Helsingin kaupunginosat Helka ry HelsinginSeutu-portaali Helsingin kaupunki
YTV Reittiopas Kaupunginkirjastot

Kaikki julkaistut uutiset näkyvät täällä aikajärjestyksessä. Selaa vanhoja uutisia siirtymällä seuraavalle sivulle.
Ehdota uutista julkaistavaksi!  Huom*** Vain faktatietoa - mielipidekirjoitukset keskustelupalstalle, kiitos *** Huom!

Leijonien kevätkonsertissa hyvä tunnelma

Kannelmäen leijonien ja Kannelmäen seurakunnan järjestämä hyväntekeväisyyskonsertti Kannelmäen kirkossa 19. huhtikuuta oli viihdyttävä tapahtuma. Yleisö pääsi nauttimaan nuorien ja osaavien suomalaisten taiteilijoiden taidoista. Suuri osa ohjelmasta oli vieläpä esiintyjien omaa käsialaa sanoituksia, sävellyksiä ja sovituksia myöten.

Sopraano Sofia Buono aloitti konsertin sarjalla ranskalaisia pieniä, eläinaiheisia lauluja. Hänen taitavana säestäjänään toimi pianisti Armaan Madar.

Laulaja-viulisti Camilla Bäckman säestäjänään kitaransoittaja Mikko Posti esitti folkahtavia pop-säveliä Eppu Normaalista Joni Mitchelliin, mukana myös yksi Camillan oma sävellys.

Lauluyhtye Kimero päätti konsertin omilla lauluillaan, jotka kertoivat naisen elämästä ja arjesta, iloista, suruista, haaveista ja pettymyksistä – huumoria unohtamatta! Kimeron muodostavat Hanni Oesch, Kati Panelius ja Pauliina Kallio.

Kannelmäen leijonat kiittävät kaikkia tapahtumaan osallistuneita onnistuneesta tilaisuudesta. Konsertin tuotot käytetään tuttuun tapaan avustustoimintaan.

Esiintyjät kukitettavina

Lasten ja nuorten kesätekemistä Harrastushausta

Katsasta nuorten kesäleirit ja -kurssit Harrastushausta!  kesa stadissa_2012

Mietitkö lapsellesi kesätekemistä?
Harrastushaku löytyy osoitteesta
www.nuoriso.hel.fi/harrastushaku

Nuorisoasiainkeskuksen Harrastushausta löydät yli 200 vaihtoehtoa.
Teemat vaihtelevat skeittauksesta joogaan ja Harry Potterista futikseen.
Hakukoneessa voit valita, selaatko esimerkiksi leirejä, retkiä vai kursseja.
Toinen vaihtoehto on tarkistaa, mitä kaikkea on meneillään juuri tiettyinä päivinä tai viikkoina.

Paperisesta Kesäpassista siirrytään sähköiseen hakuun Aikaisempina vuosina leirit ja kurssit on koottu myös paperiseksi Kesäpassiksi, josta on nyt päätetty luopua. Paksu esite vaati paljon paperia, joten sähköinen versio on ympäristöystävällisempi vaihtoehto.
Harrastushaun kesätarjonnan takana on useita eri tahoja. Nuorisoasiainkeskuksen toiminnan lisäksi haku kertoo, mitä esimerkiksi Helsingin kulttuurikeskus, opetusvirasto ja nuorisopiirijärjestöt tarjoavat. Harrastushaku toimii ympäri vuoden eli sieltä voi etsiä nuorille toimintaa myös syksyksi, talveksi ja kevääksi.

Lue lisää...

Kaarelan Jäähallin asemakaavaehdotuksen muistutusaika

MUISTUTUS KAARELAN JÄÄHALLIN ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA
23.4.2012 mennessä kirjallisena

Helsingin kaupungin Kirjaamo,  
Kaupunkisuunnitteluvirasto   tai

helsinki.kirjaamo (@) hel.fi

Muistutuksen voi viedä henkilökohtaisesti tai lähettä sähköpostilla em. osoitteeseen, jolloin siitä jää kirjallinen dokumentti. Kirjaamo myös vastaa saaneensa muistutuksen ja se saa numeron.

 
 
Katso asemakaavamuutosehdotus oheisesta linkistä!

HuBu-bussi Sitratorilla ti ja pe-iltaisin - tule tutustumaan!

Walkers-Hubu-bussi avasi ovensa 27.3.12 tiistaina Sitratorilla klo 17-21 alkaen. 
Toinen viikoittainen toiminta-ilta on perjantaisin 17-22. 

Katso juttu bussi-illasta Sitratorilla! 

Aseman Lapset ry:n hallituksen viisaalla päätöksellä uusi bussiprojekti saa myös uudet pyörät alleen. Keväällä 2011 hankittu uusi bussi "Kid Walker" muokataan ja tuunataan kesän aikana uuteen kuosiin liikkuvaksi Walkers-kahvilaksi.

Kahvila on alle 18-vuotiaille nuorille tarkoitettu paikka, jossa on tarjolla edullisia kahvilapalveluja ilman ostopakkoa sekä mahdollisuus käyttää EOPH:n mobiili- ja pelipalveluja. Bussi toimii kesäaikana Helsingin keskusta-alueella ja muulloin eri puolilla pääkaupunkiseutua aina kolme kuukautta kerrallaan alueilla, joilla on tilausta turvallisten Walkers-aikuisten läsnäololle.

Lue lisää...

Keskustelutilaisuus bussilinjoista 8.2.2012

HSL:n liikennesuunnitelmasta pidettiin pikaisella kutsulla asukastilaisuus Kanneltalon kahvilassa keskiviikkona 8.2.2012 klo 9. Aamuajankohdasta huolimatta paikalla oli oli lähes 40 asukasta - joukkoliikenne kiinnostaa siis kovasti kannelmäkeläisiä.

HSL-tilaisuus 080212












Tilaisuudessa HSL:n liikennesuunnittelija Jussi Saarinen (kuvassa keskellä) kertoi vuoden 2012 syksyllä käyttöön tulevasta liikennöintisuunnitelmasta. Tilaisuus järjestettiin, koska saadun suuren palautteen takia HSL halusi keskustella asukkaiden kanssa Kannelmäen bussilinjojen muutoksista. Kiitokset HSL:lle siitä, että palautteeseemme reagoitiin ja meille annettiin vielä mahdollisuus vaikuttaa.

Lue lisää...

HSL vie linjastosuunnitelmaa eteenpäin - käyttäjien palaute ohitetaan - NYT NOPEAA TOIMINTAA!

Sain Kaarela-seuran puheenjohtaja Erik Bärlundilta kopion HSL:n vastauksesta  seuran 8.1.2012 antamaan palautteeseen. Vastauksen (päivätty 11.1.2012) mukaan HSL aikoo viedä Kannelmäen aluetta koskevat muutokset sellaisenaan eteenpäin. Vastaus lähetettiin jo ennen kuin kuulemisaika oli päättynyt!

Ohessa HSL:n vastaus (11.1) sanatarkasti:

 ”Linjojen 42 ja 43 reittien Kannelmäen pään muutosten tarkoitus on suoristaa linjojen reittejä ja siten selkeyttää ja nopeuttaa linjoja. Pienentuntuinen muutos yksittäisen matkan osalta voi merkitä selkeää parannusta tiheästi ja kattavalla liikennöintiajalla liikennöitävän linjan vuotuisiin kustannuksiin. Selkeys ja nopeus olivat kuitenkin etusijalla tätä muutosta suunniteltaessa.

Linjan 42 reitin keskustan päätepysäkin siirtäminen Kamppiin on osa suurempaa liikennekokonaisuutta. Tarkoitus on ensisijaisesti jakaa ja tasata kapasiteettia tarpeen mukaan Mannerheimintien ja Topeliuksenkatu-Runeberginkatu reittien välillä. Lisäksi nyt tehdyn suunnitelman mukaan linjat 40, 41 ja 43 saadaan tasavälistettyä optimaalisesti Haagassa ja linja 41, 42 ja 45 vastaavasti Kampista lähdettäessä.

Kannelmäen joukkoliikennetarjonnan osalta tilanteen voi nähdä myös parantuneen ja palvelun laajentuneen: nyt kannelmäkeläisillä linjojen 42 ja 43 käyttäjillä on suora bussiyhteys eri puolille Töölön seutua sekä Elielinaukiolle ja Kamppiin.

Ensi vuoden liikennöintisuunnitelmaan tehtiin verrattain paljon muutoksia. Ajan rajallisuuden vuoksi vuorovaikutus matkustajien kanssa päätettiin toteuttaa julkaisemalla liikennöintisuunnitelma verkkosivuillamme ja keräämällä kommentit tehokkuuden nimissä kootusti. Mikäli tulevaisuudessa kehityshankkeiden yhteydessä tarvetta ilmenee, voimme toivottavasti jälleen olla teihin yhteydessä hyvässä yhteistyöhengessä, kun alueen joukkoliikennettä koskevia muutoksia suunnitellaan.

Liikennöintisuunnitelmassa esitettyjen suunnitelmien toteuttamisesta päättää HSL:n hallitus 24.1. pidettävässä hallituksen kokouksessa.”

Vastauksen allekirjoittajina olivat toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi ja joukkoliikennesuunnitteluosaston johtajan sijainen Arttu Kuukankorpi. Lisätietoja antaa Jussi Saarinen, puh. (09) 4766 4368.

Toivon, että jokainen alueen asukas veisi asiaamme eteenpäin, omia mahdollisia kanaviaan pitkin (HSL:n hallitus, luottamushenkilöt, media jne). On ennenkuulumatonta, että kaupungin joukkoliikenteen palveluja suunniteltaessa alueen asukkaiden, joiden palvelua merkittävästi heikennetään, kuuleminen ohitetaan täysin – ilman että aitoon vuorovaikutukseen on edes halua.

Kruununhakaa kuunneltiin, Kannelmäkeä ei – alistummeko tähän?

Linjastosuunnitelma (Kannelmäen alueella asukkaiden vastustus ei vaikuttanut ollenkaan suunnitelmaan) on nähtävissä HSL:n hallituksen esityslistalla:

http://www.hsl.fi/fi/mikaonhsl/paatoksenteko/sivut/kokousaineistot.aspx

Keskustelu HSL:n liikennöintisuunnitelmasta jatkuu verkkosivujen keskustelu-osuudessa.

Kannelmäessä, 19. tammikuuta 2012

Kimmo Rönkä

Operaatio Pulssi! kutsuu nuoria

Operaatio Pulssi! kutsuu nuoria kokeilemaan uutta!esitekansi k2012

Kevään toivekursseja ovat skeittaus ja lattaritanssit

Ilmoittautuminen
länsihelsinkiläisten nuorten Operaatio Pulssin kursseille on alkanut.
Keväällä Pulssi tarjoaa maksuttomia kursseja, tapahtumia, retkiä ja teemailtoja 12–18-vuotiaille nuorille Malminkartanon, Kannelmäen ja Haagojen alueella.

Pulssin ideana on kuunnella nuorten omia toiveita siitä, minkälaista toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia he kaipaavat asuinalueelleen. Toiveita kartoitettiin viime syksynä muun muassa nettikyselyin sekä kurssipalautteiden yhteydessä. Projektin tultua tutuksi nuoret ovat rohkaistuneet esittämään omia ideoitaan entistä aktiivisemmin.

Lue lisää...

Kysely Kuninkaankolmiosta asukkaille

*Asukkailta kerätään näkemyksiä Kuninkaankolmion palveluista ja kulkureiteistä*

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kerätään asukkaiden mielipiteitä Kuninkaankolmion kehittämistarpeista karttapohjaisella kyselyllä.

Suunnittelun tueksi toivotaan asukkailta näkemyksiä lähipalveluista,kulkureiteistä ja ympäristön viihtyisyydestä. Kyselyyn voi vastata vuoden loppuun asti.

Tutkimus liittyy Tekesin rahoittamaan Urbaani Arki -tutkimushankkeeseen ja toteutetaan yhdessä Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa.
Kyselytutkimukseen on valittu Kuninkaankolmion alueelta satunnaisesti lähes 15 000 vastaajaa, jotka saavat marraskuussa kutsukortin tutkimukseen.
Myös muut Kuninkaankolmion suunnittelusta kiinnostuneet voivat osallistua kyselyyn. Internetissä olevalla lomakkeella voi merkitä ja arvioida karttapohjalle käyttämiään jalankulku- ja pyöräreittejä ja matkoillaan usein toistuvia kohteita.
Lomakkeelle voi merkitä toiveitaan uusista jalankulku- ja pyöräreiteistä sekä joukkoliikenneyhteyksistä ja antaa yleisarvion omasta asuinalueestaan.

Kysely löytyy internet-osoitteesta: www.pehmogis.fi/kuninkaankolmio

Vastaajat voivat antaa arvionsa myös Kuninkaankolmioon suunnitteilla olevien uusien asuinalueiden houkuttelevuudesta. Näitä alueita ovat:

• Helsinki: Honkasuo, Kuninkaantammi, Luutnantinpolku

• Espoo: Rykmentinmäki, Uusmäki, Helmipöllönmäki, Painiitty

• Vantaa: Vaskipuisto/Kaivoksela, Raappavuorentien varsi, Myyrmäen keskusta, Hämevaara – Vannepuisto, Pähkinärinne ja Pöllölaakso,Koivuvaarankuja

Kuninkaankolmiossa on tavoitteena helpottaa asukkaiden arkea siten, että palvelut ovat hyvin saavutettavissa ja liikkuminen sujuvaa kuntarajoista huolimatta.
Kyselyn tuloksia hyödynnetään asuinalueiden sekä palvelujen ja liikenneyhteyksien suunnittelussa.


Kuninkaankolmion omat sivut www.kuninkaankolmio.fi

*Lisätietoja tutkimuksesta

*• Helsingin kaupunki, Riikka Henriksson,
suunnittelija, talous- ja suunnittelukeskus, puh. (09) 310 25543

• Vantaan kaupunki, Tomi Henriksson, asumisen erityisasiantuntija,
yrityspalvelut, puh. (09) 8392 7000

• Espoon kaupunki, Lotta Kari-Pasonen, Leppävaaran aluearkkitehti, kaupunkisuunnittelukeskus, puh. (09) 8162 4106, 046 877 3704

• Aalto-yliopisto, erikoistutkija Marketta Kyttä, puh. 050 512 4583

• Tampereen teknillinen yliopisto, tutkimuspäällikkö Hanna Kalenoja,
puh. 040 8490 290

Osallistu, vaikuta alueesi kehittymiseen!

Voiko Kaarelan ja Kannelmäen alueen suunnitelmiin vaikuttaa kertomalla oman mielipiteensä? KYLLÄ VOI!

Katujen ja puistojen suunnitteluun voi osallistua ottamalla yhteyttä suunnittelijoihin, osallistumalla suunnitelmien esittelytilaisuuksiin ja vastaamalla asukaskyselyihin. Omalla aktiivisuudella ja mielipiteillä voi vaikuttaa alueensa kehittymiseen ja tulevaisuuteen. Jatkuvasti päivitetty lista ajankohtaisista suunnitteluhankkeista osallistumismahdollisuuksineen on verkossa.

http://kerrokartalla.hel.fi -  Kuntalaisten oma osallistumiskanava

Kaavoituksesta tietoa; miten kaavamuutos etenee ja hyväksytään.

http://kerrokartalla.hel.fi/node/767 -
kerro yleisten alueiden lumitilanteesta

Lue lisää...

Seka- ja puutarhajätteet asianmukaisiin paikkoihin!

Syksy on jälleen haravoinnin, pensastenleikkuun ja tontinsiivoilun aikaa...
Kaarelantien ja Kaarelanraitin välinen alue/metsä ei ole seka -ja puutarhajätteille tarkoitettu paikka, kuten ei muutkaan puisto- ja metsäalueet.

Helsingissä on näille kyseisille hyötyjätteille, puutarhajätteille, ongelmajätteille sekä sekajätteille on Sortti-asemat ja Munkimäen jäteasema. Osan niistä voi viedä jopa maksutta!
Avoinna maanantaista perjantaihin kello 07.00-21.00.
Kts. HSY Sorttiasema

Pidetään alueen paikat puhtaana, ei pelkästään sitä omaa tonttia ja toimitetaan jätteet niille varattuun paikkaan.

Maksuttomat jätteet

Sortti-asemille tuoduista kotitalouksien hyötyjätekuormista ei peritä maksua, mikäli kuorma sisältää ainoastaan ja erikseen lajiteltuina ongelmajätettä eli vaarallista jätettä, painekyllästettyä puuta enintään 1m3, paperia, kartonkia, sähkö- ja elektroniikkaromua, pakkauslasia tai metallia. Sähkö- ja elektroniikkaromua voi tuoda maksutta yhdellä tuontikerralla 3 kpl/laitetyyppi/asiakas. Loisteputkia ja energiansäästölamppuja voi tuoda kerralla enemmänkin.