Ystävällisesti Yhdessä 2010 pidettiin Kanneltien peruskoulun ala-asteen piha-alueella erilaisen koulupäivän merkeissä la 17.4.2010 klo 10-13. Paikalla olivat peruskoulun koululaiset ja eskarit vanhempien ja sukulaisten kera. Päivä oli kaikkineen erityisen onnistunut, josta kiitokset kaikille mukana olleille!


Kaarelan Raitin kuoro esitti monta kivaa laulua. 4A-luokan kirpputoripöytä oli itsetehtyine viireineen hieno näky!
Päivässä perinteisesti pistettiin suut makeaksi vanhempainyhdistyksen buffetissa, osallistuttiin kivoihin kilpailuhin, ostettiin arpoja leirikouluarpajaisista, tapahtumalavalla kuultiin ja nähtiin monenlaista; Kaarelan Raitin koulun kuoro esitti aivan ihania lauluja, 4A-luokka esitti kaksi pienoisnäytelmää, 5A-luokan tytöt esittivät Power Mover -tanssiesityksen ja pidettinpä pieni lämmittelyjumppakin. Se kuuluisa loppuhuipentuma, köydenveto äidit vastaan isät menikin sitten tänä vuonna isien joukkueelle. Tosin isät saivat kyllä sekä henkistä että ruumiillista kannustusta runsaslukuisesti yläasteen pojista eli tulevista isistä - se suotakoon heille!
Hauskaa oli ja ensi keväänä uusiksi - sitten Runon koululla, koska Kanneltie 1 menee remonttiin.

Varsinaisen tapahtumapäivän sokerina pohjalla olivat jälleen Suomen Parkour ry:n ohjaajat, jotka pitivät kahden tunnin ohjauksen koulun ympäristössä ja lähtivät sen jälkeen vielä kiertämään Kannelmäkeä avoimien harjoitusten muodossa. Suurkiitos Kalle ja Joonas!
*Kansallinen Lastenliitto, Helsinki