Kaupunginosien kehittäverkoston (KaKe) tavoitteena on ylläpitää keskustelua asuinalueiden kehittämisestä sekä levittää aihealueeseen liittyviä hyviä menetelmiä ja käytäntöjä sekä uusia ideoita ja innovaatioita. KaKe-verkoston toimintamuodoiksi vakiintuvat jatkossa:
KaKe-kirjojen tehtävänä on koota ajankohtaisia kirjoituksia asuinalueiden kehittämisestä. Kirjat tehdään kirjoittajaverkostossa ryhminä. Kukin ryhmä valitsee aiheenalueen kiinnostuksensa pohjalta. Ryhmien koko voi olla 2-5 henkilöä. Kirjat julkaistaan netissä ja niitä on myös mahdollista ostaa painettuna Lasipalatsin Kirja kerrallaan -kaupasta.
Kirjojen alustavia ilmestymisaikatauluja on myöhennetty:
Kirjojen tekemistä tahdittavat WDC 2012 -vuosi, Helsingin uuden yleiskaavan valmistelu, Kehäradan valmistuminen 2014, Länsimetron käynnistyminen 2015, Milanon maailmannäyttely 2015 ja Suomen itsenäisyyden juhlavuosi 2017.
KaKe 2:n, Ruohonjuuresta ruohonkärjeksi, julkistamistilaisuudessa hahmotelteltiin KaKe 3:n aikataulua (ks. alla oleva kalvosarja julkistamistilaisuudesta).
Kalvoja Ruohonjuuresta_ruohonkärjeksi kirjan julkistamistilaisuudesta (787.03 KB)
Uutinen Ruohonjuuresta ruohonkärjeksi julkistamistilaisuudesta 20.10.2010