kallion_laulu_pienennetty.jpg
 Kuva: Olavi Parviainen

Kallion Laulu on Usko Salmen vuonna 1983 perustama sekakuoro. Kuoron juuret ulottuvat Sörkan Gibat -yhdistyksen (myöh. Kallio-Seura) vuonna 1946 perustamaan mieskuoroon, jonka toiminta hiipui 1960- luvulle tultaessa. Nykyisin n. 25-jäseninen Kallion Laulu harjoittelee Etelä-Haagassa Helander-säätiön palvelutalon erinomaisessa Ilmari-salissa. Kuoron toiminnan kulmakiviä ovat toukokuinen kevätkonsertti sekä perinteikäs Joulun Sävel. Pääkonserttien lisäksi kuoro tekee aktiivista kulttuurinedistämistyötä esiintymällä säännöllisesti vanhusten palvelutaloissa Haagan ympäristössä.

Kallion Laulun ohjelmistoon kuuluu perinteistä suomalaista kuorokirjallisuutta, kansanlauluja ja viihdemusiikkia. Kuoron johtajia ovat olleet mm. Pekka Soranummi ja Jan Takolander. Kuoron taiteellisena johtajana toimi vuodesta 2002 Jukka Jokitalo ja vuosina 2014-2016 Tomas Takolander. Vuodesta 2016 alkaen kuoroa on johtanut Anni Tolvanen.

Tule mukaan laulamaan!

Kuoro harjoittelee Helanderkodin Ilmari salissa maanantai iltaisin klo 17-20. Harjoitukset alkavat syksyisin elokuussa ja kevätkausi alkaa tammikuun puolivälissä. Uudet jäsenet, tervetuloa tutustumaan harjoituksiimme.

Kallion Laulun voit myös tilata juhliisi esiintymään. Elävä musiikki luo tunnelmaa tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Ohjelmiston räätälöimme juhliisi sopivaksi.

 

Tervetuloa laulamaan!