Vartti kertoo, että asukkaiden asukastalohanke etenee:
Helsingin Etelä- ja Pohjois-Haagan kaupunginosayhdistykset aikovat loppukevään aikana käynnistää kaupungin kanssa neuvottelut siitä, että alueelle saataisiin oma asukastila.
Etelä- ja Pohjois-Haagan kirjastoissa on parhaillaan mahdollisuus vastata lomakkeella, minkä tyyppiselle asukastilalle olisi tarvetta.
Etelä-Haagan kaupunginosayhdistys Pro Haagassa asiaa hoitavan Tuula Salon mukaan vastauksia on tullut kymmeniä. Lisäksi yhteydenottoja asiasta on tullut sähköpostilla sen jälkeen, kun suunnitelmaa asukastilasta esiteltiin aluefoorumissa helmikuun puolivälissä.
– Kirjastoissa asukastilasta on mahdollisuus antaa palautetta noin kuukauden ajan. Tämän jälkeen teemme yhteenvedon siitä, ketkä tarvitsevat asukastilaa ja mihin sitä tarvitaan. Yhteenvedon valmistuttua otamme yhteyttä mahdollisiin yhteistyökumppaneihin. Tavoitteena on, että tämä tapahtuisi toukokuussa.
Käyttötarkoituksen ohella suunnitelmissa selvitetään Salon mukaan, miten asukastilan rahoitus on toteutettavissa toimivasti ja realistisesti.
Asukastila voisi Salon visioissa toimia asukkaiden olohuoneena sekä olla alueen eri yhdistysten ja toimintaryhmien käytettävissä tai vuokrattavissa.
– Länsi-Helsingin alueelta puuttuu asukastila. Sopivia paikkoja on runsaasti esimerkiksi kivijalkakauppojen tyhjilleen jääneissä tiloissa.