10.4.2013
Pakila-Seuran puheenjohtajan palsta
* Pakila-Seuran kevätkokous...
pidetään torstaina 25.4.2013 klo 18.30 Pakin talossa. Kevätkokous on luonteeltaan taaksepäin katsova, hyväksymme viime vuoden taloudenpidon ja toimintakertomuksen. Varsinaisen kevätkokouksen päätyttyä, mihin uskon kuluvan puolisen tuntia, Pakila-Seuran hallituksen tulevaisuustoimikunnan jäsenet Simo Sankari ja Gösta Engman esittelevät Pakila-Seuran laajan asukaskyselyn tuloksia. Tilaisuuden päätteeksi myös Pakila-Seuran puheenjohtaja on läsnäolijoiden käytettävissä sekä puheenjohtajan että kaupunginvaltuutetun ominaisuuksissa. Kevätkokouksemme alussa tarjotaan kokouskahvit ja myydään myöhemmin tällä palstalla mainittuja kirjoja.
* Yleisötilaisuus Pakilan liikennesuunnitelmaluonnoksesta 23.5.2013
Yleisölle avoin tilaisuus Pakilan liikennesuunnitelmaluonnoksesta pidetään torstaina 23.5.2013 klo 18.30 alkaen. Kokouspaikka on Pakilan yläasteen koulun auditorio Pakilantien ja Kehä I:n kulmauksessa TB:tä vastapäätä, käynti auditorioon tapahtuu koulun sisäpihan kautta. Yleisötilaisuudessa alueemme liikennesuunnittelija liikenneinsinööri Kari Tenkanen esittelee suunnitelmaluonnoksia, joissa jo on otettu huomioon viime vuonna pidetyssä yleisötilaisuudessa esitettyjä asukkaiden ehdotuksia. Tässä valmisteluvaiheessa asukkailla on todellinen mahdollisus vaikuttaa lopulliseen suunnitelmaan. Kuten meille Ylipormestarin asukasillassa 6.11.2012 luvattiin, toteutettava liikennesuunnitelma valmistuu vuoden 2013 loppupuolella. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Myytävänä on myös Pakila-aiheisia kirjoja.
* Pakila-päivää vietetään keskiviikkona 29.5.2013 ...
päivällä Etupellon leikkipuistossa Etupellontien varressa Itä-Pakilassa, jossa Pakila-Seuralla on grillimakkaran myyntiä ja illalla 18.30 alkaen Pakin talossa Etupellontie 2. Pakila-Seuran oma orkesteri Pakilan Pelimannit soittaa vanhempaa tanssimusiikkia ja virittelee illan mittaan yhteislaulua ja tanssitunnelmaa. Pakin talossa on avointen ovien päivä tutustumista varten ja kahvitarjoilua. Tervetuloa leppoisaan yhdessäoloon ja tutustumaan pakilalaisiin.
* Lumiongelmia ja naapuruussuhteita
Tuttavani kertoi, että pari talvea sitten hänen naapurinsa kolasi lumiaan kadun yli hänen puolelleen. Tuttavan piti oikein hillitä itseään, ettei olisi siltä seisomalta mennyt palauttamaan lumia takaisin kadun toiselle puolelle. Kuukausi sitten hän oli nähnyt samaa tapahtuvan naapurikorttelissa. Mietin asiaa. Kummassakin tapauksessa lumimiehet olivat ensin lapioineet autotalliensa edustan lumet tontilleen ja sitten kolanneet jalkakäytävälumet kadun yli. Lumet kasattiin kadun reunaan edellisten jatkeeksi, koska jalkakäytävä oli lunta täynnä jo ennestään, kaupunki kun auraa asuinkatujemme jalkakäytävät vain pari kertaa vuodessa. Eli lumia ei oltu tuotukaan tonteille asti. Sattui vielä niin, että viikon sisään kummastakin lumitapahtumasta kaupunki tyhjensi jalkakäytävät lumesta ja kuljetti ne pois. Niin, että oliko tässä oikeastaan ollenkaan aihetta hiiltyä tai äimistellä. Parasta on aikalisän ottaminen ja rauhallinen harkinta.
* PAKILA - asuinalue teiden risteyksessä -kirja myynnissä nyt
Pakila-Seuran juhlavuotena julkaistu Kristiina Kujalan Pakila - asuinalue teiden risteyksessä -kirja saatiin myyntiin juhlakonserttiimme 25.11.2012. Kirjan myyntihinta on 25 €, millä katetaan kirjasta Pakila-Seuralle aiheutuneet kulut. Lisäksi veloitetaan toimituskulut 5 €, jos niitä on. Kirjan alkuosassa esitellään alueen kehityshistoria, seuraavaksi nykytila ja lopuksi ehdotelmia alueen kehittämiseksi. Teos pohjautuu arkkitehti Kristiina Kujalan opinnäytetyöhön, jota Pakila-Seura on tukenut stipendein. Kirjassa on 114 sivua ja 150 kuvaa. Kirjan painosmäärä on 300 kpl. Otan vastaan kirjan tilauksia sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimella p. 044 045 4015. Enimmäkseen kirja ja 25 € ovat vaihtuneet kotiovellani puhelinkeskustelun jälkeen ostajan iltakävelyn yhteydessä.
* Rintamamiehet rakentajina Helsingissä -kirja
Itä-Pakilassa asuva Olavi Haimi on lahjoittanut Pakila-Seuralle erän kirjoittamaansa rintamamiesten rakentamisesta kertovaa kirjaa. Pakila-Seuran vaikutusalueella Paloheinässä ja Torpparinmäessä on isot rintamamamiestaloalueet, Länsi-Pakilan Saarnaajantielläkin on rintamamiestalorivistö. Kirja on julkaistu v. 2010, siinä on 209 sivua ja yli 60 kuvaa, kirjan hinta on 20 €. Myyn tätäkin kirjaa toimintamme tukemiseksi edellisessä kappaleessa kuvatulla tavalla.
* Ulla Kaivola 70 vuotta
Pitkään Pakila-Seuran hallituksen jäsenenä, sen tapahtumatoimikunnan vetäjänä ja pohjoisten kaupunginosien edustajana Helsingin kaupunginosayhdistysten liiton, Helkan hallituksessa toiminut Ulla Kaivola täytti alkuvuonna 70 vuotta. Pakila-Seuran lähetystö, puheenjohtaja Matti Enroth ja taloudenhoitaja Sinikka Envalds, kävi luovuttamassa merkkipäivän viettäjälle Pakila-Seuran kukkatervehdyksen. Lämpimät onnittelut Ullalle vielä kerran ja halausten kanssa.
* Liity Pakila-Seuraan
Tutustu Pakila-Seuran toimintaan ja liity jäseneksi kotisivuilla: www.kaupunginosat.net/pakila Pakila-Seuran jäsenmaksu on vain 10 € vuodessa.
Tervehtien: Matti Enroth
Pakila-Seuran pj.
Kaupunginvaltuutettu
P. 044 045 4015
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Erillinen juttu:
PAKILAN SEUDUN HISTORIA Ry julkaisee kirjoja
Historia-yhdistyksen ylimääräinen kokous pidettiin Pakinkylän VPK:n talossa 25.3.2013, Kokouksessa vuodelle 2013 hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaan yhdistys julkaisee näköispainoksen vuonna 1985 julkaistusta Pakilan seudun historia -kirjasta vuoden 2013 aikana. Aikaisemmat painokset on myyty loppuun jo kymmenen vuotta sitten, kysyntää kuitenkin on ollut. Päätettiin myös julkaista em. kirjan jatko-osa vuoden 2015 loppuun mennessä. Uudessa kirjassa keskitytään kuluneiden kolmenkymmenen vuoden tapahtumien dokumentointiin ja siitä pyritään tekemään helppolukuinen. Sen toimitustyö aloitetaan vuonna 2013. Kokouksessa hyväksyttiin talousarvio vuodelle 2013 ja vahvistettiin yhdistyksen jäsenmaksuksi 20 €.
Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Urpo Oksanen ja jäseniksi Arja Ahlajoki, Matti Enroth, Antti Kylliäinen, Kaija-Leena Sinkko, Risto Sinkko ja Tapio Suomi ja varajäseniksi Marja-Terttu Kiuru ja Kari Pettinen. Toiminnan tarkastajiksi valittiin Klaus Selinheimo ja Ilmari Kuikka ja varalle Mauri Leppälä ja Raimo Rahkonen.
Kokouksen puheenjohtajana toimi Matti Enroth ja sihteerinä Risto Sinkko.
Pakila-Seuran hallitus ryhmäkuvassa, jäsenet edessä vasemmalta alkaen Urpo Oksanen, Leena Penttinen sihteeri, Matti Enroth puheenjohtaja, Tapio Suomi, seisomassa Olli Penttinen, Gösta Engman, Terttu Engman, Ulla Kaivola, Aila Nieminen, Kalevi Äijälä, Seppo Latvala ja Riitta-Eliisa Laine. Kuvasta puuttuvat Simo Sankari ja Markku Kekkonen.
Pakila-Seuran asiat pyritään valmistelemaan toimikunnissa hallituksen päätettäväksi. Pysyviä toimikuntia ovat: Historiatoimikunta: Terttu-Liisa Ertola, Tapio Suomi ja Aila Nieminen, Tiedotustoimikunta: Matti Enroth ja Seppo Latvala
Huomionosoitustoimikunta: Kalevi Äijälä ja Ulla Kaivola
Pakin talo -toimikunta: Tapio Suomi, Olli Penttinen ja Aila Nieminen
Tapahtumatoimikunta: Terttu Engman, Ulla Kaivola, Riitta-Eliisa Laine, Reijo Sirpoma ja Sinikka Envalds, tänä vuonna perustettu uusi Tulevaisuustoimikunta: Gösta Engman, Simo Sankari, Matti Enroth, Aila Nieminen, Riitta-Eliisa Laine, Reijo Sirpoma ja Aila Nieminen
Tulevaisuustoimikunta: Simo Sankari, Gösta Engman, Riitta-Eliisa Laine, Matti Enroth ja Urpo Oksanen
Kuvan otettiin Pakin talon vaaleassa tuvassa ma 11.2.2013 klo 20.30 hallituksen kokouksen päätteeksi.
Kuvia tapahtumasta (kuvat Pekka Enroth)

Kylän lapset - kuoron jäsenet asuvat Itä-Pakilassa Pakin talon lähistöllä. Vauhdikkaiden esitysten jälkeen taputukset kestivät pitkään.

Vox Sonora -kuoro aloitti Pakila-Seuran 50-v-juhlakonsertin Hyvän Paimenen kirkon kirkkosalissa 25.11.2013. Vox Sonoran ohjelman jälkeen kirkkoherra Leo Norja piti juhlapuheen. Puheessaan Norja käsitteli Pakilassa asumista, erilaisuutemme yhdistää meitä.

Pakilan Pelimannit on Pakila-Seuran oma orkesteri, joka soittaa perinteistä pelimannimusiikkia ja myös vanhaa tanssimusiikkia. Pelimannit osallistuivat Pakila-Seuran juhlavuoden ohjelmaan esiintymällä vuoden aikana parissa kymmenessä tilaisuudessa päiväkodeissa, kouluissa, vanhainkodeissa, seniori- ja veteraanitilaisuuksissa ja Pakila-Seuran omissa tilaisuuksissa kuten kuvassakin.

Kuvassa iloisesti myhäilevät Helkan eli Helsingin kaupunginosayhdistysten Liiton ansiomerkin saajat kunniakirjoineen, henkilöt vasemmalta alkaen Seppo Latvala, Eljas Kukkola, Sinikka Envalds, Ulla Kaivola ja Matti Enroth. Lisäksi Pakila-Seura on juhlavuotensa johdosta nimennyt Pakila-Seuran kunniapuheenjohtajaksi Tapio Suomen ja kunniajäseniksi Irma Isrikin, Terttu-Liisa Ertolan, Aki Paavolan ja Kalevi Äijälän, joille myös luovutettiin kehystetty kunniakirja.

Konserttiosuuden jälkeen väki siirtyi juhlakahveille Hyvän Paimenen saliin. Huomionosoitusten ja tervehdysten jälkeen seinäkankaalle heijastettiin Tapio Suomen dia-esitys Kotiseutu-excursio.Kotiin lähtiessän juhlavieraat saivat esitysmonisteen mukaansa. Lisää juhlakuvia on nähtävissä Pakila-Seuran kotisivuilla osoitteessa www.kaupunginosat.net/pakila/ kohdassa etusivu, ylhäällä, keskellä, galleria.
Hyvät Länsi-Pakilan, Itä-Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen asukkaat
Osallistukaa tulevaisuuden asuinympäristömme kehittämiseen, yleiskaavatyöhön
Helsingin kaupunki (kaupunkisuunnitteluvirasto, KSV) on käynnistänyt yleiskaavan laadinnan (v 2013-2016), joka määrittää osaltaan koko kaupungin maankäytön ja rakentamisen mahdollisuuksia tulevaisuuteen (v 2030) ja näkyminä, visiona myös pidemmälle (v 2050).
Helsingin kaupunginosayhdistykset ry (Helka) toivoo, että kaupunginosayhdistykset ja aktiiviset ihmiset, asukkaat kaupunginosissa perustaisivat oman alueensa yleiskaavaryhmän. Ryhmä analysoi kaupunginosan/-osien tilannetta ja tuottaa materiaalia suunnitteluun.
helkan kutsu yleiskaavan valmisteluun.pdf
Helka järjestää oman ensimmäisen yleiskaavaseminaarin näillä näkymin helmikuun lopulla 2013. Seminaarissa on tarkoitus käydä keskustelua kaupunginosien mahdollisuuksista ja keinoista yleiskaavaan osallistumiselle, luoda pohja yleiskaavaryhmien työlle.
Yleiskaavaryhmään ja/tai yleiskaavaseminaariin osallistumisesta kiinnostuneet henkilöt voivat ilmoittautua sähköpostilla tai tekstiviestillä Pakila-seuran henkilöille, välittömästi ja yleiskaavaseminaariin viimeistään 29.1.2013 mennessä ja yleiskaavaryhmään viimeistään helmikuun loppuun mennessä.
-Matti Enroth email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai gsm: 0440454015
-Simo Sankari email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai gsm: 0405510674
Allaolevasta linkistä avautuu Tapio Suomen tekemä selostus Pakila-Seuran 40-vuotisjuhlissa 6.10.2002 tehdystä kiertoajelusta.
"Kiertoajelu" uusittiin esityksen muodossa Pakila-Seuran 50-vuotisjuhlakonsertissa 25.11.2012.
Asukasilta pidettiin Pakilan ala-asteenkoulun juhlasalissa ja sitä seurattiin myös
juhlasalin vieressä olevassa ruokalassa suorana televisio-lähetyksenä. Kyselijöille juoksutettiin mikrofoneja kummassakin salissa. Tilaisuuteen osallistui noin neljä sataa asukasta. Pakilan tilaisuus oli Pajusen 33. ylipormestarin asukasilta. Hänellä oli tukenaan noin 40 Helsingin hallinnonalojen asiantuntijaa. Edellisen kerran ylipormestarin asukasilta oli Pakilassa kymmenen vuotta sitten Pakila-Seuran täyttäessä 40 vuotta. Silloin kaupunginjohtajana oli ylipormestari Eva-Riitta Siitonen ja paikkana Pakilan yläaste.
Tilaisuus alkoi klo 18. Pakila-Seuran oma orkesteri Pakilan Pelimannit viritteli sopivaa kokoustunnelmaa soittamalla vanhaa tanssimusiikkia koulun ala-aulassa. Klo 18.30 Jussi Pajunen avasi tilaisuuden. Pakila-Seuran puheenvuorossa käsiteltiin Helsingin Sanomissa 2.11. ja 6.11.2012 julkaistuja apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän haastatteluun perustuvia kirjoituksia, joissa Penttilä suunnitteli asuntojen rakentamista pohjoiseen Paloheinän pelloille. Kaupunkisuunnitteluviraston edustaja luonnehti kirjoituksia Penttilän keskustelun avaukseksi. Seuran varsinaisena kysymyksenä toistettiin kymmenen vuotta sitten pidetyssä edellisessä asukasillassa esitetty kysymys: milloin Pakilantielle saadaan liikennesuunnitelma. Sen luvattiin valmistuvan vuoden 2013 aikana.
Tämän jälkeen yleisö esitti kysymyksiään, joihinkin kaupunginjohtaja vastasi itse, enimmäkseen hän ohjasi kysymykset asiantuntijoittensa vastattavaksi. Luonteeltaan tilaisuus oli nimensä mukainen asukkaiden ja kaupunginjohtajan välinen kyselytilaisuus. Tilaisuus sujui hyvin asiallisesti, melkein ammattimaisesti; kysyjät esittivät kysymyksensä selkeästi ja vastaajat vastasivat suurimpaan osaan kysymyksistä heti - muutamaan kysymykseen luvattiin vastaus lähettää kysyjälle ja myös Pakila-Seuralle myöhemmin. Kaksi tuntia kestäneessä tilaisuudessä käytiin läpi yli 30 yleisökysymystä. Kysymysten aiheet käsittelivät liikenneturvallisuutta, bussien reittejä, lipsumista aikatauluista ja peräkkäinajoa, liikennemelua, Paloheinän kirkon purkamatta jättämistä, Pakilan yläasteen sisäilmaa, Jokeri II:sta, Itä-Pakilan siirtolapuutarhan kaavaa ja talvikunnossapitoa.
Tilaisuuden päätyttyä Pajunen ja hänen asiantuntijansa jäivät vielä vartiksi vastaamaan asukkaiden kysymyksiin. Sekä kysyjät että vastaajat vaikuttivat tyytyväisiltä.
Asukasilta on nähtävissä tallenteena osoitteessa: www.helsinkikanava.fi
Matti Enroth
21.11.2012
Pakila-Seuran puheenjohtajan palsta
* Pakila-Seuran 50-v-juhlavuoden ohjelma etenee suunnitellusti
- Huomioliivit jaettiin tiistaina 30.10.2012 alueemme koulujen kolmelle sadalle ekaluokkalaiselle. Aiheesta on tällä sivulla juttua ja kuva Paloheinän ala-asteelta. Kuva oli tarkoitus ottaa lapsista uudet huomioliivit päällään, mutta vanhemmilla on tekijänoikeus lapsiinsa eli olisimme joutuneet pyytämään kuvausluvan jokaisen lapsen vanhemmilta, joten otimme kuvan opettajista liivit käsissään. Luulin, että kolmesataa huomioliiviä näkyisivät liikenteessä, mutta yhtään ei ole osunut silmiini. Liivien käyttäjät ovat eri puolella laajaa aluettamme ja ilmeisesti niitä myös käytetään eri aikaan.
- Ylipormestarin asukasilta pidettiin tiistaina 6.11.2012 klo 18.30 - 20.30 ala-asteen koulussa Halkosuontie 88. Laskin ja arvioin, että tilaisuuteen osallistui noin 400 asukasta. Tarkkaa lukua oli vaikea saada, koska tilaisuuteen tuli ja sieltä poistui väkeä varsinkin alussa. Aiheesta on erillinen juttu tällä sivulla.
- Pakila-Seuran juhlakonsertti päättää juhlavuotemme ohjelman. Konsertti pidetään Hyvän Paimenen kirkossa Pakilassa sunnuntaina 25.11.2012 klo 18.00 alkaen. Tämä Oulunkyläisen numero ilmestyy vasta viikko juhlan jälkeen, joten selostan tilaisuuden tapahtumat seuraavalla palstallani ensi vuoden puolella. Juhlakonsertin valmistelut ovat vaatineet Pakila-Seuran hallituksen jäseniltä paljon työtä. Yleisölle avoimesta tilaisuudesta on tiedotettu useilla eri tavoilla. On vaikea arvioida tulevaa osallistujien määrää - veikkaan paria sataa henkeä, ainakin kakkua on varattu tälle määrälle.
- Juhlavuotena julkaistavista Pakila-aiheisista kirjoista Kristiina Kivelän Pakila-kirja saataneen myyntiin juhlakonserttiimme 25.11.2012. Kirjan myyntihinta on 25 €, millä katetaan kirjasta Pakila-Seuralle aiheutuneet kulut. Lisäksi veloitetaan toimituskulut, jos niitä on. Kirjan painosmäärä on 300 kpl. Otan vastaan kirjan tilauksia sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimella p. 044 045 4015.
Toinen työnimellä Juttukirja oleva teos julkaistaan ensi vuoden alkupuolella.
* Pakila-Seuran asukaskyselyn...
vastauksien analysointia jatketaan. Päävastuun asukaskyselyn tulosten analysoinnista ovat kantaneet Pakila-Seuran hallituksen ja sen tulevaisuustoimikunnan jäsenet Simo Sankari, Gösta Engman ja Riitta-Eliisa Laine. Tuloksia tullaan hyödyntämään Helsingin yleiskaava 2013 valmistelussa.
* Yleiskaava 2013 valmistelun alkupamaus
Uuden yleiskaavan suunnittelun aloitustilaisuus järjestetään ma 26.11.2012 klo 17–20 info- ja näyttelykeskus Laiturilla, vanhalla linja-autoasemalla. Esitysten pohjalta keskustellaan siitä, miten Helsinkiä tulisi suunnitella – mitä pitäisi tutkia ja ajatella. Lue lisää osoitteesta www.yleiskaava.fi
Pakila-Seuran tulevaisuustoimikunta osallistuu tilaisuuteen. Yleiskaava on asukkaiden kannalta lähivuosien tärkeimpiä kaupungin hankkeita. Jossain muodossa se koskettaa meitä kaikkia. Hyvä näkökulma yleiskaavan suunnittelusta on saatavissa alla olevan linkin avulla kaupunkisuunnitteluviraston julkaisemasta kirjasesta "Helsingin yleiskaavan lähtökohdat ja työohjelma - 13.11.2012".
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2012/Ksv_2012-11-20_Kslk_32_El/99677A09-5D69-4574-9FC2-3DC9B1C8EBAA/Liite.pdf
* Kunnallisvaalit 2012
Sain vaaleissa 1006 ääntä ja tulin valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon kaudelle 2013 - 2016. Kiitän lämpimästi äänestäjiäni ja tukiryhmäni jäseniä hyvästä tuloksesta. Olen käytettävissänne kuten ennenkin, mutta nyt kaupunginvaltuutetun mandaatilla.
Joulu lähestyy ja alueemme kotien pihapiiriin on ilmestynyt toinen toistaan komeampia jouluvaloja. Vuoden pimeimpänä kautena juhlavalot kirkastavat sekä ympäristöä että mieltä. Toivotan kaikille palstani lukijoille rauhallista Joulua ja menestystä vuodelle 2013.
Matti Enroth
Pakila-Seuran pj.
Varavaltuutettu
P. 044 045 4015
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tänä vuonna 50-vuotta täyttävä Pakila-Seura juhlistaa merkkivuottaan jakamalla Itä- ja Länsi-Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen ala-asteen ekaluokkalaisille huomioliivit. Liivejä jaettiin yhteensä 300 kappaletta.
Pakila-Seura on jo vuosia muistuttanut vaikutusalueensa asukkaita koulujen alkamisen aikaan uusien koululaisten huomioonottamisesta liikenteessä. Alueellamme on paljon katuja, joilla ei ole erillistä jalkakakäytävää. Näillä kaduilla lapset liikkuvat muun liikenteen seassa. Autoilijoiden tulisi ottaa huomioon katua käyttävät lapset silloinkin, kun heitä ei voi nähdä. Lapsi saattaa juosta keskelle tietä suoraan kotipihaltaan. 50-vuotis-juhlavuonnaan Pakila-Seura ryhtyi osaltaan parantamaan koulumatkalaisten liikenneturvallisuutta myös teoilla puheiden lisäksi. Kohderyhmäksi valittiin kokemattomimmat liikenteeseen osallistujat, alueemme koulujen ekaluokkalaiset. Voimakkaasti heijastavat huomioliivit auttavat autoilijoita huomaamaan lapset aikaisemmin ja varomaan heitä. Liivit on jaettu alueen kouluille edelleen ekaluokkalaisille jaettavaksi. Osa kouluista on jakanut liivit koululaisille käytettäväksi koulumatkoilla, osa taas käyttää liivejä koululaisten retkillä - molempi parempi.

Kuvassa Paloheinän ala-asteen opettajat ja Pakila-Seuran edustajat Terttu ja Gösta Engman esittelevät voimakkaasti heijastavia liivejä, henkilöt vasemmalta: Pentti Herranen, Gösta ja Terttu Engman, Maija Hyrkäs-Järvelä, Timo Kangas ja Shara Khder. Kuva: Matti Enroth.
Matti Enroth
3.10.2012
Pakila-Seuran puheenjohtajan palsta
* Pakila-Seuran syyskokous...
pidettiin 1.10.2012 Pakin talossa, Etupellontie 2. Kokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma. Seuran puheenjohtajaksi vuodeksi 2013 valittiin Matti Enroth. Erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Irma Isrikki ja Aki Paavola olivat ilmoittaneet, että he eivät enää ole käytettävissä valittaessa hallituksen jäseniä. Heidän tilalleen hallituksen jäseniksi valittiin erovuorossa olleet hallituksen varajäsenet Riitta-Eliisa Laine ja Aila Nieminen. Heidän tilalleen varajäseniksi valittiin Markku Kekkonen ja Olli Penttinen. Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2013 valittiin edelleen Terttu-Liisa Ertola ja Veli Ilasmaa. Sääntöjen mukaan Pakila-Seuran puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan ja hallituksen jäsenet ja varajäsenet kolmeksi vuodeksi. Vuosittain hallituksen jäsenistä kolmannes on erovuorossa. Pakila-Seuran puolesta kiitän Irma Isrikkiä ja Aki Paavolaa heidän arvokkaasta työstään alueemme asukkaiden hyväksi ja toivotan uusiin tehtäviin valituille menestystä toiminnassamme.
Syyskokous päätti 50 v. juhlavuotensa johdosta nimetä Pakila-Seuran kunniapuheenjohtajaksi Tapio Suomen ja kunniajäseniksi Irma Isrikin, Terttu-Liisa Ertolan, Aki Paavolan ja Kalevi Äijälän. Huomionosoitukset luovutetaan 25.11.2012 Pakila-Seuran 50 v-juhlakonsertin juhlavastaanottotilaisuudessa Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa. Onnittelen huomattuja jo tässä vaiheessa.
* Varotaan koululaisia
Uudet koululaiset ovat edelleenkin arvaamattomia liikenteessä. Vanhan hokeman mukaan lapset ovat eläviä varotusmerkkejä eli: valpastu ja varaudu tilanteisiin, kun näet lapsen liikenteessä.
Lasten näkyvyyden parantamiseksi Pakila-Seura lahjoittaa osana juhlavuotensa ohjelmaa alueen ekaluokkalaisten käyttöön huomioliivit.
Koulureittien liikenneturvallisuuteen vaikutamme, kun Länsi-Pakilan liikennesuunnitelma etenee lausuntovaiheeseen ja sitä ennen Pakila-Seuran juhlavuoden ohjelmaan kuuluvassa ylipormestarin asukasillassa esittämällä kysymyksiä liikenneturvallisuudesta Helsingin korkeimmalle virkamiesjohdolle-
* Pakila-Seuran 50-v-juhlavuoden ohjelma ...
... etenee suunnitellusti.
- Paloheinän kylätapahtuman yhteydessä Paloheinän urheilupuistossa lauantaina 1.9.2012 järjestämämme "Pakila vielä paremmaksi -klinikka", tuotti asukkaiden toiveita ja ideoita, päällimmäisinä vanhat tutut joukkoliikennettä ja liikenneturvallisuutta koskevat parannusesitykset. Kehitämme näistä asukaslähtöisen ideapankin, jota hyödynnämme yhteistyössä viranomaisten kanssa. Lisäksi orkesterimme Pakilan Pelimannit, solistinaan Petra Lindberg, musisoi kylätapahtumassa.
- Ylipormestarin asukasilta on tiistaina 6.11.2012 klo 18.30 - 20.30 ala-asteen koulussa Halkosuontie 88. Tällä sivulla on asukasillasta erillinen ilmoitus.
- Juhlavuotemme päättää Pakila-Seuran juhlakonsertti, joka pidetään Hyvän Paimenen kirkossa Pakilassa sunnuntaina 25.11.2012 klo 18.00 alkaen. Tästäkin tilaisuudesta on erillinen ilmoitus.
- Eka-luokkalaisille lahjoitettavat huomioliivit ovat tarjousvaiheessa.
- Juhlavuotena julkaistavista Pakila-aiheisista kirjoista toinen on painovalmis, toista vielä koostetaan. Tavoitteena on saada kirjat joulumarkkinoille.
*Pakila-Seuran asukaskysely...
...oli menestys, tästä aiheesta on erillinen juttu tällä sivulla.
* Talvikunnossapidon parantamisesta...
viime keväänä tekemäni valtuustoaloite on tulossa valtuustoon keskiviikkona 10.10.2012. Peräsin parempaa auraamista, ettemme jäisi lumen saartamiksi, kuten viime vuosina on usein käynyt, autot kun jäävät mahastaan kiinni auraamattomaan lumeen. Kaupunginhallituksen vastauksessa viitataan Rakennusviraston lausuntoon, jossa asiaa ei kielletä, mutta syyksi todetaan rahapula. Aion taistella aloitteeni puolesta. Valtuuston kokoukset, kuten myös ylipormestarin asukasillat ovat nähtävissä paikan päällä, mutta myös netistä Helsinki-kanavalta suorana ja jälkeenpäin, ks. asukasiltailmoitus.
Pakila-Seuran juhlavuosi on ollut niin kiireisessä vaiheessa, että vasta tänään huomasin, miten komea ruska puutarhakaupunginosaamme on tulossa, vaahterat varsinkin hehkuvat punaansa, omeniakin on vaikka ohikulkijoille jakaa.
Syysterveisiä:
Matti Enroth
Pakila-Seuran pj.
I. varavaltuutettu (kok)
Kunnallisvaaliehdokas
P. 044 045 4015
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.mattienroth.com