|
Aikatauluttaminen
Alueverkkoyhdistys, Hki
Asennusohjeita
Asennusyrityksiä
Esityskalvoja
Internetpalveluyrityksiä
Kustannuslaskureita
Kyselypohjia
Kyselytuloksia
Käyttöehtomalli
Käyttötukea
Maksuttomia ohjelmia
Nettipuhelut
ilmaiseksi
Sitova ilmoittautuminen
Tarjouspyyntöpohja
Tekniikkaa
Tiedote-esimerkkejä
Tietoturva
Usein kysyttyä
Vertailua
Videotiedostoja
Yhteydentarjoajia
|
Dokumentit
TALOYHTIÖLIITTYMÄN EDULLISUUDESSA EI OLE TAPAHTUNUT
SUURIA MUUTOKSIA SITTEN VUODEN 2002, JOLLOIN TALOYHTIÖPROJEKTI ALKOI.
NYKYISEN OPERAATTORIEN VÄLISEN KILPAILUN TAKIA OMAN AINA AUKI OLEVAN
YHTEYDEN ADSL-LIITTYMÄNÄ SAA ALIMMILLAAN 26 EURON KUUKAUSIHINTAAN KUN HINTA
SILLOIN OLI HALVIMMILLAAN 49. TALOYHTIÖN LIITTYMÄN HINTA EI OLE PUDONNUT
SAMASSA SUHTEESSA KUN LAITTEISTON HINTA EI OLE LASKENUT MERKITTÄVÄSTI,
MUTTA KUUKAUSITTAISET YHTEYSHINNAT OVAT HALVEMPIA. TALOYHTIÖLIITTYMÄ
ON EDELLEEN EDULLISIN RATKAISU PERUSKÄYTTÄJILLE, JOITA MEISTÄ KOLME
NELJÄSTÄ ON. KUN KUSTANNUKSET SAADAAN ALLE 10 EURON TASON
LIITTYMÄÄ KOHTI KUUKAUDESSA, HINTA ON TODENNÄKÖISEMMIN KILPAILUKYKYINEN
VIELÄ MUUTAMANKIN VUODEN KULUTTUA.
KAIKKI SIVUSTOLLA OLEVAT DOKUMENTIT OVAT VAPAASTI
KÄYTETTÄVISSÄ, TULOSTETTAVISSA JA TARPEEN MUKAAN VAPAASTI MUOKATTAVISSA
SEKÄ ESITETTÄVISSÄ!
Huom! Laajakaistasivusto linkitettiin Suomi.fi
- ja Asiointiopas.fi
-portaaleihin syksyllä 2003!
Tiivistelmä
laajakaistaohjeistuksesta taloyhtiölle. Tiivistelmän tarkoituksena on antaa
yleispiirteinen - ei yksityiskohtainen - kuva prosessista taloyhtiön
kannalta. Se perustuu näiden sivujen tietoihin, ja se oli mukana Sitran
Oppivat seutukunnat -esittelyssä Kuntamarkkinoilla syyskuussa 2003.
Kustannusten arviointia helpottamaan kustannuslaskuri (excel-taulukko) sekä
PowerPoint-kaavio taloyhtiön ja kotitalouden investoinneista
HomePNA-tekniikkaan perustuvassa laajakaistahankkeessa:
Powerpoint-esityksiä
ja vaihtoehtoisia html-esityskalvoja:
Näitä tiedostoja voi tulostaa, esittää kokouksissa ja
informaatiotilaisuuksissa!
1. Ehdotus yhtiökokoukselle jaetun laajakaistan hankkimiseksi
taloyhtiössä, jossa alustavia selvityksiä taloyhtiön
liittymishalukkuudesta on jo tehty, ja jossa on kohtalaisen iso joukko
ilmaissut alustavasti kiinnostuksensa muodossa: POWERPOINT
( jos haluat muokata, klikkaa hiiren oikealla näppäimellä,
valitse kopioi ja kohteeksi oma tietokoneesi hakemisto. Ota samalla tavalla
talteen tämä Excel-taulukko, jonka
avulla pystyt tekemään laskelman kustannuksista, tämä tiedosto avautuu
myös Open Officessa)
Yhtiökokouksessa esitettävä ehdotustiedosto on tässä html:nä
niille joilta Powerpoint puuttuu ( ilman muokkausmahdollisuutta)
21.3.2003: Täydennetty esitysversio
Powerpointilla, tekijä Juha Pehkonen
2. Toimenpiteet
HomePna-tyyppisen taloyhtiöliittymän hankkimisessa; taustatietoa
3. Mitä
tekniikkaa taloyhtiöliittymässä asennetaan edistynyttä teknistä
taustatietoa
4. Aikatauluttaminen
ja lyhyesti keskeiset toimenpiteet yhtiössä
(1 sivu / Hannu Kurki) saman PDF-tiedosto
alkuun
Kyselylomakepohjia
kyselymalli
word, sama pdf
tiedostona | toinen
wordversio , sama pdf
tiedostona
Kysely ja tiedote-esimerkki
Word(2003)
Sitovan ilmoittautumisen pohja
Sitova
ilmoittautuminen word-tiedosto | Sitova
txt | pdf-tiedosto
Sopimuspohjia
Käyttöehdot taloyhtiö
- asukas
Tarjouspyynnöt/
Tarjoukset
Tarjouspyyntöpohja
tekstitiedosto (käytä leikepöytää jatkokäsittelyssä)
Tarjousmalli/
Mikrolog word-tiedosto pdf
Tiedotteita
1. Esimerkkitiedote rtf-tiedostona infotilaisuuskutsusta
2. Esimerkkitiedote jossa kerrotaan tilanne tiedotustilaisuuden /
asukasillan jälkeen: Word-tiedosto
| PDF-tiedosto (
Pilottiyhtiö Säästölaita)
3. Perusteellinen avainhenkilöille tarkoitettu selvitys
taloyhtiöliittymästä rtf-tiedostona;
laatija Juha Pehkonen ( Materiaalina mm. nettisivumme, Tietokonelehti 2/2003)
alkuun
Laajakaistaprojektin
kyselytuloksia
Toisen
käyttäjäkyselyn yhteenveto on ilmestynyt (pdf-tiedosto). Kysely
tehtiin kolmessa maunulalaisessa taloyhtiössä marras-joulukuussa 2002.
Tiedot löytyvät nyt myös selaimella katsottavana: Vastaukset
| Vapaamuotoiset vastaukset
| kysymykset. Vastauksista
selviää toimiiko Maunulan mallinen taloyhtiöliittymä ja haluavatko
ihmiset edullisia nettiyhteyksiä!
As.oy Säästölaidan käyttäjäkysely
toukokuussa 2002 (HTML)
As.oy
Säästölaidan käyttäjäkysely toukokuussa 2002 PDF-tiedosto
Muuta
tarpeellista ja suositeltavaa materiaalia käyttäjille:
XyXel verkkokorttien
pika-asennusohje ja ajureita
ZyXEL-/Terton-verkkokorttien asennusohjeet: http://www.terton.com/tuki/asennusohjeet/index.htm
(tulee hitaasti mutta varmasti)
Kuva: Terton Ethernet-silta / Opastava
kuva samasta laitteesta kaapelit yhdistettynä
Netsonic-verkkoyhteyden asennusohjeet (htm),
tekijä Harri Lamminsalo (Nettimaunula); tässä on mukana Netsonicin
sähköpostin asennusohje; mikäli sitä ei ole tilattu; ohjeen
sähköpostiosuutta ei asenneta... sama tiedosto PDF
muodossa
Ajuri ym. apua Wintelin sivulta liittyen Internet-laitteisiin
Edistynyttä tietoutta
HomePNA-tekniikasta (Joutkoski)
Usein
kysyttyä taloyhtiöliittymästä
Usein
kysyttyjä teknisiä kysymyksiä
Kysymyksiä vielä kerran
Mistä
taloyhtiöliittymän hankkimisessa on kysymys PDF-tiedosto
Ohjeita taloyhtiössä
ylläpidosta vastaavalle henkilölle ( ei koske tavallisia
käyttäjiä)
Ping
Plotter ilmaisversio Ping Plotter on graafinen työkalu
"pingaukseen" eli vasteaikojen mittaamiseen. Ohjelma jäljittää
reitin annettuun osoitteeseen ja laskee viiveen eri pisteissä, jonka
perusteella saa helposti käsityksen palveluntarjoajan yhteyksistä. Ohjelman
englanninkielinen opetussivu
alkuun
Videoita
ja kokousdokumentteja (Kotikirkon palvelimella pitkiä ohjelmia)
13.5.2002 Laajakaistakokous,
myös yhteisösofta-asiaa
7.6.2002 Nettimaunula;
Heli Rantanen esittelee, myös laajakaistakokemuksia
4.9.2002 Yhteisösoftan
tiedotus, sisältää hiukan myös laajakaista-asiaa
24.9.2002 Lapset kysyvät mikä
on Sitra?
Nettimaunulan tuottamat
videot (lyhyitä Mediaplayer tai Realplayer-tiedostoja):
13.3.2002 Laajakaistatiimin kokouksen videoleikkeitä (Mediaplayer):
Video 1:
Hankkeen ensimmäiset vaiheet, Heli Rantanen kertoo, kesto 5.20
Video 2: Suunnittelun
prosessia kuvaillaan , puhutaan ajoituksesta, tiedottamisesta, hinnoittelun
perusteista, Heli Rantanen, kesto 3.40
Video 3:
Verkon asennuksen käytännön toiminnasta ja organisoimisesta, vaiheista,
kesto 9 min
Video 4:
Verkon asentaminen voi olla paitsi ammattilaisen työtä, myös katoavan
kansanperinteen tutkimusta ja seikkailua, asennusta tehneet konsultti Harri
Lindblom Mikrolog Oy:stä ja it-kurssin harjoittelija Vesa Autio kertovat,
kesto 9.30
Video 5:
Yhteenvetoa, hinta-asioita, puhumassa tj. Tero Karttunen Mikrolog Oy:stä.
kesto 6.40
6.5.2002 Laajakaistatiimin / yhteisösoftan esittelytilaisuus Maunulan
kirkolla
Realplayer-leikkeitä kotikirkon kuvaamasta tilaisuudesta:
Ote Tero
Karttusen puheenvuorosta
Miten kustannuksia
kannattaisi jakaa (HR)
Kokemuksiin perustuva
mielipide kiinteästä yhteydestä (JK)
Miten kiinteät
yhteydet ovat vaikuttaneet internetin/tietokoneen käyttöön
koko tilaisuus on kotikirkon palvelimella.
alkuun
Linkkejä
Asennusyrityksiä:
Projektin aikana Espoon Taloverkot, Mikrolog ja Telepatrol
tekivät runsaasti asennuksia. Markkinoilla on paljon laajakaistaisia
asennuksia suorittavia yrityksiä. Jonkinlaista näppituntumaa siitä missä
hintaluokassa liikutaan, saa Mikrologin sivulla olevalla laskimella,
johon syötetään liittyvien asuntojen määrä ja nopeusluokka. Korkea
hinta tarjouksessa ei välttämättä tarkoita käyttövarmempia verkkoja
vaan se voi olla hienovarainen merkki kilpailuhaluttomuudesta. Tarjouksia
kannattaa pyytää mahdollisimman monelta asennusyritykseltä. Joissain
tapauksissa myös yhteydentajoajalla on omat kumppanuusasentajat, joista
myös kannattaa kysyä.
Daxtum Oy http://www.daxtum.com/
Vantaa
Espoon
Taloyhtiöverkot Oy http://www.taloyhtioverkot.net/
koko pääkaupunkiseutu ( Hyviä kokemuksia palveluista)
Keski-Suomen
Taloverkot Jyväskylän seutu
Oy Mikrolog http://www.mikrolog.fi
Nemodos http://www.nemodos.fi
pääkaupunkiseutu
Netgram, http://www.netgram.fi/
Nummela
Sähkö-Mira Oy http://www.sahkomira.fi/
Sähkö-Watti Oy http://www.sahko-watti.fi/
pääkaupunkiseutu
Sähköpalvelu Timo Kurki Oy
http://www.timokurki.fi/palvelut.html
Pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku
Telepatrol.fi
pääkaupunkiseutu
Rekisteröidyt
teleurakoitsijat Liikenne-ja viestintäministeriön sivulta:
http://www.ficora.fi/suomi/tele/urakoitsijat.asp
Yhteydentarjoajia verrattavaksi:
Academica
pääkaupunkiseutu
Fonet, http://www.fonet.com/
pääkaupunkiseutu ja muualla
Local loop www.localloop.fi
pääkaupunkiseutu (valmisratkaisu 1 M/22e liittymä,
myös asuntoyhtiön oma liittymä ja ylläpito tarjouspohjaisesti )
MMD-net http://www.mmd.net/
pääkaupunkiseutu, Riihimäki, Tampere
Nebula http://www.nebula.fi
pääkaupunkiseutu ja laajasti muualla
Netsonic Netsonic.fi pääkaupunkiseutu,
Uusimaa ja useita muita
Netikka , www.netikka.fi
, Länsi-Suomi (valmisratkaisu)
Netsafir , www.netsafir.com
Länsi-Suomi - Vaasa (valmisratkaisu, nopeus alk. 512 )
Nettikaista http://www.nettikaista.fi/
pääkaupunkiseutu ja Turun lähistö
Opoy, http://www.opoy.fi/
Oulu (Baana kiinteistökaista)
Samtele, www.samtele.fi Helsinki
(valmisratkaisu jossa ei kerrota nopeutta)
SSD
WingsNet-taloyhtiöliittymä Turun - Salon seutu
Sunpoint ADSL
pro http://fi.sunpoint.net/
Useilla alueilla mm. pääkaupunkiseutu
Suomi Communication, www.suomicom.fi
pääkaupunkiseutu (tarjouspohjainen yhtiölle)
Surfnet, www.surfnet.fi ,
Eteläinen Suomi Hanko-Tammisaari
Taloverkot http://www.taloverkot.fi/
Helsinki, Lempäälä
TNNet ADSL http://adsl.tnnet.fi/
Jyväskylän seutu
Visuverkko, www.visuverkko.fi
Helsinki (valmisratkaisu, 2 kiinteää nopeusluokkaa )
WanGate, http://www.wangate.fi/
Uusimaa
Wlannet, www.wlannet.com
Tampere
Zoo-Gate, http://www.zoo-gate.fi/
Rovaniemi
HUOMAA ETTÄ LASKUTUSKÄYTÄNTÖ ON KIRJAVA,
TALOYHTIÖN OSUUS LIITTYMIEN AVAAMISISSA JA LASKUTUKSISSA VAIHTELEE,
LIITTYMÄN KAISTA VAIHTELEE, PERUS- JA LISÄPALVELUISSA JA YLLÄPIDOSSA
ON EROJA...
Tietoturva:
Tuoretta infoa
tietoturvasta digitoday-verkkolehden sivuilla
Microsoftin
suomalainen sivu Tarkista
tietosuoja-asetuksesi; Microsoftin artikkeli
Klikkaa
ilmainen Panda virustarkistus
Sygaten sivulla oleva pikavirustarkistus
Sygaten yksityisille ilmainen palomuuri
Symantecin sivulla oleva online-virustarkistaja,
klikkaa kohtaa Scan...
Ad-Aware-ilmaisohjelma
petollisten vakoiluohjelmien ja matojen poistoon
ZoneAlarm
palomuuriohjelman Ilmaisversio
Tietoturvasivu
taloyhtiöliittymiä varten
Maksuttomia ohjelmia
Open Office
suomenkielinen toimisto-ohjelma Windowsiin tai Linuxiin
Beta
OpenOffice englanniksi Mac
Os 10:een
Acrobat
Reader | pdf995-kirjoitin
Selainpäivitys: Internet
Explorer | Mozilla
| Netscape | Opera
suomeksi
Eudora
sähköpostiohjelma
Splitfile;
kun tiedosto ei mahdu yhdelle levykkeelle tämä jakaa ja yhdistää sen
Winamp
äänitiedostojen toistoon, tutki myös muita plug´ineja
Muita linkkejä
http://www.taloyhtio.net/ Huhtikuussa 2003 avattu osakeasumisen portaali,
jossa on tietoa ja ohjeistusta taloyhtiön päätöksenteon
kannalta. Muutakin hyödyllistä!
Vapaa hosting-vertailu: Suomen
webhotellit
Helsingin Alueverkkoyhdistys: http://www.helsinkiopen.net/
Liikenne- ja
viestintäministeriö
alkuun
Laajakaistasivujen sisällöntuottotiimi: Kari
Sundvall ja Vesa Autio
Motto: NO COPYRIGHTS; LEVITÄ JA KÄYTÄ TIETOA VAPAASTI!
Tämän sivun tuottamista ei ole tukenut mikään taho eikä yritys.
|