Oulunkylän Nesteen palo 7.11.2009


 

 

Helsingissä Oulunkylässä Nesteen huoltoasema peittyi ilmiliekkeihin lauantai-iltapäivällä. Musta, sankka savu alkoi levitä nopeasti tuulen mukana pohjoiseen päin. Lähialueen asukkaita kehotettiin pysymään sisällä ja sulkemaan ikkunat ja ilmastointi.

 Tuulen suunnan vaihtelu levitti sakeaa savua ympäristöön ja kymmenet uteliaat unohtivat varoituksen savun terveydellisistä haitoista.  Pelastuslaitoksen mukaan rakennus on tyhjennetty ihmisistä. Kyseessä on puhtaasti rakennuspalo. Polttonesteellä ei ole syttymisvaaraa, sillä varastot ovat hapettomassa tilassa maan alla. Palokunnan mukaan palo roihusi pahiten rakennuksen katonrajassa yläpohjassa. Paikalla oli sammutustöissä useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

Palon alkuun liittyy kuulohavainto jonkinlaisesta paukahduksesta katon suunnasta. Marketin henkilökunta ohjasi asiakkaat ulos hyvässä järjestyksessä kun tulipalo tuntui ilmeiseltä. Syttymissyynä alkuvaiheessa pidetään sähkölaitteessa olevaa vikaa. Sammutustyöt jatkuivat iltaan saakka.

Lisää kuvia: (klikaten iso kuva)




Kuvat Ogelin kotisivutiimi

Paluu edelliselle sivulle

Foreca: Helsingin sää
 
Uutisvahti Uutimet
  
 
Vartti/Metro näköislehti
 
Helsingin uutiset näköislehti
 
Taloussanomat
 
Kauppalehti 
 
TV-ohjelmat Telkku 
 
Urheilu-uutisia