Tapahtumat / Kokkosen puutarha oli yksi Pakilan pitkäaikaisimmista yrityksistä

Kokkosen puutarha oli yksi Pakilan pitkäaikaisimmista yrityksistä

Kokkosen tontti

Kauppapuutarhatoiminta oli Pakilassa näkyvää ja vilkasta useiden vuosikymmenten ajan aina viime vuoteen asti, jolloin Kokkosen suvun omistuksessa ollut Lepolantien ja Kyläkunnantien välissä sijainnut viimeinen kauppapuutarha purettiin.

Pakilassa oli lähtökohtaisesti hyvät edellytykset kauppapuutarhatoiminnalle: maata laajaan viljelyyn ja hyvät liikenneyhteydet keskustaan ja sieltä muuallekin Suomeen. Ensimmäisen kauppapuutarhan Pakilaan, nykyisen Osuuskunnantien varrelle, perustivat 1918 Hämeestä tulleet veljekset Väinö ja Onni Koskinen. Myöhemmin kilpailijoita tuli useita, mm. Söderholm, Luomasaari ja sittemmin Ilmelä.

Merkittäväksi toimijaksi alalla nousi Pekko ja Ilma Kokkosen 1930-luvulla perustama puutarha. Yrityksen elinkaari on osa kotialueemme historiaa. Toiminta lähti käyntiin omistajiensa varsinaisen leipätyön ohella aloittamasta tupakan ja juuresten kasvattamisesta kotipihalla. Alusta asti tuotteita myytiin myös Kauppatorilla, Hakaniemen torilla ja Töölön torilla. Kuljetusvälineet olivat alussa vaatimattomia: Ilma Kokkonen pakkasi myytävät tuotteet kottikärryihin ja kuljetti ne Eine-sisarensa kanssa jalkaisin Käpylään, josta matka saattoi jatkua raitiovaunulla toreille. Alussa tuotevalikoima koostui pääosin syötävistä puutarhatuotteista.

Perheen pojat Matti, Heikki ja Pekka Kokkonen olivat nuoresta pitäen mukana puutarhatoiminnassa. Sodan sytyttyä Pekko Kokkosen oli lähdettävä rintamalle, ja Ilma jäi poikien ja sisarensa kanssa huolehtimaan puutarhasta. Sotavuosina puutarhamyynti oli suppeampaa, mutta eteenpäin sinniteltiin. Elantoa tukemassa pihapiirissä oli sikoja ja hevonen. Isäntä Pekko palasi onneksi kotiin vahingoittumattomana. Kaupankäynti alkoi sujua lupaavasti ja rohkaisi Kokkoset rakentamaan kasvihuoneet Lepolantien ja Kyläkunnantien väliselle tontille heti sotien jälkeen. Samoihin aikoihin hankittiin myös ensimmäinen kuorma-auto palvelemaan puutarhan kuljetuksia. Liiketoimintaan tulivat mukaan myös tukkutoiminta ja suoramyynti vähittäisliikkeisiin.

1950-luvulle tultaessa Kokkosen puutarhan liiketoiminta oli jo vakiintunut. Tuotevalikoiman painopiste alkoi siirtyä kukkasipuleihin ja leikkokukkiin. Toiminta laajeni merkittävästi 1960-luvun alussa, jolloin Kokkoset ostivat tilan Porkkalasta viljelyalan kasvattamiseksi. Ilma ja Pekko Kokkosen kuoltua 1970-luvulla Kokkosen veljekset tekivät omistusjärjestelyitä, ja Porkkalan tila siirtyi nyrkkeilijänä tunnetuksi tulleen Pekka Kokkosen hoitoon. Matti ja Heikki jatkoivat puutarhatoimintaa Pakilassa kahdestaan, kunnes Matti Kokkonen 1980-luvun lopussa lunasti Carita-vaimonsa kanssa Heikki-veljen osuuden. Heikki avasi myöhemmin kukkakaupan Halkosuontien ja Pakilantien risteykseen.

Matti ja Carita Kokkonen laajensivat liiketoimintaa rakentamalla Helsingin kaupungin vuokramaalle Kehä I:n varrelle Pukinmäkeen uudet kasvihuoneet, joiden yhteyteen avattiin myymälä.  Kehän myymälä keskittyi perennoihin ja pensaisiin, kun Pakilan puutarha myi ensisijaisesti leikko- ja kesäkukkia. Toiminta jatkui vakaana, ja myös 1990-luvun lamasta selvittiin, vaikka Matti Kokkonen sairastui vakavasti.  Liiketoiminnan kantavina voimina olivat vakiintunut asiakaskunta ja sitoutunut ja osaava henkilöstö, kertoo Carita Kokkonen. Erityisellä lämmöllä hän muistaa hyviä sidontatyön osaajia – sidonta on omanlaistaan taidetta. Keskeistä liiketoiminnan kannattavuudelle tuolloin oli kukkakaupan erikoisasema; leikkokukkia ei tuolloin vielä myyty ruokakaupoissa, vaan kukat ostettiin kukkakaupan erikoisliikkeistä.

Matti Kokkosen menehdyttyä 2010 Kokkosen puutarhan toimintaa jatkoi Carita Kokkonen tyttärensä Carolan kanssa.  Kehä I:n liikkeestä kuitenkin luovuttiin ja toiminta keskittyi Pakilaan. Torikauppaa jatkettiin Hakaniemen ja Töölön toreilla. Kannattavuuden ylläpito oli kuitenkin tullut yhä haasteellisemmaksi, koska kukkamyynti ei enää ollut kukkakauppojen erityisoikeus. Kasvihuoneiden kunnostus olisi myös vaatinut investointeja, joihin Carita Kokkonen ei enää ollut valmis. Oli tullut aika luopua puutarhasta, joka oli ollut toiminnassa yli 80 vuotta.

Kokkosen puutarhan kasvihuoneet ja Kokkosten kotitalo purettiin syksyllä 2017. Parhaillaan tontille rakentaa rivitaloasuntoja Mesta Oy. Uudet asukkaat muuttavat tontille syksyllä 2018. Katso kuvakavalkadi rakennusten purkamisesta ja uusien nykyvaiheesta Pakilan kotisivuilta www.kaupunginosat.net/pakila/kuvagalleria.

Kirjoitus perustuu Carita Kokkosen haastatteluun helmikuussa 2018

Teksti ja kuva: Erja Vuorio