Kaupunginosien Kehittämisverkosto (KaKe) kokoontuu keskiviikkona 15.3.2017 klo 16.30 Helsingin kulttuurikeskuksessa (Kalevankatu 5, 5.krs.). Kaupunkitutkimuspäivien työryhmät on julkistettu. Tapaamisessa käsitellään kaupunkitutkmuksen päivien esityksiä, joita KaKen keskuudessa on syntynyt. Esitysten haku päättyy tiistaina 7.3.2017 ja hakijat saavat vastauksen 20.3.2017 mennessä.

KaKen oman työryhmän nimi on "Kaupunginosien aika - mosaiikkimaisen muutoksen ymmärtäminen". Teemaryhmällä on eniten yhteistä ryhmien 7, 9 ja 11 kanssa.


Työryhmäkuvaukset ja yhteystiedot

1. Kaupunkia muuttavat lapset ja nuoret, kaupungissa muuttuva lapsuus ja nuoruus / Kirsi Saarikangas, Johanna Lilius ja Veera Moll 
2.Uusi aika, uudet taidot? Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun koulutus murroksessa / Markku Norvasuo ja Hanna Mattila 
3.Paikkojen erityisyys kaupunkiympäristön kehittämisessä / Tuija-Liisa Soininen ja Ari Jokinen 
4.Suurista kertomuksista paikallisiin tekoihin – kaupunkien brändit, kulttuuriympäristöt ja identiteetit / Salla Jokela ja Hannu Linkola
5.Lisää kaupunkia? Kaupunkien täyttöalueet / Matti O. Hannikainen ja Jarmo Saarikivi 
6.Kaupunginosien aika – Mosaiikkimaisen muutoksen ymmärtäminen / Eino Rantala 
7.Muuttuu – ei muutu – muuttuu sittenkin! Urbanisaation monitasoisuus / Helena Leino, Vesa Kanninen ja Kaisa Schmidt-Thomé. 
8.Oikeus ja eriarvoisuus kaupungissa / Mika Hyötyläinen ja Janne Viitamies 
9.Tulevaisuuden kaupungit – kriisi vai kukoistus? / Panu Lehtovuori, Aleksi Neuvonen 
10.Estetiikka kaupungissa, nyt ja tulevaisuudessa / Arto Haapala ja Raine Mäntysalo 
11.Kaupungin kokemukselliset kerrostumat kaupunkilaisuuden rakentumisessa / Mervi Ilmonen ja Laura Berger 
12.Virtuaalikaupunki – kehittämisen ja kokemisen näkökulmia / Osmo Kuusi ja Marja-Liisa Viherä

LISÄTIETOJA
Kaupunkitutkimuksen päivät 27.-28.4.2017 Tieteiden talolla

pdfKaKen toimintasuunnitelma 2016-2017 (päivitetty 16.1.2017)227.21 KB   

Aika: keskiviikkona 15.3.2017 klo 16.30
Paikka: Helsingin kulttuurikeskuksessa (Kalevankatu 5, 5.krs.).