medium_haaga5.jpgEtelä-Haaga on Helsingin länsiosassa sijaitseva runsaan 12.000 asukkaan viihtyisä kaupunginosa. Alueella on runsaasti viheralueita; puistoja ja metsiköitä. Yksi merkittävimmistä puistoista on Laajasuon puisto, joka tunnetaan paremmin Rodopuistona. Ensimmäiset alppiruusut istutettiin puistoon jo vuonna 1975.

Etelä-Haagassa on vielä jäljellä muutamia Haagan huvilayhdyskunnan aikaisia 1900-luvun alun rakennuksia. Eräitä huvilayhdyskunnan ja kauppalan ajan katulinjauksiakin on vielä käytössä. Kadut ovat melko kapeita ja miellyttävästi mutkittelevia. Pienet, kolme- ja neljäkerroksiset kerrostalot ovat alueelle tyypillisiä. Rivitaloalueet sijaitsevat Etelä-Haagan pohjoisosassa.

Etelä-Haagaa ympäröivät suuret liikenneväylät. Pohjoisessa alue rajoittuu Haagojen väliseen, melko luonnontilassa olevaan viheralueeseen. Idässä rajana on Hämeenlinnan väylä sekä lännessä ja etelässä Vihdintie. Poikkeuksen muodostavat Etelä-Haagaan kuuluvat Korppaanmäen ja Pohjolan alue, jotka sijaitsevat Vihdintien eteläpuolella.
medium_1215617153_kaupunki2.jpg
Etelä-Haagasta on erinomaiset liikenneyhteydet. Junalla pääsee Helsingin keskustaan vajaassa kymmenessä minuutissa. Alueen läpi kulkee junaliikenne, joka haaroittuu paikallisen aseman jälkeen läntiseen rantarataan ja paikallisliikennettä hoitavaan Vantaankosken rataan. Suurten valtaväylien lisäksi bussiliikennettä on myös alueen sisällä. Linja-autoilla pääsee kulkemaan sekä pohjois-etelä että itä-länsi suuntiin.

 

 

org_1266876958_5.jpg