Esimerkkejä muutoksista:
M-junan viikonlopun yöliikennöinti lopetetaan kesäliikenteen 2012 alusta alkaen.
Linjan 39N reitti muuttuu talviliikenteen alussa ja samalla iltayölinja 39A yhdistetään siihen.
Linjalle 39A/39N lisätään lähtöjä myöhäisiltaan M-junan yöliikenteen lakkauttamisen takia kesäliikenteestä lähtien.
Linja 39 yhdistetään linjan 539 kanssa talviliikenteen alussa. Poistuvaa reittiosuutta palvelee edelleen linja 45 ja uutena alueelle siirrettävä linja 51.
Huom! HSL on antanut lisäaikaa matkustajien palautteille - vastausaikaa on pidennetty ma 16.1.2012 saakka (alkuperäinen määräaika päättyi ma 9.1). Suunnitelma esitellään HSL:n hallitukselle tammikuun lopussa. Liikennöintisuunnitelman luonnos löytyy kokonaisuudessaan HSL:n verkkosivuilta. Suunnitelmaa voi kommentoida HSL:n palautelomakkeella.
Vapaaehtoisena sinulla on mahdollisuus toimia monipuolisesti nuorten parissa Suomen suurimmassa nuorisotoimessa. Saat käytännön kokemusta nuorten parissa työskentelystä.
Vapaaehtoisille järjestetään maksuton koulutus Ruoholahden nuorisotalolla 28.-29.1.2012 klo 12-18.
Malminkartanon alueen suurin arvo on kaupunkikuvallisesti kunnianhimoinen asemakaavoitus, jonka toiminnallisena päätavoitteena oli työpaikkojen ja asumisen niveltäminen, ”sekoittuneen kaupunkirakenteen” luominen. Toisena tavoitteena alueen pääkaavoittajalla Heikki Kaiteralla oli alusta alkaen mahdollisimman monipuolisen kaupunkiympäristön ja urbaanin miljöön luominen aukioineen, kujineen ja kaartuvine katuineen.
Korjaustapaohjeiden laatimisen tavoitteena on ohjata alueen 1970-80-luvun asuinrakennusten, pihojen ja julkisen lähiympäristön tulevia korjauksia alkuperäisiä suunnitteluperiaatteita kunnioittaen.
Elojuhlat Malminkartanon Piianpuistossa
Sunnuntaina 21.8.2011 klo 11 - 17.

Ohjelmaa koko perheelle:
Musiikkia (Stadin juhlaorkesteri & Wirttä waille orkesteri),
Taikuri Keke Pulliainen,
asukaskirppis, puffetti,
Lasten seikkailurata, arpajaiset ym. mukavaa.
Varaa kirppispöytä Asukastalo Rengistä, puh. 09-566 2968 (á 10€).
Tule talkoolaiseksi juhlajärjestelyihin!
Jätä yhteystietosi Asukastalo Renkiin, puh. 09-566 2968
ja Sinuun otetaan yhteyttä. Tervetuloa tekemään ja osallistumaan!
Järjestää Malminkartanon Asukasyhdistys ja yhteistyökumppanit.
Kaupunkilaiset saavat poimia Helsingin maisemapeltojen antimia kohtuudella kotiin vietäväksi. Herneet ovat nyt valmiita poimittavaksi. Myös hunajakukkia ja pellavankukkia voi jo poimia maisemakukkapelloilta.
Kaupungin verkkopalveluiden uudistumista varten kerätään nyt ideoita. Kaupunkilaiset voivat kertoa näkemyksiään ja ideoida palveluita ideointisivuilla. Tarkoitus on kerätä helsinkiläisten toiveita ja tarpeita jatkokehittelyä varten.
Hel.fi -sivujen selkeyttä ja toimivuutta halutaan lisätä ja sivuja uudistaa siten, että niistä on entistä enemmän hyötyä yhä useammissa tilanteissa. Sivujen uusi konsepti on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2012 aikana.
Ideointisivut ovat auki heinäkuun 26. päivään saakka ja ideointiin voi osallistua nimettömänä. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja.
Puistokummit on Helsingin kaupungin koordinoima hanke. Se tarjoaa vapaaehtoisille, puistojen hyvinvoinnista kiinnostuneille helsinkiläisille mahdollisuuden päästä hoitamaan oman asuinalueensa viheralueita. Idea puistokummeista on haettu maailmalta.
Rakennusvirasto tarjoaa työvälineet ja neuvoo puutarhanhoidossa ja puistokummiksi pääsevät kaikki halukkaat. Mitään kokemusta ei tarvitse olla.
Roskapihdit ja huomioliivit ovat puistokummien tärkeimpiä varusteita innokkaan mielen lisäksi. Kummeja voi nähdä kaikissa kaupungin puistoissa, sillä kummiksi voi ryhtyä mihin tahansa puistoon. Puistokummina toimimisesta saa itselleen hyvän mielen, siistin ja kauniin ympäristön sekä mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Puistokummit ovat puistojen sydämiä.
Lisätietoa Puistokummitoiminnasta ja Puistokummiksi ryhmisestä Rakennusviraston Hyvä kasvaa Helsingissä liikkeen verkkosivuilta.
Ovatko puistot viihtyisiä, toimivatko katujärjestelyt? Rakennusvirasto haluaa tietää asukkaiden mielipiteen Helsingin puistojen ja katujen kunnosta. Asukaskyselyn avulla virasto haluaa tehostaa palvelujaan niissä asioissa, joissa asukkaiden mielestä on parantamisen varaa.
Kyselyyn voi vastata heinäkuun puoliväliin saakka täällä. Kaikki vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja nimettöminä. Vastaajien kesken arvotaan polkupyörä.
Rakennusvirasto on laatimassa Mätäjoelle hoito- ja kehittämissuunnitelmaa. Suunnittelualueena on koko Mätäjokivarsi Vantaan kaupungin rajalta aina meren rantaan asti.
Suunnitelmaluonnosta esitellään keskiviikkona 27.4.2011 Kanneltalon auditoriossa, osoite Klaneettitie 5, klo 18–20 pidettävässä asukastilaisuudessa. Karttoihin ja suunnitelmamateriaaliin voi tutustua klo 17.30 lähtien. Keskustelutilaisuus alkaa klo 18.
Mielipiteitä ja kehittämisehdotuksia Mätäjoen vahvuuksista ja puutteista otetaan vastaan keskiviikkoon 4.5.2011 asti Kerro kartalla -palvelun kautta.
Materiaalia on nähtävänä myös 15.4.–4.5.2011 Kanneltalon aulassa ja Rakennusviraston suunnitelmasivuilla.