Liikenteestä
- Tietoja
-
Julkaistu 07.01.2010
Helsingissä 30.11.2009
Hyvät lukijat, lähestymme teitä Käpylän-Koskelan-Kumpulan alueen koulujen edustajana mieluisalla asialla: Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta on päättänyt toteuttaa useita alueemme liikenneturvallisuutta merkittävästi parantavia muutoksia. (Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokous
19.11. Lisätietoja
www.hel.fi)
Lautakunta on saanut useita aloitteita liikenneturvallisuuteen liittyen niin yksityishenkilöiltä kuin kaupunginosayhdistyksiltäkin. On upea nähdä, että näin tärkeässä asiassa vaikuttaminen kaupungin päätöksentekoon on mahdollista ja tuottaa tulosta. Olemme kaikki tahoillamme varmasti vaikuttaneet asioiden paranemiseen omalla tavallamme.
Virkamiehet toteuttivat asukaskyselyitä niin vanhemmille kuin koululaisillekin ja lisäksi he jalkautuivat maastoon seuraamaan liikennettä ja liikennekäyttäytymistä. Yksi johtopäätös näistä maastokäynneistä oli se, että ” koululaiset aiheuttavat itse suuren osan vaaratilanteistaan liikennekäyttäytymisellään.”
Liikenneturvallisuus on kaikkien liikenteessä liikkuvien asia, eivätkä parhaimmatkaan liikennejärjestelyt voi taata turvallisuutta, jos jalankulkijat itse suhtautuvat asiaan piittaamattomasti. Malli liikennekäyttäytymiseen saadaan kotoa ja ympäröiviltä aikuisilta. Siksi meillä kaikilla on ensiarvoisen tärkeä rooli hyvän liikennekulttuurin opettajina. Ehkä teidänkin koulullanne on mahdollisuus opetuksen / vanhempainiltojen yhteydessä pitää asiaa esillä. Tämä on aihe, joka ei puhumisesta kulu.
Jos teillä on kiinnostusta käynnistää alueen koulujen ja kaupunginosayhdistysten kanssa yhteinen liikennekasvatuskampanja, olemme mielellämme mukana keskusteluissa.
Turvallisin terveisin,
Jouni Aavaluoma, Johtokunnan puheenjohtaja, Käpylän peruskoulu
Aino Halonen, Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja, Käpylän peruskoulu
http://www.kapyla.edu.hel.fi/http://www.kol.edu.hel.fi/http://www.hel.fi/wps/portal/Koulut/Lukiot Yhtenaiskoulu/Etusivuhttp://www.hel.fi/wps/portal/Koulut/Lukiot/Tiedelukio/Etusivuhttp://www.hel.fi/wps/portal/Opetusvirasto Ammatilliset Tekniikan alan oppilaitos