Helsingin vanhin kaupunginosafestivaali, Kumpulan Kyläjuhlat järjestetään jo kymmenettä kertaa 24.5.2014. Pyöreitä vuosia viettävä festivaali julkistaa juhlavuotensa kunniaksi poikkeuksellisen runsaan ja monitahoisen ohjelmansa jo hyvissä ajoin. Ohjelmassa korostuu tänä vuonna eri sukupolvien yhdessä tekeminen ja ohjelman tuottaminen yhteisesti.

Kymmenennet Kyläjuhlat käynnistyvät koko perheen liikuntatapahtumalla, Kumpula-juoksulla, jossa kaikenikäiset osallistujat voivat valita joko 2,5 km reippailusarjan tai 5 km kilpasarjan.

Musiikkiohjelmassa kuullaan mm. suuren yleisön suosikkeja Pariisin Kevättä, Tuure Kilpeläistä ja Kaihon Karavaania, Reino Nordinia, Suomi-iskelmän ikonia Jukka Kuoppamäkeä, legendaarista progebändiä Wigwam Revisitediä, Aili Ikosta, Yonaa, Laineen Kasperia, Freemania ja Hanna Pakarista. Monipuolinen ohjelma kattaa laajan kirjon musiikkia moneen makuun klassisesta kuorolauluun, reggaesta rockiin ja iskelmästä bluesiin ja etnoon. Tunnettujen tähtien lisäksi musiikkiohjelmassa esiintyy myös joukko alueen nuoria muusikoita, osittain yhdessä alueen vanhempien ammattimuusikoiden kanssa.

Kyläjuhlilla nautitaan lisäksi teatterista, kirjallisuudesta ja kuvataiteista. Harvinainen valokuvanäyttely esittelee vanhaa Kumpulaa, sen arkkitehtuuria, puutarhasuunnitelmia ja pihanäkymiä alueen perustamisen ajoilta, vuosilta 1920-1930. Graffititaide liitetään usein teini-ikäisiin, mutta Kyläjuhlilla Saksanpuiston valtaavat SixFiveCru eli yli 65-vuotiaiden graffitimummojen ryhmä sekä alle kouluikäiset graffitien tekijät.

Lapsille Kyläjuhlat tarjoavat lukuisia osallistavia työpajoja kierrätysaskartelusta perinneleikkeihin ja musiikkityöpajoihin. Kumpulan teatterikerholaiset esittävät itse kirjoittamansa näytelmän siitä, kuinka ufot sieppasivat Kumpulan koulun. Alueen 2-vuotiaat taaperot puolestaan esittävät yleisölle latinotansseja äitiensä kanssa. Hauskassa visailussa opitaan, miksi kutsutaan karitsan isää ja tunnistetaan yleisimpiä kotieläimiä. Lastenorkesteri Raka Bananer esiintyy ja klovnityttö Lilli Pii tekee kasvomaalauksia. Pajoja ja esityksiä on reilut parikymmentä Kumpulan koulun tontilla.

Ensimmäiset Kyläjuhlat Kumpulassa vuonna 1991 aloittivat kaupunginosafestivaalien perinteen Helsingissä. Kyläjuhlat järjestetään kokonaisuudessaan yhteisöllisesti ja talkoovoimin. Järjestelyistä päävastuun kantaa asukasyhdistys, Kumpula-Toukola Kylätilayhdistys.

Tervetuloa: Kylä kutsuu kylään!

Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy www.kumpulankylajuhlat.fi

Kuva: Leila Oksa