Uutiset

OmaStadi-äänestyksen tulokset Jätkäsaaren ja Ruoholahden alueella

OmaStadi äänestys kirjastossa

OmaStadi-äänestys päättyi eilen. Jätkäsaari-seuran esittämä hanke "Jätkäsaaren kirjastosta uuden ajan asukaskeskus" oli kaupunginosamme ykkönen ja koko eteläisen suurpiirin yhdeksäs 786 äänellä. Kiitos kaikille äänestäjille ja muille alueen hankkeille hyvästä äänestyksestä!

Kovassa kilpailussa OmaStadi-rahoitusta ei valitettavasti riittänyt tällä kertaa yhdellekään Jätkäsaaren ja Ruoholahden hankkeelle. Äänestystulos kertoo kuitenkin, että hankkeellemme oli alueella selvä tilaus. Jatkamme siis hankkeen kehittämistä ensi vuoden aikana yhteistyössä kaupungin kanssa, ja ellei kaupunki ehdi ottaa hankkeesta koppia ensin, palaamme asiaan seuraavalla OmaStadi-kierroksella!

Helsinki Concordian konsertti 8.11

Concordia 8.11. Solistit lavalla 1220x0 c default

Helsingin Konservatorion omat nuoret opiskelijat Helsinki Concordian solisteina 8.11.

Helsingin Konservatorion Helsinki Concordia -orkesterin solistikonsertissa 8.11. klo 19.00 esiintyvät talon omat, nuoret solistit viulisti Iidamari Ahonen (s. 2003), mezzosopraano Karoliina Hautala (s. 1994), huilisti Vilma Keikkonen (s. 2001), viulisti Onni Kunnola (s. 2001) ja pianistit Kikko Siltanen (s. 1999) ja Liisa Smolander (s. 2001). Orkesteria johtaa kapellimestari Petri Sakari. Konsertin säveltäjänimiä ovat Grieg, Mendelssohn, Mozart, Rahmaninov, Sibelius ja Tshaikovski. Konserttiin on vapaa pääsy.

Iidamari Ahonen, Karoliina Hautala, Onni Kunnola, Kikko Siltanen ja Liisa Smolander opiskelevat Helsingin Konservatoriossa klassisen musiikin muusikoiksi ammatillisessa koulutuksessa. Vilma Keikkonen on musiikkiopisto-opintojensa loppuvaiheessa ja opiskelee viimeistä vuotta Sibelius-lukiossa. Kaikki nuoret solistit ovat soittaneet monenlaisissa kokoonpanoissa ja osallistuneet erilaisiin kilpailuihin.

- Pidimme syksyllä solistikarsinnan talon opiskelijoille tätä konserttia varten. Taitavien solistien määrä yllätti valintalautakunnan iloisesti. Halusimme tarjota mahdollisimman monelle mahdollisuuden päästä esiintymään ison orkesterin solistina, kertoo tuottaja Jaakko Haapaniemi.

Solistit lavalla -konsertin solistien teokset

Iidamari Ahonen, viulu

Felix Mendelssohn (1809–47): Viulukonsertto e-molli op. 64
I Allegro molto appassionato

Karoliina Hautala, laulu

Jean Sibelius
Demanten på marssnön, op. 36 nro 6
Flickan kom ifrån sin älsklings möte, op. 37 nro 5

Vilma Keikkonen, huilu

W. A. Mozart (1756–91): Huilukonsertto G-duuri KV 313
I Allegro maestoso

Onni Kunnola, viulu

Pjotr Tshaikovski (1840–1893): Viulukonsertto D-duuri op. 35
I Allegro moderato

Kikko Siltanen, piano

Edvard Grieg (1843–1907): Pianokonsertto a-molli op. 16
I Allegro molto moderato

Liisa Smolander, piano

Sergei Rahmaninov (1873–1943): Pianokonsertto nro 2 c-molli op. 18
I Moderato

Helsinki Concordia soittaa konsertissa lisäksi Sibeliuksen Karelia-sarjasta osan Alla Marcia.

Lue konservatorion nettiuutisesta, mitä solistit kertovat esittämistään teoksista

Liitteet

  • Kuva

Solistit lavalla -konsertin solistit: takarivissä vasemmalta Iidamari Ahonen, Onni Kunnola, Karoliina Hautala. Eturivissä vasemmalta Kikko Siltanen, Vilma Keikkonen, Liisa Smolander. Kuva: Helsingin Konservatorio/Raija Kaljunen

  • Solistien cv:t

Lisätiedot

tuottaja Jaakko Haapaniemi

puh. 040 451 6600, jaakko.haapaniemi@konservatorio.fi

viestintäasiantuntija Raija Kaljunen                                                 puh. 050 3246466, raija.kaljunen@konservatorio.fi

Konservatorion marraskuun konsertteja

Konservarorion joulukonsertit

Helsingin Konservatorio, Ruoholahdentori 6, 00180 Helsinki

Tapahtumiin on vapaa pääsy ellei toisin ilmoiteta.

Pidätämme oikeudet muutoksiin. Lista sisältää Helsingin Konservatorion tuottamat konsertit. Kaikki konsertit verkkosivuillamme www.konservatorio.fi/tapahtumat

 

pe 1.11. klo 18.00 Pianistien ilta

Antti Hotin ja Katarina Nummi-Kuisman oppilaat

Kamarimusiikkisali

 

ma 4.11. klo 18.30 Viulistien ilta

Tapio Tuovilan oppilaat

Kamarimusiikkisali

 

ke 6.11. klo 18.30 Klarinetistit äänessä

Konservatorion klarinetistit esiintyvät

Kamarimusiikkisali

 

to 7.11. klo 17.00 Aulamusiikkia

Konservatorion laulajat ystävineen

Konservatorion aula

 

to 7.11. klo 19.00 Laulajien ilta

Ritva Laamasen oppilaat

Luokka 130

 

pe 8.11. klo 19.00 Helsinki Concordia: Solistit lavalla

Orkesteriteoksia ja solistikappaleita talon omien solistien astuessa parrasvaloihin.

joht. Petri Sakari

Grieg, Mendelssohn, Mozart, Rahmaninov, Sibelius, Tshaikovski

Solisteina

Iidamari Ahonen, viulu

Karoliina Hautala, laulu

Vilma Keikkonen, huilu

Onni Kunnola, viulu

Kikko Siltanen, piano

Liisa Smolander, piano

Konserttisali

 

la 9.11. klo 13.30 ja 15.00 Pianistien ja viulistien iltapäivä

Liisa ja Janne Malmivaaran oppilaat

Konserttisali

 

ma 11.11. klo 19.00 Pianistien ilta

Riitta Sipilän oppilaat

Kamarimusiikkisali

 

ma 11.11. klo 19.00 Lyömättömät

Matti Sunell & Ville Syrjäläinen, lyömäsoittimet

Mart Ernesaks & Timo Latonen, piano

Aperghis, Poulenc, Bartók

Konsertti on osa konservatorion opettajakonserttien sarjaa.

Konserttisali

Liput 10/5 €

 

pe 12.11. klo 19.30 Jousien konsertti

Konservatorion jousisoittajat esiintyvät

Konserttisali

 

ke 13.11. klo 18.30 Viulistien ilta

Päivi Valjakka-Salmisen oppilaat

Kamarimusiikkisali

 

ke 13.11. klo 19.00 Liederkreisit

Konservatorion laulajat ja pianistit esittävät lied-musiikkia

Ohjaava opettaja Heikki Pellinen

Konserttisali

 

to 14.11. klo 17.30 Huilistien ilta

Maija-Liisa Mäkeläisen oppilaat

Luokka 130

 

pe 15.11. klo 17.30 Kitarakavalkadi

Konservatorion kitaristit esiintyvät

Kamarimusiikkisali

 

pe 15.11. klo 18.00 Konservatorio Ruoholahdessa 20 vuotta

Helsingin Konservatorio muutti Fredrikinkadulta Ruoholahteen kanavan rannalle omaan uuteen taloon syksyllä 1999. Juhlakonsertissa talon sydän eli 515-paikkainen konserttisali täyttyy musiikista ja muistoista matkan varrelta. Luvassa on tunnelmallinen läpileikkaus talon nykyisestä toiminnasta. Esiintymässä on mm. musiikkileikkikoululaisia, Helsinki Concordia -orkesteri Petri Sakarin johdolla ja Audite-kuoro Jani Sivénin johdolla. Luvassa on myös kamarimusiikkia, liediä, oopperaa ja pianonviritystä.
Konserttisali
Vapaa pääsy

 

la 16.11. klo 14.00 Siirto seuraavaan

Naoko Shibayama-Aarnio, piano

Eilakaija Sippo, lausunta

Uusi Helsinki -kvartetti

Debussy, Brahms

Konsertti on osa konservatorion opettajakonserttien sarjaa.

Konserttisali

Liput 10/5 €

 

la 16.11. klo 15.00 Rohkeasti vanha!

Konservatorion oppilaat ja opiskelijat esittävät vanhaa musiikkia

Kamarimusiikkisali

 

ma 18.11. klo 18.30 Kanteleet kajahtavat!

Konservatorion kantelistit esiintyvät

Kamarimusiikkisali

 

ma 18.11. klo 19.00 Petri Aarnion viulun mestarikurssin päätöskonsertti

Konserttisali

 

ti 19.11. klo 10.00 ja 11.30 Musiikkia Uudessa lastensairaalassa

Konservatorion oppilaat esiintyvät pääsisäänkäyntiaulassa (Stenbäckinkatu 9).

 

ke 20.11. klo 18.30 Musiikki-ilta

Konservatorion oppilaat ja opiskelijat esiintyvät

Kamarimusiikkisali

 

ke 20.11. klo 18.30 Laulajien ilta

Tehi Sulosen oppilaat

Luokka 130

 

to 21.11. klo 18.00 Pianistit lavalla

Konserttisali

 

to 21.11. klo 19.00 Laulajien ilta

Anitta Rannan oppilaat

Luokka 130

 

pe 22.11. klo 18.00 Viulistien ja pianistien ilta

Liisa ja Janne Malmivaaran oppilaat

Kamarimusiikkisali

 

22.–23.11. VI Valtakunnallinen Nuorten Chopin -tapahtuma

Alle 20-vuotiaat pianistit esittävät Frédéric Chopinin pianoteoksia

järjestäjä ja lisätiedot Suomen Chopin-yhdistys

Konserttisali

Helsingin Konservatorio on tapahtuman yhteistyökumppani.

 

su 24.11. klo 16.00 Laulun valo – The Light of the Lied

Anne Sofie von Otter, mezzosopraano

Bengt Forsberg, piano

Fabian Fredriksson, kitara

järjestäjä ja lisätiedot Suomen Lied-akatemia, liput lippu.fi

Konserttisali

Helsingin Konservatorio on tapahtuman yhteistyökumppani.

 

ma 25.11. klo 18.30 Viulistien ilta

Petri Aarnion oppilaat

Kamarimusiikkisali

 

ke 27.11. klo 18.30 Visollo-orkesterin konsertti

Visollo-orkesteri, joht. Tapio Tuovila ja Klaara Pyrhönen

Konserttisali

 

to 28.11. klo 18.00 Puhaltajien konsertti

Konserttisali

 

to 28.11. klo 19.00 Laulajien ilta

Ritva Laamasen oppilaat esiintyvät

Luokka 130

 

29.11.–1.12. Ruoholahden ruokopillit – oboistit ja fagotistit areenalla

Konsertteja ja soitinkokeiluita. Esiintymässä mm. Suuri Rööriorkesteri, konservatorion ja pääkaupunkiseudun orkesterien oboistit ja fagotistit

järjestäjä ja lisätiedot Suomen Oboe- ja Fagottiseura ry.

Konserttisali ja kamarimusiikkisali

Kaartin soittokunta muuttaa Finlandia-talosta Ruoholahteen

Konservatoriotalossa Ruoholahdentori 6:ssa soi vuoden 2020 alusta klassisen musiikin lisäksi myös sotilasmusiikki, kun Kaartin soittokunta muuttaa Helsingin Konservatorion Säätiöltä vuokrattuihin tiloihin.

Kaartin soittokunnan nykyiset tilat Finlandia-talossa ovat menossa lähitulevaisuudessa useaksi vuodeksi peruskorjaukseen, joten soittokunta tarvitsee uudet tarkoituksenmukaiset tilat. Helsingin Konservatorion Säätiö vuokraa soittokunnan käyttöön toimisto-, soitto- ja harjoitustiloja, jotka vapautuvat Metropolia Ammattikorkeakoululta. Osa tiloista sekä konsertti- ja kamarimusiikkisali oheistiloineen ovat yhteiskäytössä.

- Muuton myötä tilamme kasvavat, joka mahdollistaa paremmin instrumenttien harjoittelun. Iloitsemme konservatorion suuresta salista, joka tulee olemaan orkesterimme sydän. Lisäksi on innostavaa päästä saman katon alle musiikinopiskelijoiden kanssa. Opettajien, soittokuntalaisten ja oppilaiden vuorovaikutuksesta hyötyvät kaikki, sanoo Kaartin soittokunnan päällikkökapellimestari Pasi-Heikki Mikkola.

Konservatorion oppilaille, henkilökunnalle ja tapahtumien yleisölle Kaartin soittokunnan saapuminen näkyy lähinnä kiinteistön pieninä muutostöinä, jotka liittyvät muun muassa soittokunnan soitinten liikutteluun ja säilyttämiseen.

- Olemme erittäin tyytyväisiä, kun saamme puolustusvoimien edustussoittokunnan uudeksi vuokralaiseksemme konservatoriotaloon. He saavat käyttöönsä musiikin opettamista ja esittämistä varten suunnitellut tilat ja me saamme hyvän vuokralaisen. Toivottavasti rinnakkaiselostamme kehittyy myös hyviä opetus- ja konserttitoimintaan liittyviä yhteistyömuotoja, sanovat Helsingin Konservatorion hallintojohtaja Harri Pellikka ja rehtori Rea Warme-Korpinen.

Kaartin soittokunta on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ammattiorkesteri. Vuonna 1819 perustettuun soittokuntaan kuuluu 43 soittajan lisäksi päällikkökapellimestari, kapellimestari, intendentti, vääpeli, nuotistonhoitaja sekä varusmiesyhtye. Soittokunta esiintyy puolustusvoimien tilaisuuksien lisäksi valtiollisissa edustustilaisuuksissa kuten valtiovierailuilla ja tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Soittokunta soittaa myös julkisia konsertteja ja esiintyy maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksissa. Kaartin soittokunnan 200-vuotisjuhlallisuudet huipentuvat marraskuussa 2019 soitettavissa juhlakonserteissa Helsingin Musiikkitalossa ja Lahden Sibeliustalossa, joissa nähdään myös soittokunnan historiaa esittelevä näyttely.

Helsingin Konservatorio on perustettu vuonna 1922. Se tarjoaa korkealaatuista ja monipuolista taiteen perusopetusta musiikin laajan oppimäärän mukaan, toisen asteen ammatillista koulutusta (klassisen musiikin muusikko ja pianonvirittäjä) sekä Avoimen konservatorion opintoja aikuisille musiikinharrastajille. Konservatoriotalon saleja vuokrataan myös vierailukonsertteja varten.

kaartinsoittokunta.fi
konservatorio.fi

Lisätietoja:

Kaartin soittokunta

Päällikkökapellimestari Pasi-Heikki Mikkola puh. 0299 422 800, pasi-heikki.mikkola@mil.fi
Intendentti Heli Leppälä-Hakala puh 0299 422 802, heli.leppala-hakala@mil.fi

Helsingin Konservatorio

Hallintojohtaja Harri Pellikka puh. 050 564 3488, harri.pellikka@konservatorio.fi
Rehtori Rea Warme-Korpinen puh. 050 564 3586, rea.warme@konservatorio.fi

Valokuvia

https://drive.google.com/drive/folders/1kwqjLN3Ru1auCgrnU919mCq7G7BtGGKG
kuvat: Puolustusvoimat / Vili Sallinen ja Sampo Saloheimo

Jätkäsaaren OmaStadi-äänestys

OmaStadi äänestys kirjastossa

Tule Jätkäsaaren kirjastoon Huutokonttoriin (Tyynenmerenkatu 1) tutustumaan Jätkäsaaren ja Ruoholahden alueen hanke-ehdotuksiin ja äänestämään niitä Helsingin kaupungin OmaStadi-budjettiin ma 21.10.2019 klo 17 alkaen!

Tapahtumassa Stadiluotsi Jarkko Laaksonen kertoo äänestämisestä ja tarvittaessa auttaa äänestämään myös paikan päällä (henkilöllisyystodistus mukaan).

Esillä ovat Jätkäsaaren ja Ruoholahden alueen OmaStadi-hankkeet:
• Ilmiömäiset tuparit – Jätkäsaaren peruskoulu 55 000 €
• Jätkäsaaren kirjastosta uuden ajan asukaskeskus 83 000 €
• Heureka-kontti Ruoholahden koulun pihalle 280 300 €
• Ruoholahdenpuisto peruskorjaus 500 000 €

Verkossa voi äänestää mobiilivarmenteella, pankkitunnuksilla sekä yli 12-vuotiaat koululaiset Wilma-tunnuksilla osoitteessa https://omastadi.hel.fi/ 31.10.2019 saakka. Valitse äänestysalueeksi eteläinen suurpiiri. Voit äänestää niin monta hanketta kuin alueen budjettiin (653 200 €) mahtuu ja lisäksi koko kaupungin hankkeita. Äänestää voi vain yhden alueen hankkeita, mutta myös muualla Helsingissä asuva voi valita alueeksi eteläisen suurpiirin. Kannattaa siis suositella muillekin!

Äänestä ja varmista alueemme hankkeiden toteutuminen!

OmaStadi-info Jätkäsaaren peruskoululla

OmaStadi kuva
 
Hei!
 
Nyt on kaikkien mahdollista tulla kuuntelemaan Jätkäsaaren ja Ruoholahden alueen ehdotuksia OmaStadi - Osallistuva budjetointiin liittyen Jätkäsaaren peruskouluun (Hyväntoivonkatu 5) keskiviikkona 9.10. klo 18. Tämä on myös hyvä tilaisuus päästä näkemään miltä meidän upea koulu näyttää sisältä. 
Stadiluotsi Jarkko Laaksonen on myös paikalla opastamassa ja auttamassa tarvittaessa äänestyksessä. Äänestämiseen tarvitset joko pankkitunnukset tai 12-vuotta täyttäneillä koululaisilla Wilma-tunnukset. Jos sinulla ei ole kumpiakaan tai äänestäminen on muutoin hanklaa, niin ota henkkari mukaan Jätkäsaaren peruskouluun, Stadiluotsi Jarkko auttaa sinua äänestämisessä.
Jätkäsaari-Ruoholahti -alueen hankkeet ovat tässä:
  • Ilmiömäiset tuparit - Jätkäsaaren peruskoulu 55 000€ (koko Jätkäsaaren yhteisöllinen tapahtuma/juhla)
  • Jätkäsaaren kirjastosta uuden ajan asukaskeskus 83 000e
  • Ruoholahdenpuisto peruskorjaus 500 000€
  • Heureka-kontti Ruoholahden koulun pihalle 280 300€
Äänestämään pääset https://omastadi.hel.fi/. Kirjaudu sivuille rekisteröitymisen jälkeen ja valitse äänestysalueeksi eteläinen suurpiiri. Sinulla on käytettävissä 653 200€ ja voit äänestää niin montaa hanketta, kuin tuohon rahasummaan mahtuu. Muista äänestää myös koko kaupungin hankkeita, joita on valittavana 66 ja rahaa näihin voi käyttää 880 000€.
Pyytäkää myös kaikkia Helsingissä asuvia tuttavia ja sukulaisia äänestämään näitä meidän alueen hankkeita, jolleivat halua jostain syystä äänestää oman alueensa hankkeita. Ilmeisesti vain yhden alueen hankkeita voi äänestää ja tämän lisäksi koko Helsingin alueen hankkeita.
Kaikki nyt reippaasti äänestämään, jotta saadaan varmistettua oman alueemme hankkeiden läpimeno! Äänestysaika on 1.-31.10.

OmaStadi-äänestys on alkanut

Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-hankkeiden äänestys on alkanut! Jätkäsaari-seuran hanke on Jätkäsaaren kirjastosta uuden ajan asukaskeskus (83 000 €), jonka tavoite on kehittää kirjaston yhteyteen harrastusmahdollisuuksia ja palveluja tarjoava keskittymä. Äänestä ja varmista alueemme hankkeiden läpimeno!

Muut Jätkäsaaren ja Ruoholahden hankkeet ovat:
• Ilmiömäiset tuparit – Jätkäsaaren peruskoulu 55 000 €
• Heureka-kontti Ruoholahden koulun pihalle 280 300 €
• Ruoholahdenpuiston peruskorjaus 500 000 €

Äänestä osoitteessa https://omastadi.hel.fi/. Kirjaudu pankki- tai Wilma-tunnuksilla ja valitse äänestysalueeksi eteläinen suurpiiri. Voit äänestää niin monta hanketta kuin alueen budjettiin (653 200 €) mahtuu ja lisäksi koko kaupungin hankkeita. Äänestää voi vain yhden alueen hankkeita, mutta myös muualla Helsingissä asuva voi valita alueeksi eteläisen suurpiirin. Kannattaa siis suositella tutuille ja sukulaisille!

Jätkäsaari-seura ry

 

 

Tietoja tästä verkkosivustosta
 
OMASTADI.HEL.FI
 
 
 
 
 
 

Tanssin talon rakentaminen alkaa

Tanssin talon uudisrakennus

Kaapelitehtaan koillispäätyyn nousevan Tanssin talon maanrakennustyöt käynnistyvät lokakuussa 2019.

“Lokakuussa käynnistyvät maanrakennustyöt ovat valtava loikka kohti pitkäaikaisen unelman toteutumista. Odotamme innolla, että pääsemme täyttämään uudet tilat tanssikokemuksilla,” iloitsee Tanssin talon johtaja Matti Numminen.

Kiinteistöosakeyhtiö Kaapelitalo aloittaa Tanssin talon rakentamisen maanrakennusurakalla 7.10.2019. Tämä rakentamisen äänekkäin vaihe kestää arviolta noin kolme kuukautta, josta paalutuksen osuus on arviolta kuukausi. Varsinaiset uudisrakennuksen rakennustyöt pyritään käynnistämään vielä tämän vuoden puolella.

“Samalla kun talon rakentaminen alkaa perustan luomisella, työskentelemme tiiviisti tulevan toiminnan kivijalan rakentamiseksi. Luomme organisaation sisäiset prosessit tulevaa toimintaa silmällä pitäen. Ohjelmatiimimme valmistelee avajaiskausien ohjelmistokattausta, laatii suuntaviivoja yhteistyöhön strategisten kumppaneidemme kanssa ja määrittelee tilavuokrauksen perusperiaatteet,” avaa Numminen tämänhetkisiä työvaiheita.

Sisältöjen lisäksi toimistolla käy kova kuhina identiteetin määrittelyn ja toiminnanohjausjärjestelmien ympärillä. Syksyllä kiteytämme yhdessä luovan toimiston kanssa yhdistyksen strategian houkuttelevaan ja elinvoimaa ruokkivaan muotoon. Prosessiemme turvaksi rakennamme toimintoja tukevan ICT-ympäristön.

Tanssin talossa työskentelee tällä hetkellä johtajan lisäksi ohjelmatiimiin kuuluvat Mikael Aaltonen ja Pia Krämer, viestinnästä ja brändityöstä vastaava Noora Kykkänen, sekä tiedon- ja toiminnan -hallintaprosesseja valmisteleva Mirva Tamppinen. Marraskuussa joukkoon liittyy Faith Tan.

“Tähtäimenä on tuoda tanssi eläväksi osaksi yhteiskuntaamme ja luoda aitoa kohtaamisten kulttuuria. Teemme töitä tiiviillä ja tehokkaalla tiimillä. Rahoituksen niin suodessa jatkamme organisaatiomme vahvistamista rekrytoinneilla ensi vuoden aikana. Tässä käynnistämisvaiheessa julkisen tuen tarve on merkittävä, kun yhdistyksellä ei ole vielä mahdollisuuksia laajamittaiseen omaan tulonhankintaan. Olemme kiitollisia jokaisesta julkisesta eurosta, joka toimintaamme ohjautuu,” selventää Numminen talon rahoituksellista tilannetta.

Noin kahden vuoden päästä Suomen ensimmäisen tanssille omistetun näyttämön valot syttyvät ja tanssilla on vihdoin ansaitsemansa tila loistaa.

Kiinteistö Oy Kaapelitalo järjestää avoimen infotilaisuuden keskiviikkona 2.10.2019 klo 16–17 kaikille Tanssin talon rakentamisesta kiinnostuneille. Tilaisuus pidetään ravintola Hima & Salissa Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1, Helsinki), eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua.

Seuraa rakennustöiden etenemistä KOy Kaapelitalon verkkosivuilla tanssintalorakentuu.fi

Jätkäsaaren rakentamisen asukasilta 29.8.2019

Asukasilta 29.8.2019

Tervetuloa Jätkäsaaren rakentamisen asukasiltaan Jätkäsaaren infokeskukseen ja kirjastoon Huutokonttorille torstaina 29.8. klo 17-19.

Tilaisuudessa esitellään Jätkäsaaren rakentamisen vaiheita, liikuntapuiston tilannetta ja Länsilinkin yleissuunnitelmaa. Tietoiskut alkavat klo 17 ja ne pidetään pelastuslaitoksen liikuntasalissa, joka sijaitsee infokeskuksen talossa osoitteessa Tyynenmerenkatu 1. Liikuntasalissa on istuimia 140:lle kiinnostuneelle ja sinne pääsee kulkemaan kirjaston tilojen kautta.

Lisäksi asiantuntijoita on tavattavissa tietoiskujen jälkeen. He keskustelevat ja vastailevat kysymyksiin infopisteillä Huutokonttorin kirjastossa muun muassa alueen logistiikasta, kaavoituksesta, puistoista ja liikuntapuiston toiminnasta.

Asukasillan juontaa Etelä-Helsingin alueen stadiluotsi Jarkko Laaksonen.

Jätkäsaaren kirjastosta uuden ajan asukaskeskus

Huutokonttori

Tällä viikolla hyväksyttiin Helsingin kaupungin budjettiäänestykseen osallistuvat kaupunkilaisten tekemät OmaStadi-suunnitelmat. 25.10. alkavaan äänestykseen osallistuu Etelä-Helsingistä 45 ehdotusta. Jätkäsaaresta ja Ruoholahdesta on mukana mm. Jätkäsaari-seuran ehdotus Jätkäsaaren kirjaston kehittämisestä uuden ajan asukaskeskukseksi:

Suunnitelman tiivistelmä

Suunnitelman tavoitteena on kehittää pilottikokeilun avulla Jätkäsaaren kirjaston yhteyteen alueella monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia ja palveluita tarjoava uuden ajan asukaskeskus, esikuvina Oodi-kirjasto ja uudet asukastalot (esim. Maunula-talo).

Ensimmäisenä lyhyen aikavälin tavoitteena on palkata OmaStadi-rahoituksella kirjaston yhteyteen yhteisöllisyyden ja asukastoiminnan koordinaattori, joka pilotoi ja kartoittaa kirjaston palvelutarjonnan kehittämismahdollisuuksia.

Sijainti

Jätkäsaaren kirjasto ja infokeskus

Kohderyhmä

Suunnitelman kohderyhmänä ovat kaikki Jätkäsaaren sekä läheisten kaupunginosien alueella vapaa-ajan palveluiden ja tapahtumien järjestämisestä ja käyttämisestä kiinnostuneet tahot.

Asukaskeskuksen toiminta on avointa kaikille kaupunkilaisille. Sijaintipaikkansa osalta toiminta painottuu Jätkäsaaren ja lähikaupunginosien kaikenikäisiin asukkaisiin sekä toimintakonseptinsa osalta asukas- ja yhdistystoimijoihin sekä muihin tapahtumia järjestäviin tahoihin.

Tavoitteet

Suunnitelman tavoitteena on kehittää pilottikokeilun avulla Jätkäsaaren kirjaston yhteyteen alueella monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia ja palveluita tarjoava uuden ajan asukaskeskus, esikuvina Oodi-kirjasto ja uudet asukastalot (esim. Maunula-talo).

Ensimmäisenä lyhyen aikavälin tavoitteena on palkata OmaStadi-rahoituksella kirjaston yhteyteen yhteisöllisyyden ja asukastoiminnan koordinaattori, joka pilotoi ja kartoittaa kirjaston palvelutarjonnan kehittämismahdollisuuksia.

Koordinaattorin tehtävinä ovat kaupunkilaisten tukeminen tapahtumien järjestämisessä sekä omien tapahtumien suunnittelu ja tuottaminen pilotointitarkoituksessa. Lisäksi koordinaattori kartoittaa alueen palvelutarjonnan kehittämismahdollisuuksia sekä osallistuu uuden asukaskeskuksen toimintakonseptin suunnitteluun.

Asukaskeskuksen kehittämistä jatketaan seuraavina vuosina jatkohankkeilla, joiden tavoitteena on löytää resurssit asukaskeskuksen toiminnalle myös esimerkiksi tilojen osalta.

Toimenpiteet

Ensimmäisessä vaiheessa palkataan vuoden 2020 ajaksi Jätkäsaaren kirjaston yhteyteen yhteisöllisyyden ja asukastoiminnan koordinaattori, jonka tehtävinä ovat kaupunkilaisten tukeminen tapahtumien järjestämisessä kaupunginosan yhteisöllisuuden edistämiseksi sekä omien tapahtumien suunnittelu ja tuottaminen pilotointitarkoituksessa.

Lisäksi koordinaattori kartoittaa alueen palvelutarjonnan kehittämismahdollisuuksia sekä osallistuu uuden asukaskeskuksen toimintakonseptin suunnitteluun.

OmaStadi-rahoitusta varataan koordinaattorin palkkaukseen sekä kuukausittainen summa tapahtumien järjestämiseen koko vuoden 2020 ajalle.

Asukaskeskuksen kehittämistä jatketaan seuraavina vuosina jatkohankkeilla, joiden tavoitteena on löytää resurssit asukaskeskuksen toiminnalle myös esimerkiksi tilojen osalta.

Toteutukseen osallistuvat yhteisöt ja ihmiset

Koordinaattori palkataan Jätkäsaaren kirjaston yhteyteen. Kirjasto toimii koordinaattorin työnantajana.

Koordinaattorin tueksi kootaan ohjausryhmä, johon tulee kirjaston ja mahdollisten muiden toimialojen edustajien lisäksi asukastoimijoiden edustajana kaupunginosayhdistys Jätkäsaari-seura ry.

Alueen yhdistys- ja asukastoimijat osallistuvat yhdessä koordinaattorin kanssa palveluiden ja tapahtumien suunnitteluun ja tuottamiseen sekä uuden asukaskeskuksen toimintakonseptin ideointiin.