| Kotiseutu |
| (päivitetty 13. maaliskuuta 2006) |
|
Puistolan Virtuaalikierros Puistolan alue oli 1900-luvun alkuun asti malmilaisten talojen takamaita - metsiä ja niittyjä. 1860-luvulla rautatien rakentaminen ja 1862 rautatieliikenteen alkaminen Helsingin ja Hämeenlinnan välisellä rataosalla oli lähtökohtana sille, että Puistolan nykyinen alue ennen pitkää alkaisi kiinnostaa Helsingin kasvaessa myös asuinalueena. 1900-luvun alussa Parkstad-Wanda-Puistokylä -niminen yhtiö alkoi palstoittaa ja myydä tarvitsijoille omakotitontteja ja tästä käynnistyi Puistolan vanhan osan rakentaminen. Helsingin kaupunkiin Puistola liitettiin suuressa alueliitoksessa vuonna 1946. Seuraava merkittävä rakentamiseen liittyvä vaihe oli sodassa olleiden rintamamiesten toteuttama niin sanottu "Asevelikylä" jo rakennetun Puistolan koillispuolelle. Huomattavaa muutista ja tiivistämistä alueelle merkitsi 1971 vahvistettu asemakaava, joka vähin erin muutti sen luonnetta omakotialueesta rivitalovaltaiseksi. Pääradan länsipuolisille pelloille taas alettiin rakentaa tiivistä kerrostaloaluetta eli Tapulikaupunkia vuonna 1974. Puistola-Seuran vanhoilta kotisivuilta löytyy oheinen virtuaalikierros. |
|
|
|
|