Uutiset / Tule mukaan vaikuttamaan asuinalueesi asioihin

Tule mukaan vaikuttamaan asuinalueesi asioihin

PakilantiePakila-Seura ry. on vuodesta 1962 toiminut aktiivisesti Pakilassa, Paloheinässä ja Torpparinmäessä asuvien asialla. Pakila-Seura haluaa parantaa alueen asukkaiden viihtyvyyttä ja elämänlaatua sekä kehittää alueen palveluita. Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen alueen nuorisotyön kehittäminen on tärkeää, koska alueella asuu paljon nuoria perheitä. Toisaalta myös muun aktiiviväestön sekä eläkeläisten tarpeet ja palvelut on huomioitava.

Olemme keskeisenä toimijana mukana järjestämässä alueen asukastapahtumia, esimerkiksi vuosittaisia kylätapahtumia. Järjestämme myös keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista teemoista keskinäisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Kerromme alueen asukkaiden toiveista ja tavoitteista myös kaupungin päättäjille. Toteutamme asukaskyselyitä, olemme mukana alueen historian keräämisessä ja valitsemme ja palkitsemme vuosittain alueella erityisesti kunnostautuneen henkilön. Seura toimii tiiviissä yhteistyössä alueella toimivien muiden yhteisöjen kanssa ja on Helsingin kaupunginosayhdistykset ry. Helkan jäsen.

Pakila-Seura hoitaa ja isännöi Helsingin kaupungin omistamaa kotiseututaloa, 1700-luvulta peräsin olevaa Pakin taloa Itä-Pakilassa. Pakin taloa voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin.

Pakila-Seuran uutisia ja tapahtumia voit seurata Pakilan kotisivuilta osoitteessa ja yhdistyksen Facebook-sivuilta. Uutisoimme säännöllisesti myös paikallislehti Oulunkyläisessä. Jäsenille lähetämme jäsenpostia.

Liittymällä jäseneksi varmistat parhaan tiedonsaannin ja vaikutusmahdollisuuden alueen asioihin. Pakila-Seuran jäseneksi voi liittyä 15 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen. Jäsenmaksu on vain 15 e/v. Helpoiten voit liittyä täyttämällä liittymisilmoituksen Pakilan kotisivuilla. Yhdistyksen hallitus käsittelee jäsenanomuksia jokaisessa kokouksessaan.

Tervetuloa mukaan toimintaan!