Onko Maunulassa tosiaan soita?  Karttaan merkittyä  Suursuota ei enää ole, mutta soistuneita alueita on nykymaunulassakin.

 

Suomihan on maailman soistunein maa, maa-alasta on noin  9 miljoonaa hehtaaria eli 30 % soita, joissa turvekerroksen paksuus on yli 20 senttiä. Suot ovat syntyneet pääasiassa liikkumattoman (kuolleen) veden aiheuttamasta puiden ja  pinta- kasvillisuudenkin juuriston kuolemisesta. Rahkasammal viihtyy happamessa maassa ja muodostaa jatkuvasti kasvavan turvekerroksen, jossa puiden siemenet eivät pysty kehittymään. Vain kituvat puut ja turpeeseen erikoistuneet kasvit muodostavat pintavihreyden.  Vielä 1930-luvulla arvioitiin lisäsoistumisen valtaavan metsämaasta vuosittain n. 5000  hehtaaria. Tätä pyrittiin estämään soiden reunoille tehtävällä suojaojituksella, joka käsityönä tehtynä oli raskasta ja kallista. Ojitustekniikan kehittyessä koneelliseksi tuli mahdolliseksi palauttaa paksuturpeisiakin soita uudelleen metsäksi, rämeet ja korpisuothan ovat entisiä metsiä, joissa turvekerroksen sisällä on kantoja ja puunrunkoja. Osa avosoista  on syntynyt pienten järvien umpeenkasvamisesta, jonka jälkeen reunametsätkin ovat soistuneet.

 

On hiukan harhaanjohtavaa sanoa nykyistä suo-ojien sulkemista soiden palauttamiseksi, koska ojat  on tehty puuston palauttamiseksi soistumisen tappamille metsäalueille. Sotien jälkeisellä ojituksellahan saatiin takaisin Karjalan luovutuksessa menetetty puusto ja erityisesti sitä vastaava kasvu. Ojituksia tehtiin tosin sopimattomillekin soille, mutta se ei ollut ojittajien syytä vaan silloista työllisyys-  ja maatalouspolitiikka.

 

Koska jääkauden jälkeisessä maassa oli varsin vähän multa-aineksia, turvemaat sopivat pelloiksi, kunhan niiden vesitalous saatiin eläväksi ja lämpimäksi - suothan olivat hallan pesiä, joita Saarijärven Paavo kuokalla yritti saada tottelemaan. - Olisikohan Paavo nykyisen luonnonsuojelun mielestä luonnon tuhooja, toisihan se soiden “palauttaminen” entiset hallatkin takaisin.

 

Maunulan tasaiset savikkosuot, kuten Suursuo, tarvitsivat peltoviljelyä varten vain tarpeeksi syvän valtaojan, johon sarkaojat veivät pintavedet. 1800-luvun lopulla alkuperäinen Maunulanpuro syvennettiin ja oikaistiin valtaojaksi.  Helsinkiin liittymisen yhteydessä pellot jätettiin heinäpelloiksi kaupungin hevosia varten. Vanhat sarkaojat löytyvät vieläkin umpeenkasvaneina.

 

1980-luvulla alkoivat heitteille jätetyt  pellot  uudelleen vettyä ja soistua, jolloin Maunulan ns. yhteissuunnitteluprojektin yhtenä tavoitteena oli niittyjen vesitalouden parantaminen. Maunulanpuro saatiinkin peratuksi uurnalehtoon saakka, josta alkaen se vasta on Mätäpuro. Näin pelastui osa vanhoista pelloista alkavalta soistumiselta.

 

Luonnolla on aina aikaa toteuttaa muutoksia. Suursuon tekemiseenkin  kului tuhansia vuosia, uudelleen soistuminen vie aikaa enemmän kuin ihminen jaksaa muistaa. Soistumisesta näkyy kyllä merkkejä jo varhaisessa vaiheessa, koska se johtuu “kuolleesta”, pinnan lähellä olevasta vedestä. Puut joutuvat suuntaamaan juurensa pintaan, että niille riittää happea - puutkin hengittävät. Koko soistumisprosessi on näkynyt viimeisten 40 vuoden aikana Männikkötien myrskytuhoalueella. Siinähän oli ennen Koivikkotien kulmaan tehtyä rakennusta kosteikko, joka luonteeltaan oli lehtokorpi, siis rehevä suo. Rakennustyön jälkeen se on kyllä jonkinverran kuivunut, mutta kadun vieressä oleva vanha kuusenjuurakko on merkki korkeasta pintavedestä. Kun polkupyörötie uusittiin, loppui veden valuminen alas ja puut alkoivat hiljalleen kuolla ja kuivua. Joka vuosi kaupunki poisti kuolevia tai kuivia kuusia, joiden juuret olivat tuhoutuneet. Marraskuun myrsky 2002 kaatoi kaikki turvemaalla olevat kuuset juurineen, viereiset rinteet säilyivät tuholta. Polun korkeimmalla kohdalla on kuitenkin alue, josta vesi ei pääse valumaan ja se on esimerkki, miten metsän soistuminen edistyy. Kymmenen vuoden aikana on ensin kuollut muutama kuusi, sitten isommat lehtipuukin, jotka muuten ovat pitäneet normaaliveden aisoissa, mutta sateisina kesinä niidenkin keinot ovat loppuneet ja nyt siinä on pysyvä vesiallas, soiden pintakasveja ja märimmillä kohdilla rahkasammalta. Parina kuivana kesänä ei muutosta juuri huomannut, mutta tänä kesänä on soistuminen taas täydessä käynnissä, rahkasammal tulee esille syksyllä ruohojen lakastuttua.

 

Muita soistumiskohtia on tervaleppäalue Koivikkotien kentän kohdalla, Pirkkolantien ja Koivikkotien välinen pensaikko, jonka pahin alue Männikkötien puolella kuitenkin kuivui ojituksen jälkeen ja alkoi kasvaa haapoja, jotka myös kuluttavat liikavesiä. Suursuon viljelypalstathan ovat ojitetulla suolla, mutta polkutien ja Tuusulantien väliset vanhat pellot ovat Tuusulantien lähellä osittain soistumassa. korpisuota on myös uuden vanhusten kuntopolun alueella, jonne runsaiden sateiden jälkeen tulee kohtalainen lammikko. Uusia soistumisalueita näyttää tulevan Maunulanpuron ja Pirttipolun väliselle kosteikolle. Mikään näistä kohteista ei kuitenkaan kehity lapsuudenmuistoihin liittyväksi suopursuntuoksuiseksi rämeeksi vaan jää korpiluonteiseksi pensaikoksi tai kuusikoksi.