Kahvila Roihuvuoren Riossa keskusteltiin 7.6.2017 alueellisesta kommunikaatiosta ja kaupunginosien omista printtimedioista sekä alueen kehittämiseen liittyvistä käytännöistä ja uskomuksista. Paikalla oli asukastoimijoita Roihuvuoresta, Kontulasta, Puotilasta, Vuosaaresta, Maunulasta ja Arabianrannasta sekä Helsingin kaupunginosayhdistysten liitosta eli Helkasta. Tilaisuudessa keskusteltiin myös Helsingin Sanomien 5.5.2017 sivulla A7 julkaistusta pdfkaupunginosien arvokartasta250.33 KB.

Tuomas Rantanen selitti Roihuvuoren menestystä kolmella tekijällä: 1) Alueella on syntynyt kriittinen massa. Verkoston ytimessä on noin 30 henkilöä. Verkostossa on mukana henkilöitä eri puolueista. 2) Alueen eri viiteryhmät on kytketty mukaan toimintaan. Näitä ovat seurakunta, yritykset ja muut yhdistykset. Verkostossa käydään "oravannahkakauppaa". Verkoston ytimessä on Roihuvuoren Kylälehti (painos 20000 kpl), jonka kustantaja on Voima Kustannus Oy. 3) Tapahtumissa on alkanut kehkeytyä pysyvää roolitusta kuten catering palveluja ja tekniikan rakentamista. Näitä voidaan yhdistää kuten moduleita.

Otto-Ville Mikkelä kertoi, että roihuvuorilaisten poliitikkojen vaalikampanjoita on edistetty. Paikalliseen vaalipaneeliin ovat päässeet Roihuvuori-seuran jäseninä olleet poliitikkot.

Larri Helminen esitteli Kontulan toimintamallia. Alueella on noin 37000 asukasta. Paikalliset poliitikot on kytketty mukaan alueen kehittämiseen. Alueen asioita käydään lävitse yhdessä rivivirkamiesten kanssa. Mellunkylässä ilmestyy Mellunkylä lehti. Sen painos on 10 000 kpl. Sen julkaisija on KontuKeskus ry/Kontulan ostoskeskuksen yrittäjäyhdistys.

Christian Sannemann esitteli Arabianrannan toimintamallia. Arabianrannassa toimintaan osallistuu noin 300 henkilöä. Alueella on kaksi asukastaloa ja oma lehti Kuohu. Kuohua julkaisee Artova eli Arabianranta - Toukola - Vanhakaupunki -kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys ry. Lehden painos on 20000 kpl.

Kaupunginosien kehittäjäverkosto eli KaKe kokoontuu seuraavan kerran ke 30.8.2017. Tällöin käydään keskustelua Niklas Luhmannin (1927-1998) teorioiden soveltamisesta kaupunginosien kehityksen tulkintaan. Keskustelua käydään Luhmannin käsitteiden ja tulkintakehikon sekä Janne Jalavan kirjan "Yhteiskunnan järjestelmät" pohjalta. Tapaamisen paikka ja tarkempi aika täsmentyy elokuussa. 

Tapahtumasta on kuvia Ruohonkärkien FB-sivulla. Käy tykkäämässä!

ESITETYT KALVOT
pdfKaupunginosien arvokartta250.33 KB 

 Janne Jalava (toim.): Yhteiskunnan järjestelmät