 09-3108 5042 Kurssille mahtuu 15 osallistujaa
|
- Tietoja
-
Julkaistu 11.04.2012
Kesäkirjakassi -kurssi Kannelmäen kirjastossa 4. - 7.6. 2012 klo 13-15.
Kurssi on tarkoitettu 7 – 12 -vuotiaille. Kurssilla askarrellaan kesäkassi, tuunataan lukupäiväkirja, pelataan pelejä ja etsitään kesäluettavaa. Materiaalit saa kirjastosta.
Ilmoittautuminen suoraan kirjastoon tai puhelimitse: 09-3108 5042
Kurssille mahtuu 10 osallistujaa
- Tietoja
-
Julkaistu 11.04.2012
Haluatko olla mukana toteuttamassa 
korttelitapahtumaa Sitratorille?
Lauantaina 5.5 2012 klo. 11-15 järjestetään Sitratorilla kaikille avoin korttelitapahtuma.
Paikalliset järjestöt sekä asukkaat ovat tervetulleita ehdottamaan sekä järjestämään ohjelmaa.
Ohjelma voi koostua esimerkiksi muusiikista, tanssiesiintymisestä tai työpajasta.
Paikalliset järjestöt ovat tervetulleita kertomaan järjestönsä toiminnasta. Ilmoita ehdotuksesi mahdollisimman pian!
Yhteydenotot: Malin Bäckman 044-2957944,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tapahtuma liittyy Aalto yliopiston
'Repicturing Suburban Neighbourhood' työpajaan ja
TANGO -Hyvän arjen Kannelmäki näyttelytapahtumaan.
Samalla myös neulegraffitityöpaja Nutalla klo 12-16.

Tervetuloa!
Lue lisää...