Banneri KAPEAT1 600x400

Hermanni-Vallila Seura ry on käsitellyt ja toimittanut Helsingin kaupungin kirjaamoon kantansa Teollisuuskadun akselin kaavarungon periaatteisiin.

Suunnittelun lähtökohtana on Teollisuuskadun alueen kehittäminen Helsingin ydinkeskustan laajentumana, joka on toimitilapainotteinen, ja Teollisuuskadun muuttaminen väylämäisestä kaupunkimaiseksi. Hermanni- Vallila Seura kannattaa näitä Helsingin yleiskaavassa esitettyjä suunnittelun päälinjauksia.

Haluamme kiinnittää huomiota seuraaviin, alueen asukkaiden ja alueella työssäkäyvien kannalta tärkeisiin arjen asioihin.

Teollisuuskadun ja sen ympäristön kehittämisen lähtökohtana on kaupunkimainen rakenne. Esitetyssä selvityksessä tätä tukee mm. ajonopeuksien laskeminen 40 kilometriin tunnissa, jalankulun ja pyöräilyn tilojen parantaminen sekä katutason elävöittäminen.

Kantakaupunkimaisen katutilan luominen edellyttää viihtyisää ja toimivaa jalankulkuympäristöä. Jalankulkureittien pitää olla luontevia. Nykyinen Teollisuuskatu massiivisine umpikortteleineen ei mahdollista luontevia kävely-yhteyksiä kaupunginosien välillä. Koko Teollisuuskadun suunnittelualueella tulee luoda sujuvat jalankulkuyhteydet Alppilan, Kallion ja Vallilan välillä. Koska alueella on pitkät korttelit, suojateitä tulee olla muuallakin kuin risteyksissä. Kortteleiden välissä, esimerkiksi Konepaja-alueella, voisi olla kävelykujia. Suunnittelualueen itäinen osuus Junatien ympäristössä on nyt jalankulkijoille luotaantyöntävä, hankala ja vaarallinen. Jalankulkijoilla tulee olla turvallinen ja viihtyisä reitti Kalasatamaan ja sen palveluihin kuten hyvinvointikeskukseen.

Teollisuuskadun suunnitelmissa tulee ottaa huomioon pyöräilyn tarpeet. Katutilaa rakennettaessa jalankulku- tai pyöräilyväylien tulee koko väylän osuudelta olla riittävän leveitä. Pyöräilyreitit tulee ottaa huomioon myös itse Teollisuuskadun ympäristössä samoin kuin jalankulkuväylät. Suunnittelualueen itäosan pyöräilyreittien turvallisuuteen ja toimivuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Hermanni-Vallila Seura esittää, että suunnitellulle pikaraitiotien linjaukselle ohjattaisiin jo nyt raitiolinja, joka kulkisi Kalasatamasta Pasilaan. Raitiolinja tukisi kantakaupunkimaista katutilaa ja loisi yhteyden kahden kasvavan keskuksen välille. Teollisuuskadun rakentamisen yhteydessä tulee selvittää, onko kadulta mahdollista rakentaa maanalainen yhteys Sörnäisten metroasemalle esimerkiksi Hämeentien sillan kohdalta. Tämä mahdollistaisi nopeammat vaihdot poikittaisessa joukkoliikenteessä.

Toimitilat tuovat uusia asiakkaita alueen yrittäjille ja palveluille. Asemakaavan tulee tukea sitä, että katutasossa on liiketiloja. Pidämme tärkeänä, että alueelle syntyvät palvelut ovat avoimia kaikille. Tavoitteena tulee olla se, että ravintolat ja kahvilat ovat katutason liiketiloissa eikä umpikortteleiden sisällä vain yrityksen työntekijöiden käytössä. Posti on monelle yritykselle ja asukkaille tärkeä palvelu, jonka tulee säilyä alueella. Alueen päiväkotien mitoituksessa on huomioitava se, että alueella työskentelevät saattavat haluta päiväkotipalveluja alueella.

Hermanni-Vallila Seura ehdottaa, että Teollisuuskadun varteen istutetaan puurivistöt. Tämä korostaisi katutilan kaupunkimaista luonnetta, lisäisi viihtyisyyttä ja parantaisi ilmanlaatua. Valaistuksella ja taideteoksilla voisi korostaa katualueen näkymiä ja maamerkkejä ja siten korostaa Teollisuuskadun akselin omaleimaisuutta.