ARTTULA, LARIN KYÖSTIN TIE 13

 



Asunto Oy Helsingin Arttula käsittää 14 huoneistoa, jotka kaikki ovat vuokra-asuntoja. Yhtiö on yksityishenkilön omistama.
– Kuulopuheiden perusteella talo olisi siirretty tänne Terijoelta, niin kuin moni muukin Oulunkylän vanha villa. Museoviraston mukaan näin ei ole asian laita, vaan talo on tähän rakennettu, kertoo talon kunnostustyön kymmenen vuotta sitten suunnitellut arkkitehti Arno de la Chapelle, joka itsekin asuu talossa.

– Kiinteistön rakentamisvuotta ei tarkalleen tiedetä, mutta sen arvioidaan olevan 1915–17. Arttula on tiettävästi Suomen toiseksi suurin puinen kerrostalo. Kunnostuksen yhteydessä voitiin todeta, että talo on alun perin hyvin tehty, perustukset kestävät eikä rakennusvirheitä ole esiintynyt. Talon alakerta on tiilirakenteinen, välipohja betonia ja itse rakennus on hirrestä. Asuinpinta-ala on noin 1000 asuinneliötä. Asukkaita on 32, lapsia on runsaasti, 10 alle 18-vuotiasta.
– Olemme viihtyneet täällä tavattoman hyvin, on kuin maalla asuisi, sanoo lapsiaan pihalla kaitseva perheenäiti.

– Meillä on talossa hyvä henki. Järjestämme yhdessä mm. sadonkorjuujuhlan, pihakirppiksen ja mitä milloinkin. Jokaiselle halukkaalle löytyy myös oma kasvimaa. Pihatyöt, lumityöt ja hiekoitukset tehdään yhteisvoimin.
– Peruskorjauksen yhteydessä huoneistoista ei haluttu tehdä mitään luksusasuntoja. Se olisi muokannut liiaksi tulevaa asukaskantaa. Nyt talo on kunnostettu niille, jotka osaavat arvostaa puutaloasumista. Kymmenessä vuodessa olemme voineet todeta, että peruskorjauksen säilyttävä luonne oli oikea. Ne ihmiset, jotka täällä asuvat, tykkäävät asua tällaisessa miljöössä. Jos joku muuttaa pois, niin aina on uusia tilalle tulijoita, sanoo Arno de la Chapelle.

Keväisenä iltana Arttula näytti idylliltä, jota on vaikea kuvitella oleva kymmenen minuutin junamatkan päässä Helsingin keskustasta.

Arvi Vuorisalo, 
Mauno Hari
Oulunkyläinen-lehti 2005 Kevätnumero

 

Kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehdin kuvaus v.1971 Arttulasta

”Poikkeuksellisen suurikokoinen ja aluetta hallitseva 1800-luvun lopun vuokratalo. Rakennus on 3-kerroksinen ja sen pääjulkisivun ikkunarivit antavat rakennukselle erittäin massiivisen ilmeen. Yhdessä Seurahuoneen ja lähitalojen kanssa rakennuksesta on tullut Oulunkylän tunnuskuva”.

 

LUE Muisteloita Arttulasta Ogelin historiasivulta,
1950-luvulta, kirjoittanut Heli Sundqvist

Ajankohtaista | Kartta | Palvelut | Taiteilijoitten Oulunkylä | Kulttuuri | Arkkitehtuuri | Luonto | Aloitussivu