Oulunkylän srk:n nimeksi Taivaskallion srk

 

Allekirjoittaneet yhdistykset tekivät seurakuntaneuvostolle aloitteen nimen muutoksesta 22.05.2012, mutta saivat kieltävän vastauksen  21.08.2012. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto katsoi, ettei nimen muuttamiseen ole tällä hetkellä tarvetta, koska ”uuteen organisaatioon ja nykyiseen nimeen on ehditty tottua. Mahdollinen nimen muuttaminen kesken kaiken voi häiritä hyvin alkanutta yhteistyötä ja uuden seurakunnan vakiintunutta toimintaa.”


Oulunkylän seurakunnan nimeksi Taivaskallion seurakunta

 

Me Oulunkylän seurakunnan alueella toimivat kotiseutuyhdistykset ehdotamme, että Oulunkylän seurakunnan nimi muutetaan Taivaskallion seurakunnaksi. Seurakunta palvelee useita kaupunginosia ja nimi olisi neutraali asuinpaikan suhteen. Kun kyseessä on monen Helsingin kaupunginosan muodostama uusi yhteinen seurakunta, niin silloin nimenkin olisi hyvä olla uusi. Taivaskallio on sijainniltaan keskeisellä paikalla ja aiemmin alueella pidetyn seurakunnan nimiehdotuskilpailun voitti ylivoimaisesti ”Taivaskallion seurakunta”.

Kaiken edellä mainitun lisäksi ehdotettu nimi on juuri taivaallisuudessaan iskevä seurakunnan nimeksi. Emerituspiispa Eero Huovinen pitää Taivaskallion seurakuntaa erittäin sopivana seurakunnan nimenä.

Allekirjoittajaseurat  

                                  Koskela-Seura

Kumpula-Seura

Käpylä-Seura

Maunula-Seura

Metsälä-Seura

Kanta-Helsingin Omakotiyhdistys