Kaavatilanne elokuussa 2009


 

 



Vaikka lama koettelee asuntotuotantoa eikä kaavoilla ole kiirettä valmistua, rakennuttajat haluavat varmistaa hankkeittensa toteuttamismahdollisuudet, kun tontti on jo hankittu.

Oulunkylän liikuntapuiston kaava päätösvaiheessa

Oulunkylän liikuntapuiston kaava jää pääosin odottamaan toteutustaan. Kaavamuutos pitää sisällään montaa osaa:
1. Toinen jääkiekkohalli rakennetaan nykyisen hallin ja Käskynhaltijantien väliin,
2. Curling-hallia laajenee puolella pohjoiseen päin
3. Urheilukentälle rakennetaan kaksi katsomokatosta
4. Autopaikkoja siirretään uuden kiekkohallin alta harjoituskentän pohjoispäähän ja jääradan pohjoisnurkan pohjoispuolelle. Tältä osin kaava on jo hyväksytty.

Vain kaavan 3. kohta liikahtaa eteenpäin ja katsomokatoksia oheistiloineen aletaan lähiaikoina rakentaa. Sen sijaan jäähallin rakentamiseen varatut rahat, Aimo Mäkisen lahjoitus, siirretään Vuosaareen monipuolisen jäähallikompleksin rakentamiseen. Sen johdosta Malmin hallia käyttävät itähelsinkiläiset seurat siirtyvät sinne pelaamaan ja tämän johdosta mm. OKK saa Malmilta lisävuoroja.

Osastopäällikkö Petteri Huurre arveli, että Oulunkylän uuden jääkiekkohallin rakentaminen käynnistyy aikaisintaan 5-10 vuoden päästä, jos silloinkaan. Huhut, joiden mukaan kaavavalitukset olisivat vaikuttaneet asiaan, eivät pidä paikkaansa, sillä kaavasta ei ole tehty valituksia.

Metsälän eteläosaan lisää konttoreita

Metsälän pienteollisuusalue on hiljakseen muuttumassa konttorialueeksi. Duetto-liiketalon länsipuolelle ja kaartuvan kevyen liikenteen väylän pohjoispuolelle kaavaan on tulossa suuri toimistotalo YIT:n hankkeena. Kaksi rakennusta puretaan talon tieltä. Muistutuksia kaavaehdotuksesta voi tehdä 7.9.2009 asti.

Oulunkylän kerrostalokaavat

Mäkitorpankujalla sijainneen Helsingin Sihteeriopiston ja sittemmin Helian tilat puretaan. Tilalle rakennetaan kaksi asuinkerrostaloa kuitenkin niin, että autoille järjestetään kellaripaikoitus. Hanketta valmistelemaan ja rakentajaksi Helia-säätiö on valinnut SRV:n. Mm. alkuperäisen rakennushankkeen aiheuttaman varjostuksen lisääntymisen johdosta naapurustosta tehtiin kaavasuunnitelmaan muistutuksia. Ne johtanevat kaupunkisuunnittelun ja rakennuttajan välisiin uusiin neuvotteluihin ja saattaa olla, että rakennusoikeus supistuu. Kaavaehdotus valmistuu syksyllä.

Mikkolantiellä sijaitsevan entisen Västra Nylandsin ammattikoulun purkamisesta ja siihen liittyvien kerros- ja rivitaloja sisältävästä kaavasta käydään neuvotteluja rakennuttajan kanssa. Kaavasta on tehty muistutus ja suunnitellussa jalankulkusillan alituksessa on ilmennyt ongelmia. Kaavaehdotusta valmistellaan ja 1930-luvulta peräisin oleva asuinrakennus aiotaan suojella. Kaavan toteuttaminen tulee säilyttävään rakentamiseen erikoistuneen pienemmän rakennuttajan vastuulle. Alueen rakentaminen alkanee rautatien viereiseltä alueelta.

Mäkitorpantiellä Ostoskeskus Ogelin vieressä sijaitsevan parkkipaikan kerrostalon sallivan kaavan suhteen kaupunkisuunnittelulla ja rakennuttajalla ei ole merkittäviä erimielisyyksiä. Tosin Oulunkylä-seura vastusti hanketta lausunnossaan. Nykyisessä kaavassa tontti on merkitty puistoksi.

 
Arto Salmela

 
Paluu edelliselle sivulle