Asukkaiden aluesuunnitelma

Pohjois-Haagan ja Lassilan asukkaat ryhtyivät keväällä 2011 tekemään omaa aluesuunnitelmaa asuinalueelleen. Ajatuksenamme on, että suunnitelmalle kiteytyneiden teemojen ympärille muodostetaan kaikille avoimesti ja itseorganisoidusti työryhmiä jotka lähtevät pureutumaan kunkin teeman suunnitteluun syvällisemmin. Kuka tahansa alueensa hyvinvoinnista innostunut voi tehdä aloitteen ja kutsua kokoon ihmisiä suunnittelemaan itselle tärkeää teemaa.

Kaikkien suunnitteluun osallistuneiden hyväksymät työskentelytavat tulisi ottaa huomioon jotta kaikilla olisi jatkossakin mahdollisuus saada tietoa siitä mitä kotikulmilla tapahtuu ja ennen kaikkea osallistua halutessaan oman asuinalueensa yhteiseen elämään.

Suunnitelman tekoa edelsi usean tapaamisen työryhmäiltamat joissa pohdimme avoimesti ja kaikkia kuunnellen sitä mitä oikeastaan haluamme suunnitelmalla saada aikaan.

Lue suunnittelun vaiheista:

Vuoden 2011 aikana Pohjois-Haagan ja Lassilan alueen Asukassuunnitelmalle luotiin tavoitteet, sovittu toimintatapa, keskeiset teemat jotka aikataulutettiin kiireellisyysjärjestykseen ja hahmoteltiin teemakohtaisia työskentelytapoja.

Pohjois-Haagan ja Lassilan asukkaiden aluesuunnitelman tavoitteet:

 

1. Mitä aluesuunnitelmasta selviää?

- Tärkeiden asioiden, teemojen ja paikkojen nykytila ja haavetila: se millaisiksi haluamme ne kehittää.
- Myös asukastoiminta on mukana yhtenä teemana.
- Suunnitelma on avoin kooten eri tahojen ajatukset.
- Suunnitelma on käytännöllinen ja ymmärrettävästi esitetty.
- Suunnitelma on saatavilla paperi- ja nettiversioina.
- Suunnitelmassa hyödynnetään sanallista, kuvallista ja kartalla esitettävää tietoa.
- Haavetilojen eteen toimiminen on aikataulutettu ja priorisoitu.
- Se huomioi ympäristön muuttumisen esim. asukasrakenteen muutokset olemalla elävä, päivittyvä, dokumentti.
- Myös lähialueet pyritään huomioimaan.

2. Kenelle aluesuunnitelma tehdään?

- Asukkaille
- Seuroille, yhdistyksille, järjestöille
- Palveluntarjoajille
- Kaupungin suunnittelijoille
- kaupungin koulu- ja sosiaalitoimelle
- HKR:lle

3. Kuinka aluesuunnitelmaa käytetään?

- Aluesuunnitelma muodostaa raamit joita päivitetään ja täydennetään uudella

tiedolla.
- Neuvottelutyökalu eri tahoille
- Vastataan haasteisiin ja haastetaan muita
- Proaktiivisesti ja vuorovaikutteisesti
- Tietopankki alueesta
- Seurantaväline

4. Milloin aluesuunnitelmaa käytetään?

- Aina tarvittaessa
- Edistettäessä proaktiivisesti suunnitelman tavoitteita ja haavetiloja
- Vaikutettaessa reaktiivisesti kaupungin prosesseihin
- Päivittyvä, elävä prosessi

Tavoitteiden lisäksi kiteytymme meille tärkeimmät teemat ja paikat joihin suunnitelman tulisi keskittyä. Linkkien takaa löytyä jo tapahtuvasta toiminnasta teeman ympärillä.

 

Asukassuunnitelman teemat:

  1. aukiot, solmukohdat ja keskukset
  2. puistot ja luontoalueet
  3. liikenne
  4. julkiset vapaat tilat
  5. asukastoiminta
  6. palvelut, julkiset ja yksityiset
  7. täydennysrakentaminen

Teemat on asetettu myös järjestykseen jossa asukkaat katsovat, että ne tulisi ideaalitapauksessa toteuttaa:

 

  • Liikenneteema on kärjessä jo siitäkin syystä, että sen suunnittelu on jo käynnissä.
  • Vapaa julkinen tila ja asukastoiminta on nivottu yhteen. Asukastilan saaminen koettiin ensisijaisen kiireelliseksi sillä ilman vapaata tilaa on vaikea toimia. Asukastalohanke on lämpenemässä ja kuulemme varmasti lähitulevaisuudessa kutsun aihetta käsittelevään tapaamiseen.
  • Puistot nousivat kiirelistalla myös ylös. On tärkeä luoda yhteinen ymmärrys puistoistamme ja viheralueistamme sillä juuri niitä aletaan nakertamaan kun asemakaavat joskus avataan uusien teiden tai laajemman täydennysrakentamisen vuoksi.
  • Moni koki, että aukiot nivoutuvat hyvin osaksi liikenneteemaa mutta ne jäivät listalla kuitenkin vähemmän kiireellisiksi.
  • Palvelut ja täydennysrakentamisteemat koettiin vähiten kiireellisiksi koska osallistujat eivät uskoneet omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa asioissa. Ehkä niille löytyy vielä innovatiivinen ryhmäkoordinaatori joka keksii kuinka vaikuttavuutta saadaan kehitettyä.