Viikinmäen puhdistus veromaksajille lähes puolet kalliimmaksi kuin arvioitiin


 

 

Viikinmäen ampumaradan maa-alueiden puhdistuksen kustannukset nousevat noin neljä miljoonaa euroa alkuperäisestä v. 2006 kustannusarviosta ja ovat yhteensä kymmenen miljoonaa euroa.

Kaupungin rakennusvirasto löytää puhdistuskustannusten nousuun useita syitä. Kallioalueiden puhdistaminen on osoittautunut vaativammaksi ja hitaammaksi kuin alunperin arvioitiin, sillä massoja joudutaan poistamaan syvemmältä ja huomattavasti alkuperäistä laajemmalta alueelta. Osa alueesta jouduttiin puhdistamaan kahteen kertaan. Lisäksi maa-aines on ollut yllätävän kivistä. Lisätyöt hyväksytettiin kiinteistölautakunnalla viime vuonna. Pilaantunut maa-aines kuljetetaan jatkokäsittelylaitoksiin Viikinmäen ulkopuolelle. 

Viikinmäen kunnostustyöt jatkuvat vielä ensi vuoden. Alue on puhdistettava ennen kuin sinne voidaan rakentaa asuintaloja. Kaupunki on jo kaavoittanut Viikinmäen länsiosaan asunnot parilletuhannelle asukkaalle. Osa alueen teistä on rakennettu, ja kaukolämpöverkkoa vedetään samalla. Luonnontilaisina säilytettävät tontinosat aiotaan puhdistaa vasta tonttien rakentamisen yhteydessä.

 
Katso kuvia Google Earthissa http://www.panoramio.com/kml/?user=521684  

Paluu edelliselle sivulle

Foreca:Helsingin sää
 
Uutisvahti Uutimet
  
 
Taloussanomat
 
Kauppalehti 
 
TV-ohjelmat Telkku 
 
Urheilu-uutisia