Etusivu Kaupunginosayhdistys Säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Tapaninvainion kaupunginosayhdistys ry – Staffansslättens stadsdelsförening rf. ja sen kotipaikka on Helsinki.

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on Helsingin Tapaninvainion kaupunginosan alueellisen hyvinvoinnin ja yhteishengen edistäminen alueen asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen alueen palveluista ja kehittämisestä päätettäessä. Yhdistys voi tukea ja palkita yhteisöjä, hankkeita ja henkilöitä, jotka edistävät Tapaninvainion tunnettavuutta ja alueen kehitystä. Yhdistys voi nimetä vuosittain Tapaninvainion alueen hyväksi toimineita henkilöitä kunnianosoituksin.

Halutessaan yhdistys voi palkita menestyneen tapaninvainiolaisen koululaisen, opiskelijan, urheilijan tai kulttuurin saralla toimineen henkilön.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys kerää jäsenmaksuja varsinaisilta jäseniltä ja kannatusjäseniltä vuosikokouksen päättämän määrän. Lisäksi yhdistys ottaa vastaan raha- ja tavaralahjoituksia ja testamentteja, jotka käytetään lyhentämättömänä lahjoituksen antajan tai testamentin laatijan toivomusten mukaan, mikäli lait ja asetukset sen sallivat.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää myyjäisiä, huutokauppoja tai muita alueen kannalta merkityksellisiä tapahtumia ja toimittaa julkaisuja, johon myydään mainostilaa, osallistuu talkoisiin, suorittaa työtehtäviä maksua vastaan yksityisille ja yhteisöille, järjestää koulutusta, leirejä ja kursseja yhdistyksen jäsenille ja ulkopuolisille maksua vastaan.

3. Jäsenet

Yhdistykseen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Yhdistys voi kutsua kunniajäseneksi hallituksen esittämiä ja vuosikokouksen hyväksymiä henkilöitä tai yhteisöjä.

Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai hallitus katsoo jäsen jättäneen täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

5. Liittymis- ja jäsenmaksu

Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.

6. Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut 5 – 9 jäsentä, sekä enintään 3 varajäsentä.

Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Yhdistyksen hallituksen jäsenille ei makseta palkkioita.

7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä hallituksen toisen jäsenen kanssa.

Nimenkirjoitusoikeuden haltijat voivat myöntää nimeämälleen henkilölle oikeuden yhdistyksen rahaliikenteen hoitamiseen yksin.

8. Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.

9. Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuussa.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.

Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille yhdessä alueen paikallislehdessä.

11. Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
8. valitaan jäsenet yhdistyksen hallitukseen
9. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle vähintään kuukautta aikaisemmin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

Yhteistyössä