Puistola-Seura ry - takaisin etusivulle

Ajankohtaista Seuran toiminta Tapahtumat Alueopas Puistolan historiaa
Kuvagalleria Virtuaalikierros Keskustelu - TULOSSA Linkit Sivukartta

Puistolan virtuaalikierros
Kuvat Mari Iisalo, tekstit Ilkka Uotila

Puistolan alue oli 1900-luvun alkuun asti malmilaisten talojen takamaita - metsiä ja niittyjä. 1860-luvulla rautatien rakentaminen ja 1862 rautatieliikenteen alkaminen Helsingin ja Hämeenlinnan välisellä rataosalla oli lähtökohtana sille, että Puistolan nykyinen alue ennen pitkää alkaisi kiinnostaa Helsingin kasvaessa myös asuinalueena.

1900-luvun alussa Parkstad-Wanda-Puistokylä -niminen yhtiö alkoi palstoittaa ja myydä tarvitsijoille omakotitontteja ja tästä käynnistyi Puistolan vanhan osan rakentaminen. Helsingin kaupunkiin Puistola liitettiin suuressa alueliitoksessa vuonna 1946. Seuraava merkittävä rakentamiseen liittyvä vaihe oli sodassa olleiden rintamamiesten toteuttama niin sanottu "Asevelikylä" jo rakennetun Puistolan koillispuolelle.

Huomattavaa muutista ja tiivistämistä alueelle merkitsi 1971 vahvistettu asemakaava, joka vähin erin muutti sen luonnetta omakotialueesta rivitalovaltaiseksi. Pääradan länsipuolisille pelloille taas alettiin rakentaa tiivistä kerrostaloaluetta eli Tapulikaupunkia vuonna 1974.

Klikkaa alla olevan kartan kohteita niin saat niistä lisätietoja.
Puistola-kierroksen kartta Malmin lentoaseman suuntimarakennus Toisen maailmansodan aikaisia ilmatorjunta-asemia - TULOSSA Solbackan maatila Puistolan uusi rautatiepysäkki Puistolinna Terijokelaishuvila "Villa Metsola" Terijokelaishuvila "Villa Finholm" Villa Hervanto Reino Helismaan muistokivi Reino Helismaan talo Mansardikattoinen huvila Mansardikattoinen huvila Kansakoulun evakkopaikka Puistolan ala-aste Mikko Ampujan huvila

 


© Puistola-Seura ry 2003