Uutisia

Ei uutta koirapuistoa Viikkiin?

Katu- ja puisto-osaston aluesuunnittelija Virpi Vertainen on ottanut kantaa toiveisiin uudesta koirapuistosta Latokartanon uudelle alueelle. Näillä näkymin toivoa ei juurikaan ole.

Virpi Vertainen: "Rakennusvirasto toimii koira-aitausten kanssa yleisten töiden lautakunnan linjauksen (5.4.2001) mukaisesti. Uusia aitauksia rakennetaan vain tarkoin harkiten, sillä nykyisten aitausten saavutettavuus on hyvä. Jos asuinalueella ei ole alle kolmen kilometrin päässä koira-aitausta eikä myöskään koirien ulkoiluttamiseen soveltuvia viheralueita, on uuden aitauksen rakentaminen todennäköisesti tarpeellista.

Lautakunta on lisäksi linjannut, että (...) aitausten tulisi olla mahdollisten meluhaittojen vuoksi mahdollisimman kaukana lähimmistä asuinrakennuksista.

Latokartanosta parin kilometrin säteellä on useita aitauksia ja lisäksi koirien ulkoiluttamiseen soveltuvat viheralueet ovat erinomaiset, joten tällä hetkellä ei ole katsottu tarpeelliseksi uuden aitauksen suunnittelua alueelle."

Vertainen toteaa myös rakennusviraston taloudellisen tilanteen niin huonoksi, että jos jotain uutta halutaan, jotain vanhaa pitää ottaa toteutuslistalta pois. Yleisten töiden lautakunta on keväällä linjannut, että tärkeysjärjestyksessä lapset menevät koirien ohi.