Aluefoorumi
Kevään 2009 aluefoorumista | Kevään 2009 aluefoorumista |
| 22. heinäkuuta 2009 |
|
Maaliskuussa Marjatta-koululle kokoontui noin parikymmentä Pohjois-Haagan seudun liikenteestä kiinnostunutta. Alueen asukkaat olivat kotisivuillaan äänestäneet illan keskustelunaiheeksi liikenteen ja läpiajon. Pohhjois-Haaga seura oli kutsunut foorumiin keskustelua alustamaan kaksi asiantuntijaa: Pirjo Koivusen, Helsingin kaupungin liikennesuunnitteluosastolta ja Arto Siitosen, Helsingin kaupungin liikenteestä (HKL). Pirjo Koivusen mielenkiintoinen esitys (ks. alla) Pohjois-Haagan seudun nykytilasta ja lähivuosien kehityksestä herätti runsasta keskustelua.Erityisesti Prisman käynnissä olevan laajennuksen tuoma lisäliikenne alueelle aiheutti huolta asukkaissa. Pohjois-Haaga on suurten väylien ympäröimä josta autoilijat usein eksyvät Pohjois-Haagaan. Yli kymmenen prosentin lisäys liikenne määriin tai keskustelussa vilahtanut huoli Tampereen moorttoritieltä mahdollisesti tulevaisuudessa tuhansia autoja Eliel Saarisen tielle syöttävät liittymät eivät paranna vanhan ja perinteisen puistoasuinalueen liikennettä ja asukasviihtyvyyttä. Video:Pohjois-Haagan liikenne - Pirjo Koivunen, Helsingin liikennesuunnitteluosasto Pohjois-Haagan kevyenliikenteen ja julkisen liikenteen reitit ja palvelut saivat paljon kiitosta. Moitteen sanaa ei tuntunut löytyvän edes sitä kysyttäessä. Palvelulinjan reititys Prismallekin on tehty nimenomaan alueenasukkaiden toiveesta, ei lähipalveluiden kiusaksi. Toivottavasti HKL, VR ja liikennesuunnitteluosasto jatkavat näiden ympäristöystävällisten reittien hyvää ylläpitoa ja kehitystä. Aluefoorumin keskusteluille varattu kaksi tuntia tuntui loppuvan pahasti kesken. Antoisat esitykset ja keskustelu avasi osallistujille uusia näkökulmia lähikulmien liikenteeseen. |