Kollektiivisen älyn rakentaminen

Aluefoorumit pyrkivät tekemään näkyviksi pitkän aikavälin vähittäisiä prosesseja ja vaikuttamaan niihin paranevan tiedon avulla. Siksi niitä voisi kuvailla termeillä "pitkäjännitteinen prosessi", "vapaa vyöhyke" tai "alueen omatunto". Pitkälle vietynä voi sanoa että ne pyrkivät rakentamaan kollektiivista älyä. Aluefoorumit ovat tilanteita joissa keskustellaan tavoitteista ja ideoidaan ratkaisuja. Niissä käydään paikallista arvokeskustelua.

Aluefoorumien peruspilarit voi tiivistää kolmeen periaatteeseen: 1) prosessimaisuus, 2) keveys, 3) niissä ei tehdä päätöksiä. Juuri nämä motivoivat osallistujia. Jotta "päättämättömyys" ei turhauta osallistujia, on tärkeää, että heillä on mahdollisuuksia vaikuttaa erilaisilla päätöksenteon areenoilla (ks. alla).

Foorumit eroavat areenoista

Aluefoorumeissa ei tehdä päätöksiä, jolloin niissä ei synny toimintaa repiviä riitoja. Niiden tehtävänä on ylläpitää alueen keskustelua, syventää ongelmien sekä myös mahdollisuuksien ymmärrystä, tuottaa ideoita, parantaa tiedonkulkua sekä verkottaa osapuolia. Foorumit ovat keskustelupaikkoja, joissa tuotetaan uusia ideoita ja merkityksiä. Foorumeissa korostuvat luovuus ja tarve ymmärtää kokonaisuutta.

Aluefoorumit ovat tietopainotteisia. Ne sekä lisäävät että käyttävät hyväkseen alueen asiapohjaista yhteisöllisyyttä: kiireisessä yhteiskunnassa tarvitaan yhteisiä intressejä tutustuttamaan ihmiset toisiinsa. Oman edun tavoittelu on sallittua ja ensi askel yhteisten etujen löytymiselle. Esimerkiksi nuorisotilojen saaminen on yhtä lailla oma kuin yhteinen intressi, samoin hissien rakentaminen vanhoihin kerrostaloihin, joissa asukkaat ovat ikääntymässä.

Foorumeissa myös viranomaisten välillä leviää tieto eri sektorien tavoitteista, toiminnasta ja projekteista. Samalla saadaan asukkaiden palautetta näiden "omalla kentällä".

Vertailukohtina foorumeille puhutaan areenoista*), jotka ovat päätöksenteon paikkoja. Näitä ovat asuinalueilla esimerkiksi taloyhtiöiden hallitukset, yhdistysten johtokunnat sekä virkamiesten kokoukset. Areenoissa on keskeistä kyky kantaa vastuuta ja tehdä positiivisia muutoksia edistäviä päätöksiä. Tässä kokonaisuudessa aluefoorumit ovat avoimia ja tärkeitä paikkoja asukas-, asiantuntija- ja mielipidevaikuttamiselle.

 

*) Luokittelu foorumeihin (forums), areenoihin (arenas) ja oikeusistuimiin (courts) on esitetty teoksessa:

Bryson J. M. & Crosby, B. C. (1992): Leadership for Common Good: Tackling Public Problems in a Shared-Power World. Jossey-Bass, San Francisco.