Etusivu Uutiset ja tapahtumat Uutiset Katukävely innosti asukkaita

Keskiviikkoiltana järjestetty Pohjanpellontie-kävely keräsi mukaansa noin 30 tienvarren ja lähialueen asukasta. Tapahtumassa käveltiin, kuultiin katujen historiaa ja tutustuttiin mukanaolijoihin kauniissa kesäillassa kesäkuun ensimmäisenä klo 18.30–20.15.

Tapahtuman ideoivat ja järjestivät muutamat Pohjanpellontien asukkaat yhteistyössä Tapaninvainion kaupunginosayhdistyksen kanssa. Kävelijät juttelivat ensin kokoontumispaikalla teiden risteyksessä ja suuntasivat sitten pohjoiseen, jonka jälkeen takasin etelään ja lopuksi Ollilankujalle.

Kävelyn onnistumiselle oli olennaista, että mukana olivat Paavo Feirikki Immolantien puolelta ja Osmo Sipiläinen Pohjanpellontieltä. Paavo on asunut täällä yli 60 vuotta, samoin Osmo lähes 60 vuotta. He kertoivat kadun historiaa, joka kovasti kiinnosti. Yksittäinen tiedonjyvänen on muun muassa se, että alueella on monella tontilla ollut kaupungin omenapuutarha.

Vaikka kaikki eivät olleetkaan koko aikaa mukana, koska mm. perheen pienimpiä piti viedä yöpuulle, noin 30 hengen porukka oli sopivan kokoinen vielä liikkumaan yhdessä, suurin osa aina loppuun asti.

Ihanteellinen sää, noin 25 astetta loi leppoisan tunnelman myös tarjoilujen nauttimiselle. Saatavilla oli kahvia ja virvotusjuomia sekä tietenkin pullapitkoa.

Vaikka kävelyn jatkosta ei sovittu, hymysuin yhdessä todettiin, että kävely oli ”ensimmäinen perinteinen Pohjanpellontie-kävely” ja ehkäpä viimeistään ensi kesänä tavataan uudestaan.

pohjanpellontie kävely2016

Yhteistyössä