Uutisia
Asukkaiden mielipidekartoitukseen pohjaava tulevaisuustyöskentely käynnistyi Pohjois-Haagassa | Asukkaiden mielipidekartoitukseen pohjaava tulevaisuustyöskentely käynnistyi Pohjois-Haagassa |
| 17. joulukuuta 2009 |
|
Oman alueensa parhaina puolina pohjois-haagalaiset pitävät hyviä kulkuyhteyksiä, monipuolisia viheralueita sekä alueen rauhallisuutta. Alueen toivotaan säilyvän tulevaisuudessakin vihreänä ja väljästi rakennettuna ”kylämäisenä” asuinympäristönä. Huolta asukkaissa herättää lähipalvelujen karsiminen niin kaupallisten kuin julkistenkin palvelujen osalta. Alueelle toivotaan monipuolisempia palveluja, kuten erikoisliikkeitä ja ennen kaikkea viihtyisiä kahviloita. Alueelta nähdään puuttuvan ”olohuone”-tyyppisiä kohtaamispaikkoja. Yhtenä parannusehdotuksena korostuu ostoskeskuksen kehittäminen viihtyisämmäksi ja elävämmäksi. Ideoitiin myös esim. puistojen kehittämistä asukkaiden toiveita kuunnelleen kaiken ikäisten kohtaamispaikoiksi. Alueelle toivottiin asukastaloa, jossa olisi kokoontumistiloja ja erilaista harrastustoimintaa. Asukkaiden näkemysten perusteella hahmottuvassa mahdollisuuksien Pohjois-Haagassa yhteisöllisyys, talkoohenki ja naapuriapu kukoistavat. Mielipidekartoituksessa kertynyttä aineistoa jatkotyöstettiin 9.12. järjestetyssä Pohjois-Haagan Parhaaksi –kehittämispäivässä. Asukkaat ja paikallisten toimijatahojen edustajat ideoivat, millä toimenpiteillä voisimme rakentaa yhdessä entistäkin parempaa Pohjois-Haagaa. Tarkempaan ideariihi-tyyppiseen pohdintaan valittiin kolme aihekokonaisuutta: Asuminen ja rakentaminen, julkiset palvelut sekä yhteisöllisyys, kohtaaminen ja vuorovaikutus. Näiden teemojen kehittelyä jatketaan alkuvuodesta 2010 käynnistyvissä Mielipidekartoitus ja Pohjois-Haagan tulevaisuustyöskentely on osa kansainvälistä CADDIES-projektia. Projektin tarkoituksena on yhdessä asukkaiden ja muiden paikallistoimijoiden kanssa rakentaa alueen tulevaisuuskuvaa ja pohtia, millä toimenpiteillä ja minkälaisella yhteistyöllä tavoitteisiin päästäisiin. CADDIES on Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helkan koordinoima osin EU-rahoitteinen projekti. CADDIES-projektiin voi tutustua osoitteessa www.helka.net/caddies. |