Kaupunginhallitus miettii kolmen viikon ajan kunnallisveron korotusta


 

 

10.03.10 Pajusen maanantaina kaupunginhallitukselle esittelemässä budjettiraamissa Helsingin kuntavero nousisi ensi vuonna yhdellä prosenttiyksiköllä 17,5:stä. Pajusen ehdotuksen taustalla on viime vuonna tapahtunut kaupungin menojen raju kasvu. Kaupunginhallitus otti maanantaina Pajusen veronkorotusehdotukseen kolmen viikon miettimisajan. Poliittiset ryhmät eivät vielä ole lyöneet kantojaan lukkoon, mutta niiden linjaukset ovat suurin piirtein selvillä.

Kaupunginvaltuuston suurin ryhmä kokoomus lähtee siitä, ettei kuntaveroa tarvitse korottaa kokonaista prosenttiyksikköä. Toiseksi suurin ryhmä vihreät hyväksyisi vielä prosenttiyksikön korotuksen. Valtuuston kolmanneksi suurin ryhmä Sdp olisi halunnut korottaa kuntaveroa jo tänä vuonna. 

Pajusen mukaan Helsingin ongelma on jo vuosia ollut "krooninen rahoitusvaje". Tähän asti kuilua on paikattu Helsingin Energian voitoilla. Viime vuonna kaupunki sai energiayhtiöltään 330 miljoonaa euroa. Jo viime syksynä valtuustossa oltiin lähes yhtä mieltä siitä, että Energian varaan tulevaisuudessa ei voida tuotto-odotuksia sälyttää.

Paluu edelliselle sivulle

Helsingin kaupungin uutisia

Foreca: Helsingin sää
 
Uutisvahti Uutimet
  
 
Vartti/Metro näköislehti
 
Helsingin uutiset näköis
 
Taloussanomat
 
Kauppalehti 
 
TV-ohjelmat Telkku 
 
Urheilu-uutisia