|
Tavoitteet
Koskela-seuran tarkoitus on kaikkien meidän yhteisen
elinympäristön laadun ja ihmisten viihtyväisyyden lisääminen. Seura
toimii yhdyssiteenä kaupungin viranomaisiin ja luottamushenkilöihin,
tehden aloitteita, esityksiä ja tarvittaessa lausuntoja viranomaisille -
toimien siis asukkaiden vaikutuskanavana viranomaisiin päin. Lisäksi
seura toimii yhteistyössä Seurakunnan ja useiden paikallisten seurojen
kanssa.
Toimintaa
Seura on järjestänyt keväisin Koskelan alueen ympäristön
siivoustalkoot.
Seura on toiminut Oulunkylä-Koskela viheraluesuunnitelma
-projektissa ja lisäksi seura on tehnyt Helsingin kaupungille ehdotuksen
Ruutinmäen alueen saamiseksi kansalliseksi kaupunkipuistoksi Helsinkiin.
Syksystä 2003 alkaen Seura on ollut mukana 13-17 vuotiaille nuorille järjestetyssä
yökahvilatoiminnassa Nuorisotalon ja monien muiden yhteistyökumppaneiden
kanssa.
Seura on järjestänyt äitienpäivä- ja isänpäiväkahvituksia
sekä Jouluinen iltama tapahtuman. Järjestetyissä kylätapahtumissa
seura on myös ollut mukana.
Seuran toiminta tukee ja kehittelee siis kaikkia meitä
Koskelalaisia koskevia asioita, joissa asukkaiden ideoita ja
osallistumista kaivataan. Seura toivoo lisää henkilöitä aktiiviseen
toimintaan mukaan.
Liity Jäseneksi
Seuran jäseneksi voit liittyä maksamalla jäsenmaksun, 5 euroa, seuran
tilille Aktia 405542-299285. Muista kirjoittaa nimesi ja osoitteesi
kohtaan maksaja.
TULE MUKAAN VAIKUTTAMAAN
ASUINSEUTUSI KEHITYKSEEN
NYT JA TULEVAISUUDESSA !
Seuran
esite
|