Helsingin kaupunginosat Helka ry HelsinginSeutu-portaali Helsingin kaupunki
YTV Reittiopas Kaupunginkirjastot

Uutiset

Kesä puutarhassa

kuvaaineisto09_150.jpg

Lasten ja nuorten puutarhayhdistys järjestää viljely- ja ympäristötaideleirejä Kumpulan koulukasvitarhalla. Paikkoja on vielä jäljellä, joten varaa nyt lapsellesi puutarhakesä!

Kevät kutittaa nenänpäätä ja sormet syyhyävät multaan. Kumpulan koulukasvitarhalla lapsilla on mahdollisuus möyriä mullassa vaikka koko kesäloman. Itse kasvatetut porkkanat maistuvat nirsommallekin ja samalla pääsee näkemään kasvun pienestä siemenestä maukkaaksi ruuaksi. Viljelyn lisäksi leikitään, rakennetaan majoja ja tehdään uintiretkiä Kumpulan maauimalaan.

Tarjolla on paikkoja sekä viljely- että ympäristötaideryhmissä. Viljelyleirit kestävät koko kesän (6.6. - 11.8., juhannuksen jälkeisellä viikolla ei ole toimintaa) Lapsi voi välillä lomailla perheen kanssa ja taas loman jälkeen palata toimintaan mukaan. Ympäristötaideleirit ovat kolmen viikon mittaisia. Heinäkuun ympäristötaideleiri on draamapainotteinen.

Leiripaikka maksaa vain 80 euroa, sisältää ohjatun päiväohjelman lisäksi lämpimän lounaan sekä bonuksena palstan satoa kotiin.

Varaa paikka lapsellesi mahdollisimman pian. Ilmoittautumislomakkeet ja -ohjeet löytyvät www.lastenpuutarha.fi. Sivuilta löytyy kevään mittaan lisätietoa myös vapaaehtoistoiminnastamme sekä koko perheen tapahtumista puutarhassa. Lisätietoja voi kysellä myös Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puh. 041 541 0454.

Tehdään yhdessä ikimuistoinen puutarhakesä!