Veräjämäen polun alkuun Veräjämäen purkuvimma takaisin Veräjämäen kierroksen viimeinen kohde Arttula

 27: Juhannusmäki (Johannesberg)

Vielä 1950-luvulla olivat käytössä nykyisen Veräjämäen osa-alueiden nimet: Juhannusmäki, Arttula, Pitkäpelto, Ruutila, Vantaala, Aidasmäki, Pellavakaski ja Veräjämäki.

Vaatturi Gunnar Nymanin talossa (Veräjämäentie 15) asui vähän aikaa vuokralla mm. tuleva pääministeri Kalevi Sorsa perheineen. Nymanin tytär Thelma Aro oli Oulunkylä-seuran pitkäaikainen sihteeri ja myös puheenjohtaja sekä Oulunkyläinen-lehden ensimmäinen päätoimittaja vuonna 1985.

Veräjämäestä on tullut maan hallitukseen kolme muutakin ministeriä: Eero Rantala, Jacob Söderman ja Vappu Taipale, joista Eero ja Jacke ovat syntyperäisiä. Eeron isä, kunnallisneuvos Yrjö Rantala oli pitkän linjan ammattiyhdistysmies, joka mm. neuvotteli Metalliliiton puheenjohtajana 1940 ns. Tammikuun kihlauksesta työnantajapuolen kanssa. 

Helsingin sosialidemokraattien johtohahmona 1950–60-luvuilla Yrjö Rantala oli kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja osallistuen mm. metropäätöksen junailuun 1969. Rantala rakensi Juhannusmäkeen perheelleen talon (nyk. Veräjämäentie 18), jossa asui 1939–72. Hän oli Oulunkylän työväenyhdistyksen ja Lions-klubin puheenjohtaja, järjesteli uuden yhteiskoulun ja taiteilijatalon rakentamista sekä esti Veräjämäen kaavoittamisen kokonaan kerrostaloalueeksi.

Hänen poikansa, ministeri Eero Rantala puolestaan perusti Oulunkylä-seuran yhdessä Jorma Warosen kanssa vuonna 1975 ja toimi Pop/Jazz-opiston rakennustoimikunnan puheenjohtajana voimakkaasti sen Oulunkylään jäämisen puolesta.

Wikipedia: Kalevi Sorsa
Wikipedia: Eero Rantala
Wikipedia: Jakob Söderman

Kartta v. 1945 näyttää Veräjämäen osa-aluiden nimet

Veräjämäentie 16:ssa oli postin haarakonttori vuosina 1966–88. Waltamon suuri tiilinen kirjapaino oli nro 17:n alapuolella ja toimi sittemmin keraamikkojen ateljeena, kunnes purettiin 1978. Waltamon rakennuksen keraamikoista kenties tunnetuin oli Mikko Hovi, joka mm. toteutti Larin-Kyöstin patsaan Hämeenlinnaan.

Juhannusmäen pohjoisreunalla nykyisen Larin Kyöstin tie 11:n paikalla oli Wickmanin talo, jossa toimivat vuoteen 1945 saakka Oulunkylän kunnankanslia, poliisi ja kirjasto. Yläkerrassa oli sen aikaisen omistajan, pankinjohtaja Kurt Grönlundin asunto, kellarissa samoin asunto sekä poliisin putka.

Lisää Waltamon kirjapainosta 
Wikipedia: Mikko Hovi


Veräjämäen polun alkuunväliKatso lisää kuvia kohteesta