|
Ajankohtaista ja tapahtumia Saaren esittely Virtuaalinen luontopolku Kuva-arkisto Linkit Vartiosaari-seura Ry English summary Nature path in english |
||
Virtuaalinen luontopolku
1. Höyrylaivan odotushuone
Romanttinen sateensuoja
Höyrylaivan odotushuone
1800-luvun loppu- ja 1900-luvun alkupuolella Helsingin saaristo-
ja rannikkoalueella toimi kattava höyrylaivaliikenne. Lähtösatama
oli Pohjoisrannassa, päätepysäkkejä mm. Kallahdessa ja Rastilan
kartanolla. Vuoroja ajettiin lävitse kauden jäidenlähdöstä
jäidentuloon, monta kertaa päivässä. Höyrylaiva toimitti aamulehdet
vartiosaarelaisille jo ennen kello seitsemää ja vei mennessään saaren
lehmien maitoa Kauppatorille myytäväksi. Salmissa huutavat laivojen
torvet kertoivat tarkasti kellon ajan sillekin, jolla ei omaa taskunaurista
keikkunut vitjan päässä. Tiuhat höyrylaivavuorot todistavat, että aiemmat
helsinkiläissukupolvet liikkuivat saaristossaan ahkeraan. Vuodesta 2004
alkaen Vartiosaari on jälleen ollut osana yleistä vesiliikennettä.
Vartiosaaren pieni odotushuone on vaatimaton esimerkki rakennustyypistä,
jonka komea uusrenesanssiversio on nähtävissä helsinkiläisten ensimmäisen
kansanpuiston, Korkeasaaren, rannassa. Vähäisessä odotushuoneessa on ollut
tiivis tunnelma sateen sattuessa. Huvilaväki ja maanviljelijät sekoittuivat
somasti. Saattoipa tungos yhdistettynä sylikoiran räksytykseen ja sateen
ropinaan antaa renkipojalle tilaisuuden kuiskata jotain aatelistyttären
korvaan. Pian tuttu torven kumaus ilmoitti höyrylaivan saapumisesta.
Merimatka keskustaan saattoi alkaa.
2. Siirtolohkare
Jätinkö nakkaama?
Siirtolohkare
Tämä ronskinpuoleinen siirtolohkare muistuttaa meitä jääkaudesta, valtaisasta
luonnonmullistuksesta, joka Helsingin seudulla päättyi noin 10 000 vuotta sitten.
Vaeltavat, pari kilometriäkin paksut jäämassat siirtelivät mukaansa tempautuneita
järkäleitä keveästi kuin herneitä. Usein siirtolohkareiden kiviaines on erilaista kuin
paikallinen kallioperä. Vieraan kivityypin kotiseutu tietämällä voidaan päätellä
jääkauden mannerjään kulkusuunta. Helsingin seudulla ovat yleisiä Viipurin
rapakivialueelta kulkeutuneet siirtolohkareet.
Kansa kertoi siirtolohkareiden olevan Kalevan poikien kisaillessaan viskomia.
Ken mystisistä urhoista heitti järkäleen pisimmälle, oli se kaikkein väkevin. Urhot
lienevät olleen varsinaisia sisupusseja, sillä jotkut suomalaisista siirtolohkareista
ovat päätyneet etelään aina Berliinin-Varsovan tasalle.
3. Sunnanvikin kartano
Ennen tultiin hovimestarin ja flyygelin kanssa kesänviettoon. Nyt
yhdistysten voimalla pitämään kursseja ja kokouksia.
Sunnanvikin kartano
Sunnanvikin kartano edustaa komeimmillaan Vartiosaaren huvila-arkkitehtuuria.
Rakennusta katsellessa voi kuvitella wanhan ajan kesäpäiviä, jolloin mamselit
tepastelivat päivänvarjoineen puistossa, flyygelin soitanta helkehti kuistin tuntumassa
ja paroni tähysi monokkelin läpi aaltojen kisailua. Nykypäivää on se, että kartanoa
vuokrataan tiuhaan tahtiin mitä erilaisimpien ryhmien mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin.
Vartiosaaren rakennusperintömiljöö on Helsingin oloissa poikkeuksellisen hyvin säilynyt, sillä saareen ei ole rakennettu uutta sitten 1950-luvun.
Villojen arkkitehtuuri vaihtelee uusrenesanssin nikkarityylistä norjalaiseen ns. lohikäärmetyyliin ja englantilaisesta cottage-tyylistä ruotsalaiseen
kartanotyyliin sekä 20-luvun klassismiin. Tyypillistä Vartiosaarelle on vuosisadan vaihteen kansallisromanttinen hirsihuvila-arkkitehtuuri,
jonka taustalla voidaan nähdä eräiden taiteilijoiden rakennuttamat sveitsiläishuvilan, muinaispohjoismaisen tyylin ja itäkarjalaisen
kansanarkkitehtuurin yhdistelmät. Huh, kekseliäät arkkitehdit tuntuvat olleen oikeita alkemistejä...
Vartiosaaren 60 huvilasta noin puolet on yksityisomistuksessa ja puolet erilaisten
yhteisöjen vuokraamia. Saaren yhteisöjen puitteissa toimintaa on laidasta laitaan:
asunnottomien virkistyspaikasta kirjailijoiden taloon, Kaupunginteatterin lomakeitaasta
insinööriklubiin.
4. Rantaruttojuuri
Harvinaisuus paistattelee päivää
Rantaruttojuuri
Tällä rantakaistaleella kasvaa Suomen ainoa tunnettu rantaruttojuuren
(Petasites spurius) esiintymä. Tämä aikanaan ruttolääkkeeksi uskottu kasvi on kuin
leskenlehti siinä mielessä, että se kukkii varhain huhtikuussa pienin keltaisin kukin
ja lopun kesää esittelee vain muhkeita lehtiään. Baltiassa rantaruttojuuri on jokseenkin
tavallinen rantojen kasvi. Ehkä aalloissa uiskenteleva yksinäinen juurenpala oli
pioneeri, joka juurrutti uuden kasvin Suomen kamaralle. Kasvi- ja eläinlajien
esiintyminen on aina muutoksen alaista. Eliöt liikkuvat paikasta toiseen, tapahtuu
aluevaltauksia ja toisaalta taantumista.
Kuten huomaat, rantaruttojuuri ei oleskele sannalla yksin. Se on kuitenkin tyypillisesti
karujen rantojen asukki, ja sitä se oli ensi alkuun Vartiosaaressakin, mutta Itämeren
rehevöityminen on saanut rannan kasvamaan umpeen. Pääasiassa rehevöitymistä
aiheuttavat maatalouden lannoitepäästöt (typpi ja fosfori), jotka kulkeutuvat
valumavesissä meriin. Eräs keino auttaa huonoon jamaan joutunutta Itämerta
hengittämään on valita ympäristöä vähemmän kuormittavia luomutuotteita.
5. Hiidenkirnu
Veden täyttämä kirnu on sammakon palatsi
Hiidenkirnu
Toisinaan jääkauden massiiviseen jäätikköön muodostui pystysuuntainen repeämä,
joihin sulamisvedet syöksyivät. Syntyi ns. jäätikkökaivo. Alaspäin putoava,
kiertävää liikettä tekevä vesi saattoi kiviä apunaan käyttäen hiertää
jäätikkökaivon pohjalle kuilumaisen muodostelman. Tällaista kutsutaan
hiidenkirnuksi. Muodostelmalle annettu termi vie meidät suomalais-ugrilaisen
luonnonuskonnon juurille. Alkujaan 'hiisi' tarkoitti pyhää metsää, uhrilehtoa.
Lahden takana Virossa sanalla on sama merkitys, ja onpa maassa yhä kymmenisen
käytössä olevaa hiittä.
Vartiosaaren hiidenkirnu on Helsingin muutamasta hiidenkirnusta edustavimmalla
paikalla. Kaupungin erikoisimmat kirnut (ja kummajaiset koko maailmassa) ovat
kuitenkin Pihlajamäessä. Sieltä paljastui 1990-luvulla kaksi kirnua, joiden ikä on
40 000 - 50 000 vuotta, eli ne ovat jonkin aikaisemman jääkauden tuotosta. Toinen
niistä on myös Suomen laajin.
6. Kotkansiipilehto
Hiljaa varjoissa
Kotkansiipilehto
Tätä lähemmäksi suomalainen luonto tuskin pääsee viidakkoa. Lehdot ovat muuta
metsäluontoa selvästi rehevämpiä paikkoja. Hyvän maaperänsä vuoksi suurin osa
Suomen lehdoista on menneinä aikoina raivattu viljelysmaaksi. Jäljellejääneet
lehdot ovat metsälailla suojeltuja ns. avainbiotooppeja.
Vartiosaaren lehdon kotkansiivet kertovat maaperän ravinteikkuudesta. Lannoitusta
tarjoavat tervalepät, jotka pudottavat lehtensä vihreinä. Tähän lepillä on varaa,
sillä niiden juuristossa asuu suoraan ilmasta typpeä sitovia bakteereja.
Lehdon laidalta voi hyvällä onnella bongata keväisin valkovuokon harvinaisen
punaisen muunnoksen.
7. ’Kiinalaistie’
Askelia sammalleella - muinaistie vie metsään.
Paikallisen tarinan mukaan tämä jo sammaleiden alle jäänyt tie on kiinalaisten rakentama. Myös läheisellä Villingin saarella puhutaan 'kiinanmuureista', ts. kiinalaisten sinne tekemistä kiviaidoista. Tarinat voivat periaatteessa olla totta, sillä Venäjän tsaari tuotti vuoden 1916 aikoihin Helsinkiin pari tuhatta kiinalaista linnoitustöihin. Helsingin seutu oli tsaarin suunnitelmissa Pietarin ulointa puolustusvyöhykettä. Kiinalaiset tuotiin pakolla; he olivat puutteellisesti vaatetettuja ja nälkäisiä. Kapina ja napina oli aiheesta yleistä, ja heidät lähetettiin pian takaisin.
8.a Koivukuja
Koivukuja vie perille ilman kiireentunnetta.
Kärrytie
Vartiosaaren asutus ja maatalous vakiintui parisataa vuotta sitten. Saaren kärrytiet
periytyvät näiltä ajoilta. Allasi kulkeva koivukuja havainnollistaa millainen oli
liikennöinnin mittakaava ennen automobiilien aikakautta. Edes menneiden aikojen
varsinainen superväylä Kuninkaantie ei ollut kuutta kyynärää (3,6 metriä) leveämpi.
Alkuperäisen näkönsä ja kokonsa Vartiosaaren tiet ovat säilyttäneet sen Helsingin
oloissa poikkeuksellisen seikan vuoksi, ettei saarella ole ollut traktoria kummempaa
moottoriliikennettä. Toisinkin olisi voinut olla: vuoden 1968
liikennesuunnitelmassa (Smith & Polvinen) Vartiosaaren halki kaavailtiin eräänlaista
Itäväylän eteläistä vastiketta. Tööt, tööt!
Palstaviljelmä
Suomalaisen palstaviljelytoiminnan eräänlaisena isänä voidaan pitää kauppias Julius
Tallbergiä, joka aloitti työväelle tarkoitetun "puutarhakoulu" -kokeilun 1905. Hän
vuokrasi Taka-Töölöstä alueen, joka edullisin ehdoin luovutettiin pieninä palstoina
halukkaille viljelijöille. Vaikka yritys ei ollut kovin menestyksekäs, sitä voidaan
pitää alkuna Helsingin siirtolapuutarhoille. Vartiosaaren palstaviljely alkoi
1970-1980 -lukujen taitteessa KOP:in alueen siirryttyä Helsingin kaupungille. Aarin
kokoisia kasvimaita on raivattu vajaa sata ja viljelijöillä on käytössään laituri
saaren pohjoisrannalla. Viljelypalstan saaminen ei edellytä saaressa asumista tai
vuokralla-oloa.
9. Talli
Talli eräine asukkeineen.
Talli
Tämä vuonna 1918 rakennettu tiilirunkoinen talli oli osa Vådö-Torpin tilaa, joka
lohkaistiin vuosisadan vaihteessa Puotilan kartanon maista. Tallilla oli
vuosikymmenten mittaan hevosia, lehmiä, sikoja ja kanoja. Suurin osa Vartiosaaren
keskuslaaksosta, joka on nyt laidun- ja palstaviljelyaluetta, oli hevosvoimalla
hoidettua viljelyspeltoa aina 1970-luvulle asti. Maalaisromantiikka kukoisti kovan
työn lomassa. Ennen heinien sisäänajoa tallin viereisessä ladossa järjestettiin
tanssiaisia, joihin huviloiden nuoret kotiapulaiset kokoontuivat pyörähtelemään
gramofonin säestyksellä. Tarjoilupuoli sisälsi kahvia ja kotitekoista simaa.
Alle rippikouluikäiset häädettiin kymmeneen mennessä nukkumaan, loput jatkoivat
pikkutunneille - aina jonkun parin kadotessa kuutamokävelylle...
Viime vuosina tallia ovat asustaneet mm. Rauha ja Unelma vuohet. Aiempien talvien
vierailevina tähtinä ovat olleet metsätyöhevoset Eemeli ja Simeoni, jotka maastoa
vaurioittamatta vetivät tukkeja saaren talouksien polttopuiksi.
Tallin hoidosta ja virkistyskäytön suunnittelusta vastaa Vartiosaaren
eläintalli- ja luontoyhdistys ry.
10. ’Viikinkikallio'
Tähystys "viikinkikalliolta" Itä-Helsingin saaristoon.
'Viikinkikallio'
Tämä kallio on oletettavasti Vartiosaaren nimen takana. Saaren parhaan merinäkymän
tarjoajana sen uskotaan olleen vartiopaikka, josta viikinkiaikoina ja/tai pian niiden
jälkeen tähyttiin merta. Jos epäilyttävä laivasto ilmaantui näkyviin, sytytettiin
merkkituli varoitukseksi mantereen asukkaille. Läheiset paikannimet Roihuvuori ja
Paloluoto kielivät omalta osaltaan tästä historiasta. Parin kilometrin päässä,
Vuosaaren nykyisen sillan takana, sijaitsi Vartiokylän Linnavuori, jossa yhä on
nähtävissä jäänteitä vallituksista. Vartiokylänlahdella sijaitsi yksi Helsingin seudun
tärkeimmistä satamista, ennen kuin kaupunki Kustaa Vaasan mahtikäskyllä perustettiin
Vantaanjoen suulle. Vartiosaaren tähystyspaikka oli luultavimmin osa linnavuoren ja
sataman suojasysteemiä. Ei ole liioiteltua kutsua Vartiosaarta (tai Wårdzhöö:tä,
kuten vuoden 1577 kartta sen nimeää) muinais-Heisingin Gibraltariksi!
Kallion laella olevan väyläkummelin rakensivat venäläiset merisotilaat 1900-luvun
alussa korvaamaan paikalla aiemmin ollutta merimerkkiä. Käytössä ollessaan kummeli
oli valkoiseksi kalkittu. Sittemmin osa kivistä lienee päätynyt talojen perustuksiin.
Alhaalla loiskivan Ramsinsalmen rannat todistivat kieltolakivuosina monta
pirtukippareiden hätärantautumista. Tullin takaa-ajamat salakuljettajat pääsivät
yleensä karkuun, tosin veneen menettämisen hinnalla. Liekö konjakkipullolla herunut
piilopaikka huvilasta?
11. Tapionpöytä
Jotkut tuovat uhripuulle lantteja
Tapionpöytä
Joskus kuusen latva lopettaa syystä tai toisesta kasvamisen ja puu levittäytyy
pöytämäisenä, harottaen alaspäin joka suuntaan. Muinainen metsäsuomalainen nimesi
tämän harvinaisen muodon ('spontaanin mutaation', kuten nuiva nykytiede sanoo)
tapionpöydäksi ja käytti sitä alttarina palvoessaan Tapiota, metsän ykkösjumalaa.
Tapion kunniaksi tehdyt menot olivat toisinaan hyvinkin mutkikkaita ja edellyttivät
pitkiä valmisteluita, kuten erityisen uhrileivän ja -oluen valmistuksen. Uhrimenojen
aikana tuomiset asetettiin kunnioittavasti tapionpöydälle, puuta kierrettiin ja sen
edessä polvistuttiin. Loppuhuipennuksena syleiltiin ja suudeltiin maata. Rukoukset
kohosivat taivaisiin.
Oli tärkeää olla hyvissä väleissä Tapion kanssa. Metsäonnen menetys saattoi merkitä
paitsi riistan loppumista, myös eksymistä tai muita vaikeuksia. Pelätyin
vastoinkäyminen oli 'metsänpeitto', johon joutui varmimmin käyttäytymällä metsässä
meluisasti tai muuten sopimattomasti. Metsänpeitossa oleva eksyi perinpohjin vaikka
kuinka tutulla seudulla olikin. Hän saattoi kuulla etsijöiden huutavan nimeään, mutta
ei saanut näihin mitään yhteyttä. Joskus metsänpeitossa oleva tuli kutsutuksi maahisten
häihin, joissa hän pääsi osalliseksi herkullisesta ruokatarjoilusta. Havahduttuaan
kylmissään mättäältä huomasi poloinen sitten syöneensä jäkälää. Metsänpeitto oli
eräänlainen käänteismaailma, josta vapautuakseen oli tehtävä jotain nurinkurista,
kuten käveltävä takaperin tai puettava vaatteet väärinpäin. Jos tämä ei auttanut,
saattoi metsänpeittämä toivoa että seudun tietäjä teki riittejään hänen
vapauttamisekseen. Metsänpeittotapaukset olivat vielä 1800-luvulla niin tavallisia,
että päiväkausien hummausreissuun lipsahtanut isäntä saattoi kotiin hoippuessaan
hätävalehdella: "Oi, oi, pankaa sauna ja peti valmiiksi, olin metsänpeitossa... "
12. Jatulintarha
Kevät koittaa jatulintarhalla.
Jatulintarha
Suomessa on noin 200 jatulintarhaa. Jostain syystä ne kaikki sijaitsevat saarissa tai
rannikolla. Jatuli-sana viittaa kansantaruston jättiläiskansaan, jonka sanottiin eläneen
Pohjolassa kaukaisina aikoina. Jatulintarhat ovat osa vanhaa luonnonuskontoamme.
Vastaava labyrintti tunnetaan kuitenkin monissa kulttuureissa, se esiintyy mm. antiikin
symboliikassa ja Arizonan hopi-intiaaneilla. Kun Sipoon keskiaikaisen kivikirkon
uskonpuhdistuksen aikana peittoon maalatut kattomaalaukset löytyivät, oli joukossa
kuva jatulintarhasta.
Itämeren piirissä jatulintarhoja on tehty pronssikaudelta nykypäivään (Vartiosaaren
tarha on uusi). Labyrinttien alkuperäinen käyttötarkoitus on painunut aikoja sitten
unhoon. Kun tarhat keksittiin uudelleen saariston huvila-asutuksen myötä, tuli niistä
leikkipaikkoja. Jatulintarhan ruotsinkielinen nimi 'jungfrudans' viittaa
pairinmuodostuspeliin, 'morsiantanssiin', jossa labyrintin keskellä seisova tyttö ja
ratoja kiertävä poika (tai päinvastoin) koettivat pitää välilleen sidotun narun ilmassa
niin ettei se osuisi maahan. Naruun ei saanut koskea käsin, vaan sen pituutta säädettiin
kehoa pyörittämällä.
Ehkä morsiantanssi on etäinen kaiku pakana-ajan hedelmällisyysriiteistä.
Eräs Kanadan intiaani, joka kertoi jatulintarhan esiintyvän myös heidän kulttuurissaan,
kutsui tarhaa 'jumalattaren kohduksi', hiljentymis- ja voimapaikaksi, jonne kuljetaan
kysymys mielessä ja josta tullaan ulos vastauksen kanssa.
Mikä on Sinun suuri kysymyksesi?
13. 'Tonttukirkon' jyrkänne- ja louhikkoalue
Tonttukirkko? Louhikkoa ja jyrkänteitä saaren pohjoisrinteillä.
'Tonttukirkon' metsäpyhättö ja louhikkoalue
Tämän kallioseinämän kivilaji on helposti lohkeavaa, mutta luontaisen pakkasrapautumisen lisäksi sen muotoihin on vaikuttanut ihmiskäsi.
Vartiosaaresta on perimätiedon mukaan viety suuret määrät liuskekiveä Suomenlinnan rakennus-töihin, minkä lisäksi ainesta on
tarvittu paikalliseen käyttöön.
Seinämän vaikutelma on temppelimäinen, minkä johdosta paikkaa on alettu kutsua
'Tonttukirkoksi'. 1930-70 -luvuilla alue oli Elannon lastensiirtolan leikkimaata ja
täynnä majoja. Sittemmin Tonttukirkkoa on käytetty mm. ympäristötaiteen galleriana ja
elokuussa 2002 Mellunmäen seurakunnan pappi siunasi sen ekumeeniseksi
hiljentymispaikaksi. Saarelaiset ovat pitäneet Tonttukirkossa säännöllisesti mm.
jouluhartauksia. Ja onhan se oiva vihkimispaikkakin...
14. Hakamaa
Lepohetki niittyhoidon lomassa.
Hakamaa
Maatalouden tehostuminen on vähentänyt vuosisadassa Suomen niittyjen määrää
uskomattomalla 99 prosentilla. Monin paikoin maatalouseläimiä pidetään
ympärivuotisesti sisällä tai niille syötetään tehoviljeltyä kylvönurmea. Samalla
perinteiset kulttuuri-biotoopit niihin liittyvine kasvi- ja eläinlajeineen ovat
käyneet hyvin uhanalaisiksi. Vartiosaaren kolmea laidunniittyä hoidettiin kesinä
2000-2004 Helsingin kaupungin Haltialan tilan lampaiden voimin. Nyt laidunnus on
valitettavasti päättynyt kaupungin henkilöstöleikkausten johdosta ja niityt
kasvavat hiljalleen umpeen. Tilanne heijastaa osaltaan myös saaren avointa
kaavoitustilannetta.
Hakamaa on perinnemaisema, jossa eläimet laiduntavat harvassa, valoisassa metsikössä. Niittykasvit ovat vallitsevia, mutta myös metsälajeja esiintyy.
Pensaat ovat menettäneet lehtensä karjan suihin, mikä helpottaa auringon pääsyn aluskasvillisuuden käyttöön.
Etenkin lounais-Suomen saaristossa on ollut tapana kerätä hakamaalta puiden lehdeksiä, eli kerppuja, kuivatettavaksi eläinten talvirehuksi.
Jos lehdestys on vallitsevaa, puhutaan lehdesniitystä, jonka lajisto on rikkaampi kuin minkään muun maamme elinympäristön.
(kuvat ja teksti Marko Leppänen / Aaltoliike ry)