Etusivu

Asukkaiden aluesuunnitelma selkiytyy

Muutama innokkain asukas tapasi kesäkuun 9. päivänä kirjastolla ja keskusteli asukkaiden aluesuunnitelman toteuttamisesta ja seuraavista askelista. Kesän ensimmäisen hellepäivän auringonpaiste asetti tapaamiselle kovan kilpailijan mikä näkyi osallistujajoukon pienuudessa. Asiat etenivät illan aikana tästä huolimatta.

 

Kaupungin touhuja enemmän nähneet ja yhdistystoimintaa kokeneet toivat esiin epäilynsä suunnitteluprosessia kohtaan. Uusi tapa jossa toiminta on täysin avointa ja epävirallista ilman toimikuntia, työryhmiä, puheenjohtajia ja ry-päätteitä tuntuu helposti vieraalta. Kiivaankin alkukeskustelun jälkeen kävimme läpi edellisen tapaamisen muistiota ja monet esille tuodut huolet hieman hälvenivät. Prosessille oli yhdessä sovittu selkeä suunta, tavoitteet ja siinä oli huomioitu nyt uudestaan esiin tuodut riskit.

Oli tärkeää, että huolet nostettiin esiin sillä keskustelu toi esiin monia asioita joihin päätimme myöhemmin puuttua.

Eräs suurinta huolta aiheuttanut seikka on se, että lähtisimme suunnittelemaan asioita irrallisena ympärillä olevasta maailmasta ja, että emme hyödyntäisi olemassa olevaa tietoa ja linkkaisi muuta asukastyötä kuten kaupungin kanssa keskustelua ja suunnitelman tekoa keskenään. Nämä riskit on syytä pitää mielessä. Tulee etsiä uusia keinoja joilla vähennämme työmme määrää ja maksimoimme vaikuttavuutemme ajankohtaisiin asioihin samalla kun luomme pitkän ajan toimintakehyksiä.

Tärkeän, joskin paikoin tulisenkin, keskustelun jälkeen listasimme ensin yksin, sitten porukalla erilaisia työtapoja joilla voisimme parantaa suunnitelman teon osallistavuutta. Osallistavuudella tarkoitamme sitä, että mahdollisimman laaja asukasjoukko osallistuisi suunnitelman tekoon. Mitä useampi meistä jakaa mielipiteensä, sitä enemmän kaikki suunnitelmasta saavat.

Hyviksi työtavoiksi listattiin:

  • Olemassa olevan tiedon keruu
  • Osaamisen (asukkaiden ja asiantuntijoiden) tunnistaminen ja hyödyntäminen
  • Kilpailut
  • Verkostoituminen
  • Kyselyt
  • Siirtyminen nopeasti konkreettiseen tekemiseen innostaa
  • Maastoutuminen kohteille
  • Työskentely kokonaisuus kerrallaan
  • Tiedon keruu tapahtumissa esim. ostaritalkoissa
  • Tavoitteet jotka voitaisiin toteuttaa asukasvoimin innostaisivat osallistumaan

Työtavoista keskustellessa huomasimme, että ennen kuin voimme listata konkreettisia työmenetelmiä meidän tulisi sopia laajemmasta työn jaottelusta. Eli juuri niistä raameista joiden puute aiheutti huolta tapaamisen alussa.

Päätimme, että korjaamme asian seuraavassa tapaamisessa. Kesän jälkeen aiomme siis antaa suunnitelman teolle sen ansaitsemaa ryhtiä ja silti säilyttää yhteistyön joustavuus, avoimuus ja kepeys.

Tulevia tapaamisia varten jaoimme työt seuraaviin työtehtäviin joiden vastuut kiertävät osallistujien kesken. Tehtävien kierrätys takaa, että kaikki saavat osallistua ja oppia ilman liiallista rasitusta. Näitä pieniä hommiahan voi tehdä toki kaverin kanssa yhdessäkin.

Tapaamisten työtehtävät:

  • Tapaamisen suunnittelu (paikan varaus, keskusteluiden suunnittelu, mahdolliset alustajat yms.)
  • Tapaamisen fasilitointi/läpivienti
  • Tiedotus
    • ilmoitusteksti
    • printtaus (Annamari)
    • printin vienti ilmoitustauluille (useampi hlö)
    • ilmoitus Haagalaiseen
    • ilmoitus nettiin
    • muistio nettiin
  • Kahvien keitto

Lisäksit tunnistettiin ainakin seuraavanlaisia tehtäviä:

  • Kyselyiden, kilpailuiden yms. toteutus
  • Kontaktihenkilöt
    • kaupunki (teemoittain)
    • media
    • aktiivit (Johanna)

 Jaoimme vielä seuraavan tapaamisen tehtävät keskenämme ja huomioimme, että aiemmin pohdituista aluesuunnitelman pääteemoista oli jäänyt täydennysrakentaminen pois. Päätimme yhteisymmärryksessä lisätä sen sinne.

Tapaamme seuraavan kerran 5.syyskuuta kello 17.30 kirjaston alakerrassa. Tuolloin keskustelemme Tarjan vetäminä aluesuunnitelmahankkeen vaiheista, voimavaroistamme ja aikatauluista. Nähdään siis silloin!

Hauskaa ja aurinkoista kesää kaikille!