Johanna Charlotta Maexmontan - aikansa mahtinainen


Johanna Charlotta Maexmontan (omaa sukua Andersson) syntyi Ruotsissa 4. helmikuuta 1844. Hän muutti Helsinkiin ilmeisesti jo varsin nuorena. Johanna Charlotta meni naimisiin Piikkiöstä kotoisin olleen apteekkari Sigfrid Edvard Maexmontanin kanssa. Häitä vietettiin 30.12.1863. Pariskunta oli naimisissa 17 vuotta, aina herra Maexmontanin kuolemaan saakka vuonna 1880. Sigfridin kuoleman jälkeen Johanna Charlotta hoiti perheyritystä, Maexmontanin väkiviinatehdasta, ja ryhtyi 1890-luvun alkupuolella myös ravintoloitsijaksi.

Leskirouva Maexmontan avioitui uudelleen saksalaissukuisen kauppiaan Louis August Christian Kniefin kanssa tammikuussa 1889. Toinen avioliitto päättyi eroon, eikä kummastakaan liitosta syntynyt jälkeläisiä. Sekä herra Maexmontanin että Johannan kuolinilmoituksissa mainitaan kuitenkin suremaan jääneenä ”fosterson” ja ”styfson” eli heillä oli kasvattilapsi.

Johanna Charlotta kuoli 10.3.1903 ja hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle ensimmäisen miehensä viereen 15.3.1903. Komea hautapaasi on edelleen olemassa. Se löytyy Hietaniemen hautausmaan vanhalta puolelta, korttelista 19, linja 9, hauta 74.

Hufvudstadsbladetissa 11.3.1903 julkaistusta muistokirjoituksesta piirtyy kuva määrätietoisesta, voimakkaasta, harvinaisen toimeliaasta naisesta. Hän keräsi alkoholikaupankäynnin avulla huomattavan omaisuuden, jonka sijoittaminen helsinkiläisen ravintolatoiminnan kehittämiseen koitui kuitenkin kohtalokkaaksi:

Dödsfall Natten mot gårdagen afled i Åggelby fru ]ohanna Charlotta Maexmontan-Knief, född Andersson, efter ett längre lidande vid 58 års ålder. Född i Sverige kom den hädangångna redan i unga år till Helsingfors, där hon ingick gifte med framlidne apotekaren Sigfrid Maexmontan. Efter dennes död för 16 år tillbaka dref hon vin- och spirituosahandel i stor omfattning och med sådan framgång, att hon ägde en icke obetydlig förmögenhet, då hon för ett årtionde sedan öfvertog societetshusets hotell och restaurant härstädes. Därjämte arrenderade hon Brunnshusets restaurant jämte därtill hörande paviljonger. Slutligen inrättade hon å det henne tillhöriga området i Åggelby ett pensionat och en vattenkuranstalt. Med ovanlig energi och administrations förmåga dref hon alla dessa företag en tid bortåt; men ensam kvinna som hon var, blef denna nervslitande verksamhet slutligen hennes krafter öfvermäktig. Hon förlorade till sist på dessa företag—då motigheter af hvarjehanda slag tillstötte—ej blott sin förmögenhet, utan ock sin hälsa. Börande namnet Knief efter ett senare äktenskap, äfven det upplöst långt före hennes död, sörjes den aflidna närmast af en styfson och tvenne systrar.

Hautausjärjestelyjä hoiti Johanna Charlotan sisar Mathilda Floberg, joka kutsui ystäviä ja tuttavia hautajaisiin ilmoituksella 15.3.1903 (Hufvudstadsbladet no 73A).

Kuolleita 
Niille ystäville ja tuttaville, jotka haluavat saattaa edesmenneen sisareni rouva Johanna Charlotta Maexmontanin viimeiselle leposijalleen annetaan täten tiedoksi, että surujuna lähtee sunnuntaina 15. maaliskuuta klo 4¼ Rautatieasemalta vanhalle luterilaiselle hautausmaalle. Matilda Floberg

Ravintolaviihteen uranuurtaja

Johanna Charlotta Maexmontania voidaan hyvällä syyllä pitää aikansa merkkihenkilönä, jonka persoona ja teot niveltyvät monella tavalla niin suomalaiseen talous- ja sosiaalihistoriaan kuin kulttuurihistoriaan. Hän työskenteli ilmeisen pitkäjänteisesti ja tarmokkaasti saadakseen Helsinkiin kansainvälisen tason ravintolaelämää wieniläisoperetteineen, varieteeviihteineen ja tarjoiluineen. Hän oli varmasti neuvokas liikenainen, joka joutui luovimaan miesten hallitsemassa maailmassa. Lähteet antavat ymmärtää, että rouva Maexmontan uupui vaikean asemansa haasteisiin ja joutui sen takia jopa ennenaikaiseen hautaan.

Rouva Maexmontan hallitsi Helsingin Seurahuonetta ja Oulunkylän Pensionaattia (Åggelby Pensionat) 1800-luvulla ja vuosisadan vaihteessa, lähes kuolemaansa saakka. Lisäksi hän toimi Kaivohuoneen ravintoloitsijana. Näitä aikansa huvielämän keskuksia hän sisustutti ja rakennutti uudelleen viinatehtailun tuottamalla huomattavalla omaisuudella.

Helsingin Seurahuoneen eli nykyisen Helsingin kaupungintalon hän otti haltuunsa vuoden 1892 keväällä. Seurahuone kalustettiin tämän jälkeen täysin uudestaan ja avattiin juhannukseksi 1892. Sven Hirn kertoo Huvia ja herkkuja -teoksessaan, kuinka keittiöön kiinnitettiin ranskalaisia ja venäläisiä mestarikokkeja. Esikuvana pidettiin Pariisin teollisuusnäyttelyn yhteydessä ollutta ravintolaa, joka oli tunnettu hienoista mutta edullisista aterioista. Kireän kilpailun vuoksi ruokavieraita oli houkuteltava uusilla elämyksillä. Johanna Charlotta sisustutti kellariin vuonna 1896 uuden ravintolasali Orcuksen, jonka seinät koristettiin sammalilla, tippukivillä ja näkinkengillä. Luolamaista tunnelmaa täydensi värikäs valaistus. Keittiöönkin hankittiin oma erikoisuutensa, grilliuuni.

On ilmeistä, että rouva Maexmontanin aikana näissä aikansa viihteen keskuspaikoissa tapahtui paljon. Johanna Charlotta kehitti erilaista viihteellistä ohjelmatarjontaa. Esimerkiksi Helsingin Seurahuone huolehti talvikaudella varieteehuveista ja täydensi siten ulkoilma- ja kesäravintoloiden tarjontaa. (kts lehtileike ohjelmasta 20.9.1895) Kaivohuoneen edustalle hän rakennutti teatterilavan, joka purettiin vasta 1930-luvun alussa. Rouvan toiminnalle oli eduksi, että Ruotsissa oli vuonna 1896 kielletty alkoholitarjoilu varieteetiloissa. Käytännössä tämä merkitsi likipitäen ”huvittelumuodon kuoliniskua”, kuten Sven Hirn kuvaa. Ruotsalaiset artistit joutuivat ”miltei tuuliajolle” ja siirtyivät halukkaasti Suomeen, missä vastaavaa kieltoa ei yleensä sovellettu.

Aivan ongelmattomia varieteehuvit eivät Helsingin Seura­huoneellakaan olleet. Viihde ei (silloinkaan) ollut kaikkien mieleen. Hirnin mukaan ”populaarikonsertit joskus häiriintyivät varieteemusiikin torvisoitosta ja rumpujen päristyksestä”, jolloin rouva Maexmontan puolustautui sanomalla, että kevyet ohjelmat olivat välttämättömiä koko laitoksen kannattavuudelle. Rouva myös muistutti, että Johansson (Anders Johan Johansson, Helsingin Seurahuoneen aiempi isäntä) oli luvannut pystyttää hänelle patsaan Kustaa Aadolfin torille Tukholmaan, sillä hotellin pitäminen oli naishenkilölle yleensä ylivoimaisen vaikeaa.

Helsingin Seurahuoneella nautittiin kansainvälisestä tunnelmasta. Rouva Maexmontan vaikuttaa pyörittäneen melkoista ohjelmatoimistoa. Sven Hirn kertoo, kuinka ”hetkittäin Seurahuoneen artistit olivat aivan mainioita”. Muiden muassa ” pieni mustien miesten ryhmä” The Caminos pystyi soittamaan miltei millä tarvekalulla tahansa. Tunnettu luuttulaulaja Sven Scholander (1860 - 1936) aloitti vuonna 1894 Helsingin Seurahuoneelta lukuisat vierailunsa Suomessa. ”Kättentaputuksista ei tahtonut tulla loppua.” Myöhemmin saapui Anna Hoffman(-Uddgren 1868 - 1947), joka lienee ollut Ruotsin tunnetuin naisartisti ja ”lahjakkuus, jonka yleisösuosio oli hämmästyttävä”.

Maahan tuotiin mm. ranskalaista champanjaa, jota  lehdissä mainostettiin ranskan  kielellä. Yllä oleva leike on jamaikalaisen rommin mainos, jota luonnehditaan kuluttajien mielestä maailman hienoimmaksi ja terveellisimmäksi rommiksi.

Ajan lehtitietojen mukaan rouva Maexmontan sai useita eri anniskelulupia ja alkoholin vähittäismyyntilupia eri osoitteisiin 1890-luvun alkupuolella. Toiminimenä oli J.C. Maexmontan.

Huhtikuussa 1890 Hufvudstadbladet kertoo seuraavasti: ”Utminuteringen och utständningen af spritdrycker fru Johanna Charlotta Knief (firman J. C. Maexmontan) n:o 21 wid Unionsgatan eller annan lämplig lokal.”

Nya Pressen puolestaan 1893: ”Partihandel med bränvin. Guvernören i länet har tillåtit handlandshustrun Johanna Charlotta Knief, såsom innehafvare af handelsfirman J. C. Maexmontan i denna stad, att i Helsingfors idka partihandel med bränvin.” Maexmontanin väkiviina­tehdas ja alkoholin tuontiliike toimi ja kukoisti kaikesta päätellen 1890-luvulla, ja tuotteita varmasti käytettiin myös rouvan emännöimissä huvittelupaikoissa.

Kiista viihteellisten anniskelupaikkojen paheellisuudesta kärjistyi vuonna 1896, jolloin Helsingin kaupunginvaltuutettujen enemmistö halusi seurata ruotsalaista esimerkkiä ehdottoman alkoholikiellon suhteen varieteissa. Hirn kirjoittaa, että myös Seurahuoneen johtokunnan puheenjohtaja Uno Alfons Wasastjernan mielestä oli paikallaan, että kevytmieliset ohjelmat lopetettaisiin. Rouva Maexmontanin kanssa tehty sopimus sisälsi itse asiassa jo pykälän, joka periaatteessa kielsi varieteen järjestämisen. Maexmontan huomautti jälleen, että taloudelliset syyt pakottivat järjestämään kevyttä viihdettä, ja syksyn 1896 ohjelmistostakin oli artistisopimuksin jo huolehdittu. Johtokunta pysyi kannassaan, mikä sai Johanna Charlotan tolaltaan – olihan hän uhrannut miltei koko omaisuutensa eli peräti 400 000 markkaa Helsingin Seurahuoneen tilojen kunnostamiseen, muun muassa kelvottomassa kunnossa olleiden huoneiden uudistamiseen. Jo solmittujen artistisopimusten purkaminen aiheuttaisi vielä 15 000 markan lisäkustannukset! Ahdinkoa todennäköisesti lisäsi se, että samoihin aikoihin rouva Maexmontan oli avaamassa Oulunkylään pensionaattia eli täysihoitolaa ja kylpylää.

Helsingin Seurahuoneella Suomen ensimmäiset elokuvat

Varieteeohjelmat saivat jatkoaikaa joulukuuhun 1896 saakka. Tämä saattoi osaltaan johtaa elävien kuvien yllättävän varhaiseen tuloon Suomeen. Elokuvia saatiin nimittäin katsella rouva Maexmontanin emännöimän Helsingin Seurahuoneen Sofiasalissa kesä-heinäkuussa 1896, siis vain puoli vuotta ensimmäisen Pariisin näytännön jälkeen. Lumièren veljekset järjestivät 28. joulukuuta 1895 Pariisin Boulevard des Capucines -kahvilassa maailman ensimmäisen maksullisen elokuvanäytöksen. Elokuvainnostuksen taustalla oli pyrkimys markkinoida Lumiéren keksintö mahdollisimman tehokkaasti Venäjälle. Veljekset Arthur ja Ivar Grünwaldt toivat kuvat Helsinkiin Pietarin Aquarium-teatterista.

Eläviä kuvia esiteltiin ensi kertaa 28.6.1896 lehdistölle, joka kertoi innostuneesti asiasta ja mm. Hufvustadsbladetissa ennakoitiin äänielokuvan tulemista lähivuosina. Yleisönäytöksissä oli numeroituja ja numeroimattomia paikkoja, kahden tai yhden markan hintaan. Ilmoitus ja ohjelma tässä leikkeessä.

Vastoinkäymiset vievät voiton

1890-luvun loppupuolella Johanna Charlotan aikaa vei Oulunkylän Pensionaatin ja kylpylän toiminnan pyörittäminen muiden liiketoimien ohella. Vielä keväällä 1899 hän vuokrasi Helsingin Kaivohuoneen ja kunnosti omalla kustannuksellaan näyttämötilan ikkunarakenteet ravintolarakennuksessa. Samalla hän kiinnitti tallinnalaisen Eduard Berentin seurueen kesäkautta 1902 varten ja aloitti toukokuussa ns. Oberbrettl-ohjelman. Kyseessä oli oikeastaan kuuluttajan ohjauksella toteutettu kabaree, ja Sven Hirn tulkitsee aloitteen rouva Maexmontanin yritykseksi kiertää varieteekieltopykälää.

Johanna Charlotan aika Oulunkylän Pensionaatin emäntänä jäi valitettavan lyhyeksi. Hän avasi paikan kesäkaudeksi 1897, ja vaikeudet alkoivat jo vuosisadan alussa. Kesällä 1900 Hufvudstadsbladetissa julkaistiin useampia myynti-ilmoituksia ”Maexmontanskan” omistuksista Oulunkylässä. Kokonaisuuteen kuului useita huvilarakennuksia, joissa oli yhteensä noin 45 tulisijaa talvikäyttöäkin varten. Lisäksi oli mm. leipomorakennus leivinuunilla ja vaunuvaja, joissa oli myös useita asuinhuoneita, hevostalli, sikala ja kanala, mankelitupa ja pesutupa ja tietysti kylpylä puutarhoineen, vesilähteineen ja peltomaineen – ja oma puhelinjohto! Kaikki olivat moitteettomassa kunnossa, ja myyntihinta 118 000 markkaa.

Keväällä 1901 rouva Maexmontan myi täysihoitolan huviloineen kondiittori K.J. Björkqvistille, joka pyöritti paikkaa jonkin aikaa. Hänelläkin oli ilmeisesti vaikeuksia ylläpitää toimintaa, sillä jo loppuvuodesta 1901 Oulunkylän Pensionaatti oli taas myynnissä, nyt yhteyshenkilönä asianajaja Aksel Ålander. Johanna Charlotta osti paikan kuitenkin takaisin 15.4.1902 pidetyssä huutokaupassa.

Vain runsaan kuukauden päästä, 18.5.1902 Hbl:ssä julkaistiin Fru J.C. Maexmontan-Kniefin myynti-ilmoitus täysihoitolasta ja vaihtoehtoisesti tillojen ja palstojen vuokraamismahdollisuudesta:

Ja taas muutamaa kuukautta myöhemmin, heinäkuussa 1902 Pensionaatti ja Vesiparantola olivat myynnissä, nyt huutokaupalla:

Päivälehti 6.7.1902: Huviloita ja huvilapalstoja Oulunkylässä Julkisella vapaaehtoisella huutokaupalla, joka toimitetaan torstaina kuluvan heinäkuun 17 p:nä klo ½ 2 päivällä myydään Oulunkylän Pensionaatille ja Vesiparantolalle kuuluva maa-alue siihen kuuluvine rakennuksineen, joko kokonaisuudessaan tai noin ½ hehtaarin palstoissa ynnä 3 makasiinitonttia. Alue on aivan Oulunkylän rautatieaseman vierellä, 15 minuutin matka Helsingistä. Tarkemmin ilmoittaa I. C. Maexmontan-Knief, Kaivohuone

Pian tämän jälkeen lehdissä alkaa näkyä lisää konkurssi-ilmoituksia. (leike 1, leike 2)

Syyskuussa 1902 pidetyssä ”Rawintoloitsijan rwa J. Ch. Maexmontan-Kniefin” velkojan kokouksessa päätettiin tarjota myytäväksi konkurssipesän omistama Oulunkylän pensionaatti. Päätettiin myös, että ellei hyväksyttäviä tarjouksia konkurssipesälle tehdä ennen maaliskuun alkua, myydään tila huutokaupalla.

Syksyllä 1902 rouva Maexmontanin konkurssi mainittiin toistuvasti: velkoja arvioitiin olevan 266 000 ja varoja 190 000 markkaa. Suomalainen Wirallinen lehti julisti ravintolanpitäjä Johanna Charlotta Maexmontanin tuomion 31.1.1903. Johanna Charlotta eli tämän jälkeen enää runsaan kuukauden.

Johanna Charlotta Maexmontan hankki liiketoimillaan omaisuuden, mutta menetti sen vain yhden vuosikymmenen aikana – ja samalla myös terveytensä. Voimme vain kuvitella, mitä lukuisten myynti- ja konkurssi-ilmoitusten taakse kätkeytyy Johanna Charlotan viimeisinä elinkuukausina! Hän joutui luopumaan vaivalla rakennuttamastaan, loisteliaaseen kuntoon perheyrityksen perinnöllä kohentamastaan Pensionaatista. Rouva Maexmontan vaikuttaa taistelleen paikan omistuksesta kynsin, hampain viimeiseen saakka, mutta lopulta oli luovutettava ja myönnyttävä konkurssiin.

Sven Hirn näkee J.C. Maexmontanin uhraukset muistomerkin arvoisina. Nyt muistomerkki on olemassa ja jää aikakirjoihin Maexmontanin puistona.


Lähdeluettelo ÷ Oulunkylän seurahuoneen loistoajat  ÷  Kaupungin huvielämästä  ÷  Maexmontanin puiston historiaa  ÷  
Sigrid Edvard Maexmontan
   ÷  Johdantosivu  ÷
   Oulunkylän historiaa  ÷  Tarinoita Oulunkylästä  ÷ kirjallisuutta  ÷  Oulunkylän kotisivu