Oulunkylän kirjasto remonttiin |
||
|
|
Näillä näkymin Oulunkylän kirjasto joutuu remonttiin ensi vuonna. Sinä aikana kirjasto on jonkin aikaa kokonaankin suljettuna. Suunnitelmia laatii parhaillaan arkkitehtitoimisto Kuudes kerros. Tarkoitus on saada aikaan tyyppiesimerkki hyvästä kirjastoratkaisusta. Oulunkylän kirjastosta tulee pilotti, jonka perusteellisesti tutkittuja tila- ja kalusteratkaisuja voidaan soveltaa muissakin kaupungin kirjastoissa. Myös kirjastonjohtaja vaihtuu. Nuorekas Arja Soljanlahti jää eläkkeelle. Uusi vetäjä on edeltäjän mukaan perusoulunkyläläinen Mikko Vainio, joka työskentelee nykyisin Kouvolan kirjastojohtajana. Oulunkylän, Paloheinän ja Maunulan kirjastojen lainamäärät olivat tammi-helmikuussa 70600, 34800 ja 14300. Lainausmäärissä on tapahtunut pientä laskua edellisestä vuodesta, kuten koko kaupungissakin. Oulunkylän kirjaston lainamäärä on edelleen selvästi suurempi kuin esimerkiksi isommat tilat omaavalla Malmin kirjastolla.
|
Paluu edelliselle sivulle
|
|
|
||