Urheilukenttä pimeällä

Pitäjänmäen urheilukenttä talvi-iltana

Pitäjänmäen viihtyvyys ja turvallisuus puhuttivat Kulttuurikirkolle eilen maanantaina kokoontunutta ryhmää lasten vanhempia ja nuorisotyön ammattilaisia.

Vaikka kaupunginosamme onkin yleensä rauhallinen ja turvallinen on täälläkin esiintynyt väkivaltaa nuorisoryhmien kesken. Keskusteluun osallistuneet viranomaisedustajat kertoivat että pääkaupunkiseudulla liikkuu nuorten ryhmiä alueelta toiselle eikä yhteenotoissa tai pahoinpitelytilanteissa suinkaan voi lähteä siitä että kyseessä olisi paikallisia nuoria.

Lähinnä rautatien pohjoispuolisia alueita koskevissa pohdinnoissa pidettiin tärkeänä sekä mahdollisiin uhkatilanteisiin puuttumista että ennakoivaa työtä lasten ja nuorten syrjäytymisen estämiseksi. Kevät ja kesä saattavat hyvin lisätä ongelmatilanteita kun muualtakin tulevat ryhmät nuoria alkavat liikkumaan ja kokoontumaan ulkosalla. Myös Pitäjänmäellä on houkuttelevia kokoontumisalueita.

Tiedonkulun nopeuttaminen alueen asukkaiden ja nuorisotyön ammattilaisten välillä koettiin erityisen tärkeäksi. Nuorten vanhemmat ja muut nuorten parissa toimivat aikuiset saavat usein tietoa mahdollisten uhkatilanteiden synnystä, kuten suunnitelluista jengikohtaamisista ja tappeluista. Tällöin on tärkeää saattaa asia eteenpäin jolloin viranomaiset ja nuorisotyön kenttätyöntekijät voivat puuttua näihin tilanteisiin ammattitaitoisella tavalla.

Tapaamisen osanottajat toivoivat lisäksi että yhteisöllisyyttä saataisi kehitettyä Pitäjänmäen alueella.

Pitäjänmäki on kasvava kaupunginosa jossa yhdistyvät vanhat kyläyhteisöt ja uudet asumisalueet. Kaupunginosamme kasvaa ja väestörakenne on hyvin monimuotoinen. Uusien asukkaiden ja varsinkin muualta tulleiden perheiden kotouttaminen ja ottaminen mukaan pitäjänmäkeläiseen yhteisöömme on tärkeä tavoite ja tehtävä.

Jos ihmiset hymyilisivät ja jopa tervehtisivät kohdatessaan toisensa eivätkä vain kääntäisi katsetta pois olisi paljon voitettu. Kulttuurikirkossa luvattiinkin yrittää näin tehdä.

Kiitos Pitäjänmäen peruskoulun vanhempainyhdistykselle ja Kulttuurikirkolle tärkeän, tasapainoisen ja myönteisen keskustelun järjestämisestä. Tätä työtä tullaan jatkamaan ja tietysti tulee myös Pitäjänmäki-seura sitä tukemaan parhaansa mukaan.

Jan Furstenborg