Pohjoinen kotikaupunkipolku

Pohjoinen kotikaupunkipolku

Pituus noin 3 km, 27 kohdetta, 9 tietolaatikkoa (versio 3.6.2010)

Pohjoinen kotikaupunkipolku on koottu Käpylä-Seuran ja Kanta-Helsingin omakotiyhdistyksen yhteishankkeena. Hanketta veti ja kohde-esittelyt toimitti Pauli Saloranta monipuolisen lähdeaineiston ja paikallisten asiantuntijoiden avulla. Hankkeen toteutusta tukivat Käpylän seurakunta, Park Hotel Käpylä, K-Supermarket Musta Pekka, SATO Oyj sekä Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan maakuntarahasto.
Lisää kotikaupunkipolkuja; kotikaupunkipolut.fi.

Johdanto

Helsingin kaupunki varautui teollistumisen myötä voimistuvaan väestönkasvuun hyvissä ajoin ostamalla maata naapurikunnista. Kumpulan säteritilan se hankki omistukseensa jo 1893. Asuntopulan kärjistyessä 1910-luvulla toteutettiin omaleimainen asutusprojekti, josta nykyinen Käpylä sai alkunsa. Nimensä aiemmin Välitaipaleena tunnettu alue sai kuitenkin naapuritilan ruotsinkielisestä nimestä Kottby, josta varhaisin säilynyt maininta on vuodelta 1556 muodossa Kåtteby. Sen kantatila on edelleen olemassa Oulunkylässä vanhan kirkon lähellä.

Käpyläläiset toimivat hyvin aktiivisesti yhdistyksissä ja kansalaisliikkeissä. Käpylä-Seura on tiettävästi Suomen vanhin kaupunginosayhdistys, perustettu 1940 ja edelleenkin aktiivinen vaikuttaja kulmakunnan asioissa. Myös Kanta-Helsingin omakotiyhdistys on lajissaan maan ensimmäinen, perustettu jo 1927. Sen alueeseen kuuluvat Käpylän lisäksi Koskela, Kumpula ja Toukola. Käpylä valittiin vuonna 2002 vuoden kaupunginosaksi Suomessa. Vuonna 2006 se sai asiantuntijaraadilta Suomen parhaan asuinalueen kunniamaininnan. Käpylän osa-alueista on asemakaavalla suojeltu Puu-Käpylä ja Taivaskallio. Valmisteilla ovat Olympia- ja Kisakylän sekä Länsi-Käpylän suojelukaavat. Käpylä on jatkossakin todellinen "hymykuoppa Helsingin poskessa".


K I R J A L L I S U U T T A :

Leo Hursti (toim.): Keidas kaupungissa. Kanta-Helsingin omakotiyhdistys
  1927–1987.
Marjut Jousi (toim.): Vihreä kylä – monta tarinaa. Kanta-Helsingin
  omakotiyhdistyksen historiikki 1987–2007.
Otso Kantokorpi: Sankarimatkailija Helsingin raitiovaunuissa. Like
  Kustannus 2007.
Tintti Karppinen: Käpylän historiaa. Päivitetty 2008. Hymykuoppa
  Helsingin poskessa.
Timo Keinänen, Kristiina Paatero: Martti Välikangas 1893–1973 arkkitehti.
  Abacus ajankohta 4. Suomen rakennustaiteen museo 1993. Sivut 16–21.
Asta Korppi: Meidän Käpylä. Tintta Kustannus 2007.
Sirkku Laine: Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä.
  Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 3/1996. 
Otto-Iivari Meurman: Taiteellisesti ja sosiaalisesti ensiluokkaisia pienasuntoja.
  Käpylän puutarhaesikaupungin alkuvaiheista. (Arkkitehti-lehdessä, myös
  Käpylä-lehdessä 4/1980.)
- - -


K U V A T :

1) Pohjolanaukio/Apilapellot S L Virtanen
- Pohjolanaukio/Ykkösen päättärin kyltti Asta Korppi
2) Park Hotel Käpylä Asta Korppi
3) Pohjolankatua S L Virtanen
4) Puu-Käpylä/Lokakuinen ilta Alice Karlsson
5) Vuoritalo/Seuratalo Alice Karlsson
6) Virkamiestalot - Ilves-Teatterin mediakuva Täydet pisteet -näytöksestä
8) Kallioleikkaus S L Virtanen
- tietolaatikko Käpylän Yhteiskoulu: Pirkko Pyysalo
- tietolaatikko Taivaskallion "kauppakeskus": S L Virtanen
16) Helenahemmet Asta Korppi
17) O I Meurmanin puisto/Muistojen puu Asta Korppi
- O I Meurmanin puisto Lippakioski S L Virtanen
- tietolaatikko Otto-Iivari Meurman, muistolaatta Asta Korppi
18) Käpylän pelastusasema S L Virtanen
19) Autismisäätiö S L Virtanen
20) Koskelan sairaala-alue/Koskelan kappeli S L Virtanen
21) Entinen terveysasema S L Virtanen
22) Koskelan kolmio/"Käpylän tori" Asta Korppi
24) Hesevan vanhainkoti Asta Korppi
25) Murha Käpylässä/Opettajien talo S L Virtanen
26) Käpylän posti S L Virtanen

1) Pohjolanaukio

Suuri osa Käpylän kadunnimistöstä on peräisin Kalevalasta. Siinä Pohjola on paikka tunnetun maailman pohjoisreunalla, jossa hallitsee mahtava Louhi, Pohjolan emäntä. Itämerensuomalaisessa mytologiassa laajemminkin Pohjolaa pidetään tautien, pimeän ja pakkasen alkuperänä. Toisaalta Paavo Haavikko esitti vuonna 1975 teorian, jonka mukaan Pohjola on Konstantinopoli ja Pohjolan emännän esikuvana Bysantin keisarinna Zoe (978–1050).

 

Pohjolanaukiolla on raitiolinja 1:n päätepysäkki, joka on Helsingin pohjoisin ja maailman kolmanneksi pohjoisin raitiovaunupysäkki. Pohjoisempana ovat nykyisin toiminnassa vain Trondheim ja Bergen.

Rataosuus Hermannista Käpylään avattiin yksiraiteisena 18.11.1925.

Ensimmäistä vuoroa K-tunnuksella ajoi Edvard Koskio, joka muisteli myöhemmin Käpylä-lehdessä, miten vaunu putosi kiskoilta Elannon kohdalla Metsolantien risteyksessä. Suon päälle rakennettu Pohjolankatu oli silloin vielä pehmeänlainen. Linjaa pidennettiin 1928 Hermannista Kauppatorille. Ruuhka-aikoina ajettiin Eiraan saakka. Esikaupunkilinjojen kirjaintunnuksista luovuttiin 1953, ja siitä lähtien vanha Eiran–Sörnäisten linja 1 on ajanut Käpylään saakka. Yövuoroliikenne lopetettiin 1964, sunnuntailiikenne 1977 ja lauantailiikenne 2003. Sittemmin on lopetettu myös arki-iltojen vuorot. Käpylä-Seura on pyrkinyt saamaan nämä takaisin ja ehdottanut kaupungille mm. ykkösen linjan jatkamisesta joko Käpylän tai Oulunkylän asemalle.

Siilin suojatien maalasi takavuosina Pohjolankadun poikki taiteilija Esa Maa. Kapea suojatie asianmukaisine liikennemerkkeineen sai paljon iloista huomiota – mutta osoittautui vähän vaaralliseksi, kun lapset luulivat sitä oikeaksi suojatieksi.

2) Park Hotel Käpylä

Hotelli avattiin 1949 Kinohotelli-nimisenä. Sen kivijalassa Kullervonkadun puolella toimi 1960-luvun puoliväliin saakka elokuvateatteri Kino Käpylä, jossa oli 402 pehmustettua istumapaikkaa. Samana aikana hotellin nimi muuttui Hotelli Uusimaaksi.

Talon hankki omistukseensa vuonna 1979 Opettajien Ammattijärjestö OAJ. Laajennettuna se avattiin 1981 nimellä Park Hotel Käpylä.

Monet käpyläläiset paheksuivat aluksi uutta nimeä. Hotelli on kuitenkin vakiintunut osaksi Käpylän maisemaa ja tuonut Käpylää myös valtakunnalliseen tietoisuuteen 1990-luvun suositun televisiosarjan Hyvät herrat ansiosta. Ajankohtaissatiirissa seurattiin politiikan kulissien takaista elämää Park-hotellin saunassa kauppaneuvos Paukun (Matti Tuominen) isännöidessä suorasukaiseen tyyliin. Vieraina kävi hyvä liuta valtakunnan päättäjiä ministereitä myöten ja Tyyne (Anja Pohjola) pesi selät samalla laukoen rohkeasti mielipiteitään. Yhä vieläkin hotellin asiakkaat haluavat päästä Paukun saunaan ja tilaavat ”tärpättiä”.

3) Pohjolankatu

Helsingin kauneimmaksi mainittu katu alkaa Käpylänaukioksi nimetystä risteyksestä (mistä Tuusulantie alkaa). Kadun puolivälissä avautuvalle Pohjolanaukiolle johtava 660 metrin bulevardi on keskeinen osa Käpylän maisemaa kauniine taloineen, raitiovaunuineen ja vanhoine lehmuksineen.

Kyläjuhlien aikaan koko Pohjolankatu on liikenteeltä suljettuna tapahtuma-alueena. Asukkaat järjestävät kirpputoreja myös muulloin lähikortteleissa.

Joulun alla Pohjolankadulla vaeltaa tiernapoikien kulkue päiväkoti Pellavan pihasta Pohjolanaukiolle.

Käpylän tiernapojat myspacessa ja youtubessa.

 

TIETOLAATIKKO: Käpylän perustaminen

TIETOLAATIKKO

Vuosisadan alun teollistumisen myötä työväestön asumiskurjuus Helsingissä lisääntyi. Ongelman ratkaisemiseksi Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 1917 rakentaa omistamansa entisen säteritilan maille Kumpulan kylän pohjoisosaan "neli- tai viisikerroksisia kivitaloja tiilityyliin laadittuine julkisivuineen ja vailla kaikkea rakennustaiteellista koristelua". Päätös jäi kuitenkin sisällissodan jalkoihin.

Sen jälkeen 1919 Helsingin Kansanasunnot Oy:n johtoon nimettiin sosiaalilautakunnan uusi sihteeri, arkkitehti Akseli Toivonen. Hän oli tutustunut italialaiseen klassismiin ja ruotsalaiseen teolliseen pientalotuotantoon sekä englantilaiseen puutarhakaupunkiaatteeseen ja halusi soveltaa näitä Käpylässä.

Toivonen ajoi asiaa taitavasti ja niinpä kaupunginvaltuusto 6.4.1920 päätti puutarhakaupungin rakentamisesta ja samalla kuuden korttelin vuokraamisesta Kansanasunnoille yhden pennin neliövuokraa vastaan. Asemakaavan sai laadittavakseen Birger Brunila, rakennukset piirsi Martti Välikangas. Koko projektin rahoituksen ja toteutuksen organisaattorina toimineen Akseli Toivosen vaikutus näkyy kaikessa alueen kokonaisilmeestä rakennusteknisiin ratkaisuihin ja yhtenäiseen vihersuunnitteluun saakka. Kaupungin puutarhaneuvoja Elisabeth Koch teki yksityiskohtaiset pihasuunnitelmat.

Sittemmin Toivosen mukaan nimetyllä urheilukentällä puutavara sahattiin määrämittaan ja niistä koottiin elementtejä, joista neljä miestä saattoi pystyttää kahden perheen talon vesikattoon kahdessa viikossa. Ensimmäiset asukkaat muuttivat koteihinsa marraskuussa 1920. Vesipostit rakennettiin talojen pihoille, yleinen sauna ja Elannon kauppa avattiin. Linjuriliikenne Helsingin keskustaan aloitti heti, kansakoulu seuraavana syksynä.

4) Puu-Käpylä

Käpylän puutarhakaupunkiin rakennettiin 165 asuinrakennusta vuosina 1920–25 niin osuuskunta-, omistus- kuin vuokra-asunnoiksi. Koko alueen suunnitteli arkkitehti Martti Välikangas, joka oli työn alkaessa vasta 26-vuotias. Hän sai vaikutteita erityisesti 1921 matkallaan Italiaan, jossa mieltyi erityisesti Gubbion kaupunkiin Umbriassa.

Puu-Käpylän rakennustyyli on yksinkertaista uusklassismia, jota aikalaiskriitikot pitivät ruman laatikkomaisena. Elementeistä koottuihin taloihin antavat kuitenkin persoonallista ilmettä pylväät, portit, kuistit sekä erilaiset kekseliäät laudasta sahatut koristeet. Rakennusten värityksen suunnitteli taiteilija Bruno Tuukkanen.

Välikangas sai sijoitella rakennukset tonteille vapaasti. Hän muodosti niiden väliin pieniä aukioita, sillä piti virheenä keskustorin puuttumista Käpylän asemakaavasta. Talot sitoo kortteleiksi paikoin lankkuaita, joka muistuttaa perinteisestä suomalaisesta puutalokaupungista.

Helsingin kaupunginmuseossa on osa Puu-Käpylästä pienoismallina. Pohjolankadun varressa on kaupungin omistama museoasuntokin, joka tosin nykyään on yksityiskäytössä.

HELKAn materiaali 1920-luvun klassismista.

5) Vuoritalo

Vuoritalon jäännökset löytyvät kun Nyyrikintien ylitse menee kalliotontille Nyyrikintien ja Metsolankadun kulmasta. Mutta palataan ajassa.

Käpylän vapaapalokunta perustettiin helmikuussa 1921 puukaupunginosan tulipalovaaran vuoksi. VPK:lle talon piirsi 1922 Martti Välikangas. Suunnitelman mukainen suuri juhlasaliosa jäi kuitenkin toteutumatta. Korkean näyttämöosan lisäksi rakennukseen tehtiin kalustovaja, ja orkesterisyvennys sekä kaikkien kerrosten läpi ulottuva letkutorni, jonka yläpäässä on pieni parveke harjoitushyppyjä varten.

VPK:n toiminta oli muutoinkin hyvin aktiivista. Sen iltamiin saapui väkeä ympäri Helsinkiä. Kalliolle rakennettiin tanssilava ja puissa roikkui värillisiä paperilyhtyjä. Kieltolain aikanakin talossa toimi "kahvila". Seuratalo oli Käpylän järjestötoiminnan keskus. Talossa ovat toimineet mm. koulu, kirkko, suojeluskunta, lastentarha, teatteri ja sodanaikaisen ilmavalvonnan tähystyspiste.

Sotien jälkeen VPK:n toiminta hiipui ja järjestötoimintaa talossa jatkoi Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) 1970-luvulle saakka. Sittemmin pääosin tyhjillään olleen rakennuksen pelasti rappiolta 1986 punkkareiden nuorisoyhdistys Vox Populi ja uudelleen 1989 Käpylä-Seura. Helsingin kiinteistölautakunnan tekemän purkupäätöksen vastaisesti kaupunginmuseo kannatti käpyläläisten vaatimusta talon suojelemisen ajan ja sen jälkeen Pääkaupunkiseudun underground-nuorisokulttuuriyhdistys PUNK. Rahoitusta kunnostukseen ei kuitenkaan löytynyt riittävästi. Talolle suunniteltiin useaan otteeseen erilaisia käyttötarkoituksia.

 

Myöhäissyksyllä 2012 talo kuitenkin syttyi tai sytytettiin jo toista kertaa tuleen (eka kerran lokakuussa 2010). Sammutustöitä piti sortumisvaaran takia rajoittaa.

Tulipalon jälkeen talosta oli jäljellä vain raunio.

6) Virkamiestalot

Käpylän ensimmäinen kivinen kerrostalo valmistui Sampsantien loppupäähän 1921, suunnittelija A. Willberg. Talon asukkaina olivat rautatien virkamiehet, joille rakennettiin vielä kaksi taloa lisää Sampsantien varteen. Nykyisin tavanomaisia asunto-osakeyhtiöitä.

Vanhimman talon kivijalkaan perusti Alli Huuskonen 1930-luvun alussa elokuvateatteri Rion. Sen salissa oli 125 istumapaikkaa puupenkeillä. "Huuskosen mummo" oli voimakas persoonallisuus, joka hoiti teatteriaan topakasti vuosikymmenet mm. pitäen yllä vanhanajan käytöstapoja. Rio selviytyi Kino Käpylän kilpailusta, mutta televisiolle se ei enää voinut mitään. Kun lisäksi Alli Huuskonen valitsi näytettäväksi yhä useammin omia vanhoja suosikkifilmejään, sai hän joskus katsoa ne yksin teatterissaan. Bio Rio sulki ovensa lopulta 1972 ja tiloihin sijoittui pyöräkellari.

Rion entisiin tiloihin muutti vuonna 1986 Ilves-teatteri, joka oli saanut alkunsa Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan näytelmäkerhosta. Yhdistyksessä on mukana kolmisenkymmentä alan harrastajaa, jotka toteuttavat ajankohtaisia kantaesityksiä ja kokeellista teatteria kunnianhimoisesti, mutta ilman taloudellisia tulosvastuupaineita.

7) Erikoisammattikoulu

Käpylän ammattioppilaitos aloitti toimintansa Korkeavuorenkadulla vuonna 1919 nimellä "Helsingin kunnallinen yhdenpäivänkoulu latojia ja painajia varten". Tuolloin kolmivuotista koulua käytiin yksi päivä viikossa ja viisi päivää oltiin töissä.

Vuonna 1968 kirjapainokoulu muutti Käpylään uuteen koulutaloon, joka on Käpylän massiivisin rakennus: tilavuus 55 400 m3 ja siinä on mm. kaksi sisäpihaa. Kolossin suunnitteli Ossi Leppimäki Helsingin kaupungin rakennusviraston talonrakennusosastolta, avustajinaan arkkitehti H. Suvanto ja teekkari K. Raitio. Erikoisammattikoulun nimen saaneessa talossa toimivat myös Helsingin laboratoriokoulu sekä säätötekninen linja, josta valmistui instrumentti- ja konttorikoneasentajia, prosessinhoitajia sekä sähköpiirtäjiä.

Käpylän erikoisammattikoulu yhdistettiin vuonna 1999 hallinnollisesti Haagan ja Vallilan ammattikoulujen kanssa Helsingin tekniikan alan oppilaitokseksi. Heltech on 3000 oppilaallaan Suomen suurin toisen asteen ammatillinen oppilaitos. Sen Käpylän koulutusyksikköön kuuluvat myös laboratoriolinja Onnentiellä ja Arabiassa sijaitseva audiovisuaalinen osasto. Kullervonkadulla toimivat painoviestinnän, sähköalan ja kemiantekniikan linjat.

Tontin länsi- ja pohjoiskulmiin on vuonna 2009 kaavoitettu 3–6-kerroksisia asuinkerrostaloja yhteensä 14 850 m2.

Kaupunkisuunnittelulautakunta, havainnekuva

8) Kallioleikkaus

kpyln_kallion_leikkausta.jpg

Kallioleikkauksessa on näkyvissä vaalean graniitin ja tumman kiillegneissin muodostama seoskivi. Graniitti on kiteytynyt kivisulasta eli magmasta, kun taas kiillegneissi on muodostunut muinaisen merenpohjan savensekaisista sedimenteistä. Graniitti on tunkeutunut gneissin sekaan vuorijonopoimutuksessa useiden kilometrien syvyydessä, kovassa paineessa ja noin 750°C lämpötilassa. Tummassa kiillegneississä on havaittavissa samassa yhteydessä syntyneitä, pieniä punertavia granaattimineraalikasaumia.

GTK:n kivilajiopas

9) Välitaipale

Välitaipaleena tunnettu Oulunkylän länsiosa sai oman rautatiepysäkin vuonna 1910. Juna olikin 1920-luvun alussa myös ensimmäisten käpyläläisten paras kulkuyhteys keskustaan. Mäkelänkadun paikalla nimittäin oli vuoteen 1922 saakka vain pahainen kinttupolku Vallilaan.

Vanhat käpyläläiset muistavat erityisesti rautatieaseman vieressä olleet kaksi ankkalampea, joissa uiskenteli ankkojen lisäksi ruutanoita ja lapset purjehtivat omatekoisilla lautoilla. Isommassa lammessa oli kaunis hiekkaranta, jossa käytiin uimassa. Talvella lammet olivat tärkeä luistelupaikka ennen Toivosen kentän jäädyttämistä. Lammet katosivat viimeistään 1967 Tuusulanväylää rakennettaessa. Vanha asema on purettu, sen tilalle saatiin vuonna 1991 uudet lähiliikennelaiturit porrasrakennelmineen. Sittemmin Käpylän aseman ympärille on noussut moderni pääkonttorikeskittymä.

YIT:n juuret ovat 1912 aloittaneessa Yleisessä Insinööritoimistossa. Vuonna 1926 yrityksen osti Ragnar Kreuger, joka kehitteli innovatiivisia ratkaisuja; mm. keksi käyttää puuputkia teollisuuden vesihuollossa. Jo varhain kansainvälistynyt yritys on 1970-luvun Lähi-idän ja Afrikan seikkailuiden jälkeen keskittynyt Itämeren alueeseen. Vuonna 1987 Yleinen Insinööritoimisto sulautettiin Perusyhtymään, jonka nimi samalla muutettiin YIT:ksi. Nyt yhtiön palveluksessa on runsaat 26 000 työntekijää 14 maassa. Näyttävä pääkonttori valmistui Oulunkylän puolelle rataa 1992, suunnittelija arkkitehtitoimisto Ruokosuo. Erikoisella metallikasetilla päällystetty laajennusosa 2008, arkkitehtitoimisto Sarc.

Saton toiminta alkoi välirauhan aikana 1940, kun valmistui Asunto Oy Sato No:1 Puu-Käpylän kylkeen Mäkelänkadun varteen. 1960-luvulta alkaen Sato osallistui laajaan aluerakentamiseen maineikkaimpana tuotoksenaan suojeltu Pihlajamäki yhdessä Hakan kanssa. Sato teki asuntosäästämisyhteistyötä kaikkien pankkiryhmien kanssa kohoten 1970-luvulla jo Suomen suurimmaksi asuntorakennuttajaksi. Se on tuottanut historiansa aikana yli 220 000 asuntoa, mikä vastaa noin 10 % Suomen koko asuntokannasta. Nykyisin Sato on Suomen johtava vuokra-asuntojen tuottaja ja omistaja. Kahdesta osasta ja niitä yhdistävästä lasiaulasta muodostuva toimitalo valmistui 2006, suunnittelija arkkitehtitoimisto Stefan Ahlman.

Finnish Consulting Group on läheisessä yhteistyössä Kuntaliiton kanssa toimiva monialainen konsulttiyhtiö, joka perustettiin 2005 kokoamalla alan keskeiset yritykset saman katon alle. Palveluvalikoima ulottuu rakentamisen asiantuntijapalveluista henkilöstökehittämiseen. FCG oli käynnistämässä kuuluisaa kunta- ja palvelurakenneuudistusta ja on toteuttanut useita kuntaliitoskonsultointeja. Vauhdikkaasti kansainvälistyvä yhtiö on valtion puitesopimustoimittaja johdon konsultointipalveluissa. Kuutiomainen syvärunkoinen toimitalo valmistui 2007, suunnittelija arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen.

Tuusulanväylän toiselle puolelle valmistui 2008 YIT:n rakennuttama Business Park Duetto, jonka myötä alueella oli valmiina jo 90 000 m2 pääkonttoritason toimitilaa. YIT:n laajennusosassa toimivat aiemmin Kullervonkadulla sijainnut Käpylän Alko sekä Musta Pekka, Suomen paras ruokakauppa vuonna 2010.

Käpylän asema vuonna 1969

YIT:n historiaa     SATO:n historiaa     FCG:stä

10) Taivaskallio

Taivaskallion korkeuden ollessa 57,2 m merenpinnasta se oli Helsingin korkein maastonkohta vuosina 1906–46, kun alueliitosten myötä yhä korkeampia paikkoja on tullut kaupungin osaksi. Paikannimenä Taivaskallio on tunnettu jo pitkään; Helsingin maalaiskunnan ajalta 1700-luvulta on maininta Himlaberget, myös Högberget.

Venäläiset rakensivat 1914 alkaen Taivaskallion pohjoisrinteelle puolustusasemia, jotka kuuluvat koko Helsingin ympäröivään maa- ja merilinnoitukseen. Edelleen on metsästä löydettävissä kivistä ja maasta tehtyä vallia sekä ampumapesäkkeitä. Noin metrin korkuisen vallin edestä oli puut kaadettu aina rautatielle saakka. Kallion huipun pohjoispuolella on jäljellä noin 30 metrin mittainen ampumahauta. Tykkipatterin paikka on jäänyt aikoinaan Käpylän yhteiskoulun rakennustyömaan alle.

Käpylän perustamisen jälkeen Taivari löydettiin nopeasti. Vuonna 1927 rakennettiin sen laelle yksinkertainen parakkimainen kahvila, jonka suunnitteli tuleva professori Hilding Ekelund. Kahvilaa piti neiti Bergroth ja se oli erityisesti päiväkävelijöiden ja perheiden suosima retkikohde. Käpylän suojeluskunta järjesti Taiskilla iltamia ja kaksipäiväiset juhannusjuhlat. Se myös rakensi pitkälti talkootyönä kalliolle hyppyrimäen (hyddan), jonka torni lienee ollut noin 15 metriä korkea. Lähtötasanteita oli kaksi ja parhaat hyppääjät lensivät jopa 60 metriä! Kisojen kiertopalkinnoksi neiti Bergroth lahjoitti pokaalin. Kisat pidettiin vain kerran, sillä seurasi huonoja lumitalvia ja keväällä 1930 rajumyrsky kaatoi juuri tervatun ja kunnostetun rakennelman. Kelkkamäeksi jäädytettiin vielä 1970-luvulla yli 100 metrin mittainen kouru. Nykyään talven päätapahtuma on Lions Club Helsinki/Käpylän järjestämä Taivaskallion laskiainen jo vuodesta 1958, joka on samalla Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty Lions-tapahtuma.

Jatkosodassa Taivaskalliolla toimi neljän Bofors-tykin ja 100 miehen ilmatorjuntapatteri "Taivas". Yksi tykeistä on museoituna kallion laella. Näkyvissä myös tykkien tuliasemat sekä muita varustuksia. Pohjoisrinteen suurten luukkujen alla on suuri holvi, jota käytetään kaupungin rakennusviraston hiekkasiilona. Kallion lakialue kunnostettiin olympialaisia varten puistoksi. Itsenäisyyspäivän lipunnostosta huolehtivat perinteisesti Käpylä-Seura, Lions club ja seurakunta.

Etelärinteen kentän ympäristössä harjoittelevat kesäisin kalliokiipeilijät. Entinen ammusvarasto on nykyään suljettu, mutta luolassa näytetään Lions-clubin laskiaistapahtumassa elokuvia.

TIETOLAATIKKO: Taivaskallion vaiheet

TIETOLAATIKKO

Taivaskallion kiviaines on peräisin 1800–1900 miljoonan vuoden takaa svekofennisestä vuorijonopoimutuksesta. Parhaimmillaan muutaman kilometrin korkuiset vuoret ovat aikojen saatossa kadonneet rapautumisen ja useiden jääkausien kuluttamina. Viimeisin niistä kesti noin 100 000 vuotta. Jään uurtamia jälkiä näkyy avokallioilla kautta maan. Maankuori on vielä lommolla kolmekilometrisen jäävaipan jäljiltä ja kohoaa siksi yhä edelleen, näillä main noin 2 mm vuodessa. Myös merenpinnan korkeus on vaihdellut mannerjäätiköiden sulamisen myötä. Taivaskallion huippu ilmestyi esiin luotona suolaisen Yoldia-meren saaristossa noin 11 000 vuotta sitten. Tuhat vuotta myöhemmin pienen saaren pohjoisrinteeseen, nykyiseen 45 metrin korkeuteen hioivat makean Ancylusjärven aallot yhä erottuvan muinaisrannan. Toinen samanlainen syntyi suolaisen Litorina-meren voimasta 32 metriin noin 8000 vuotta sitten. Yhteys mantereeseen paljastui noin 5000 vuotta sitten nykyisen Metsälän suunnasta.

fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausi

www.geologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=71&Itemid=43 (Maan kohoaminen)

www.itameriportaali.fi/fi/tietoa/yleiskuvaus/peruskuvaus/vaiheet/fi_FI/vaiheet/

TIETOLAATIKKO: Helsingin maa- ja merilinnoitus

TIETOLAATIKKO

Venäjän menetettyä koko Itämeren laivastonsa Japanin-sodassa 1905 jäi pääkaupunki Pietari ilman suojaa mereltä päin. Uutta laivastoa varustettaessa päätti keisari Nikolai II rakennuttaa Pietarin suojaksi laajan linnoitusjärjestelmän aina Ahvenenmaata ja Hiidenmaata myöten. Toimenpiteisiin kuitenkin ryhdyttiin vasta maailmansodan puhjettua Euroopassa, Saksan uhan kasvaessa ja USA:n myönnettyä suuren lainan rakentamista varten.

Helsingin maa- ja merilinnoituksen tarkoituksena oli nyt Viaporin linnoituksen ja Kruunuvuorenselän sotasataman selustan suojaaminen. Vallihautoja kaivettiin vuosina 1914–17. Varustukset ulottuvat yhtenäisinä Vuosaaresta Westendiin. Joukkojen ja raskaan tykistön siirtämistä varten tehtiin tykkitiet niin huolella, että ne ovat monin paikoin edelleen jäljellä käyttökelpoisina.

Linnoitustöissä oli mukana suuri joukko pääkaupunkiseudun asukkaita sekä venäläisten Kaukoidästä tuomia maaorjia ja sotavankeja: mongoleja, tataareja, kirgiisejä ym. joita kutsuttiin yleisesti "kiinalaisiksi". Nämä asuivat maakuopissa ja olivat paikkakuntalaisten kannalta muutenkin hyvin eksoottista väkeä ruokailu- ym. tottumuksineen. Itse keisari Nikolai II tarkisti töiden etenemisen vierailullaan 1915.

Maalinnoituksella taisteltiin ainoan kerran 11–13.4.1918 Suomen sisällissodan aikana, kun Hangossa maihin nousseet saksalaiset etenivät punaisten hallussa olleeseen Helsinkiin Leppävaaran suunnasta.

Varustukset ovat muinaismuistolain suojaamat.

Krepost Sveaborg

Rakennusviraston seloste

11) Ammattikorkeakoulu Metropolia

Rakennuksen pohjoisin osa valmistui Käpylän yhteiskouluksi 1942, suunnittelija Uno Moberg, lisäsiipi 1958. Yhteiskoulun talo saneerattiin ja siihen tehtiin entistäkin suurempi laajennusosa 1992–93, suunnittelija Tarmo Peltonen. Käyttäjäksi tuli nyt Helsingin kaupungin laboratorioalan oppilaitos. Se on perustettu 1960 Kalliossa ja toimi pitkään Käpylän erikoisammattikoulun tiloissa. Laboratoriokoulu jaettiin kahtia 1998. Opistotasoinen opetus liitettiin Helsingin uuteen ammattikorkeakouluun, ammatillinen opetus puolestaan Helsingin tekniikan alan oppilaitokseen Heltechiin.

Nykyään Onnentien yksikkö kuuluu pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulu Metropoliaan, joka on 14 000 opiskelijallaan Suomen suurin. Lisäksi Heltech vuokralaisena järjestää talossa ammatillista opetusta.

Koulun sisäpihalla on peruskallioon uurrettu Matti Peltokankaan veistos Kallioaurinko vuodelta 1994. Teoksen muoto viittaa varhaisiin ajanmittausvälineisiin. Uurteisiin kerääntyvä ja haihtuva sadevesi muodostaa tilapäisen peilimaailman, kun taas materiaalina käytetty peruskallio on pysyvyyden symboli. Tontin eteläreunalla on rauhoitettu 7 jättihaavan ryhmä. Jättihaavan lehdet ovat kaksi kertaa isommat kuin tavallisen haavan ja juuriversot sitkeitä leviämään naapurustoon. Puut ovat Metsäpuiden rodunjalostussäätiön kantapuita.

http://www.metropolia.fi/tietoa_metropoliasta/ajankohtaista

www.hel.fi/wps/portal/Opetusvirasto/Koulut..Tutkinnot/Labra

www.mattipeltokangas.fi/kallioaurinkon.html

www.taidemuseo.fi/suomi/veisto/veistossivu.html?id=105

TIETOLAATIKKO: Käpylän yhteiskoulu

TIETOLAATIKKO

  Kuva: Pirkko Pyysalo

Käpylän lapsiluvun kasvaessa perustettiin 1938 oma oppikoulu kansakoulun jatkoksi. Oppilaita oli aluksi 56, neljän vuoden kuluttua jo 356. Tiloja vuokrattiin parhaimmillaan kolmesta eri osoitteesta. Oman koulutalon rakentaminen oli välttämätöntä. Sota-ajan vaikeista olosuhteista huolimatta hanke onnistui ja Käpylän yhteiskoulu vihittiin käyttöön 31.10.1943. Heti seuraavana vuonna koulu joutui evakkoon Lauttakylään, sillä tiloja tarvittiin sotaväen majoituskäyttöön. Ensimmäiset lakkiaiset pidettiin siksi Käpylän kirkon seurakuntasalissa lokakuussa 1944. Ylioppilaita oli kolme, joukossa Päiviö Suomela, josta tuli aikanaan koulun neljäs ja viimeinen rehtori.

Sodan jälkeen oppilasmäärä jatkoi edelleen kasvuaan. Syksyllä 1958 Käpylän yhteiskoulussa oli jo 718 oppilasta jaettuna aamu- ja iltavuoroon. Yli 40 oppilaan luokkakoko oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Laajennusosa vihittiin käyttöön 1959.

Käpylän yhteiskoulun kulttuuritoiminta oli aktiivista ja laadukasta. Erilaisissa kulttuurikilpailuissa se voitti aina Maunulan ja Oulunkylän yhteiskoulut. Oppilaiden äitien Naistoimikunta Somistuskerho oli perustettu 1948. Se keräsi huomattavia summia rahaa järjestämällä myyjäisiä, teatteriretkiä ja juhlia ja lahjoitti saamansa varat oppilaiden monipuolisen kerhotoiminnan ylläpitämiseksi. Somistuskerho hankki myös opetusvälineitä ja erilaisia lahjoituksia koululle, kustansi käytöskursseja oppilaille sekä nimensä mukaisesti myös sisusti opettajanhuonetta ja luokkia.

Oma oppikoulu oli käpyläläisille tärkeä, kotien ja koulun väliset yhteydet tiiviit. Koulun tiloja käyttivät monet ryhmät ja yhdistykset ja siitä muodostui alueen monipuolinen kulttuuri- ja toimintakeskus.

Peruskoulujärjestelmään siirtymisen myötä yksityiskoulujen taloudelliset edellytykset kapenivat ja 1977 yhteiskoulu luovutettiin kaupungille, joka sulautti sen Hykkylään lopullisesti 1987. Käpylän yhteiskoulun entiset oppilaat pitävät edelleen yhteyttä nimellä Käpylän friidut ja kundit.

12) Taivaskallion omakotialue

Vuonna 1925 kaupunginvaltuusto hyväksyi ehdotuksen "huvila-alueen järjestämiseksi Käpylän puutarhaesikaupunkiin Taivaskalliolle" ja määräsi tonteille vuokra-ajan vuoteen 1985 saakka. Pääosin 1930-luvun mittaan Taivaskalliolle rakentui silloisen Helsingin pohjoisin asutus. Tyypilliset asukkaat olivat keskiluokkaisia nuoria koulutettuja lapsiperheitä. Joukossa oli paljon opettajia ja rakennusmestareita sekä nuoria virkamiehiä ja yrittäjiä, joista monet kohosivat tulevina vuosikymmeninä merkittäviin asemiin.

Asukkaat teettivät itse talojensa piirustukset, joten niistä tuli yksilöllisiä. Suunnitelmat viimeisteli kaupungilla työskennellyt arkkitehti Elias Paalanen. Yleisilme on harmoninen, vaikka joukosta löytyy myös puhdaslinjainen funkistalo ja kansallisromanttinen hirsihuvila. Rakennukset ovat puisia, harjakattoisia ja monet rapattuja.

Kallioisille pihoille kuljetettiin satoja kuormia täytemaata. Puutarhasuunnitelmat teki Puu-Käpylän tavoin Elisabeth Koch. Niitä ei täysin noudatettu, mutta olennaisilta osiltaan edelleen toteutuu Kochin ajatus pihapuuston niveltymisestä katupuustoon ja yleisiin puistoalueisiin. Keskeinen Onnenpuisto oli alun perin suota. Se kunnostettiin 1948. Puusto on monipuolinen, erikoisuuksina rautatienomenapuu ja jo liitukaudella 200 miljoonaa vuotta sitten nykyiselleen kehittynyt, arka neidonhiuspuu (Ginkgo biloba).

13) Musiikkiopisto

Käpylä-Seuran aloitteesta perustettiin Käpylän musiikkiopisto vuonna 1957. Oppilaita ilmoittautui heti 114. Alussa opetusta annettiin pianon, viulun, sellon, kitaran ja harmoonin soitossa, yhteissoitossa sekä kuorolaulussa. Musiikkiopisto ei aluksi saanut avustusta kaupungilta eikä valtiolta, joten lukukausimaksut olivat niin korkeat, etteivät kaikki halukkaat voineet tulla mukaan. Siitä huolimatta oppilasmäärä ylitti 1960-luvulle tultaessa jo 400:n ja opisto kasvoi Suomen viidenneksi suurimmaksi alallaan. Opetusta järjestettiin kaikkein edistyneimmillekin, mistä opisto sai kutsumanimen "Käpylän korkeakoulu". Sen rehtorina oli 1965–66 säveltäjä Einojuhani Rautavaara, joka turhaan pyrki kunnallistamaan opiston. Musiikkileikkikoulu aloitti 1967.

Valtionavun piiriin pääseminen 1980 oli merkittävä muutos. Opettajia voitiin palkata lisää ja valtakunnalliset opetussuunnitelmat otettiin käyttöön. Yhteiskoulua haaveiltiin opistotaloksi, mutta turhaan. Vasta 1993 kiertolaiselämä päättyi, kun musiikkiopisto sai tilat entisestä Liukon leipomosta, joka toimi vuosikymmeniä Taivaskalliontie 3:ssa. Vain konserttisali puuttuu edelleen. Vuoden 2010 alusta Karjalatalolla toimiva Kansanmusiikkiopisto yhdistyi Käpylän musiikkiopistoon, johon perustettiin kansanmusiikin osasto.

TIETOLAATIKKO: Taivaskallion 'kauppakeskus'

TIETOLAATIKKO

Viipurista muuttanut Liukon leipomo oli muidenkin kuin käpyläläisten suosima erikoistuotteiden ostopaikka. Sieltä sai mm. herkullisia vesirinkeleitä, piparkakkutaikinasta tehtyjä, sokerikuorrutuksella koristeltuja neekerinnaamoja ja suussasulavia vaniljakreemikransseja, joista koululaiset saivat taskurahojen riittävyyden mukaan ostaa joko neljänneksen, puolikkaan tai koko muhkean kiekon. Tuohon aikaan ei kouluruokailua ollut.

Musiikkiopiston jatkona olevassa rakennuksessa olivat Öhmanin kirja- ja paperikauppa sekä Ebba Nurmen kangaskauppa, jossa myytiin myös vaaleanpunaista ”housua puntilla” ja myöhemmin koululaisten suosima Kinnusen sekatavarakauppa sekä Turusen parturiliike. Kadun toisella puolella oli Viinikan siirtomaatavarakauppa, liha- ja kalakauppa sekä myöhemmin suutari.

Taivaskalliontie 1:ssä puolestaan toimivat HOK:n maitokauppa, siirtomaatavarakauppa ja lihakauppa. Vieressä oli vielä viimeisenä kahvila Bella, jota tosin kutsuttiin "Räkäläksi". Sieltä haettiin usein sunnuntaisin jälkiruuaksi jäätelöä, joka pakattiin huolella hiilihappojään kera ennen kotipakastimia. Myöhemmin Bellan paikalle muutti posti läheisestä omakotitalosta. HOK:n jälkeen talossa ehti olla vielä Pakastetalo ja Valintatalo. Nykyisin kaikkia näitä liiketiloja hallitsee auton varaosia myyvä TI-tarvike.

Vastapäätä Pohjolankadun kulmassa 1933 rakennetussa talossa oli alakerrassa Pohjolan sauna. Oulunkyläntien alussa oli pankki ja sitä vastapäätä punatiilisessä talossa Elannon rohdoskauppa sekä maito-, sekatavara- ja lihakaupat. Nyt siinä toimii kauneushoitola ja naapurissa Kunnalliskodintiellä Lindströmin pesula.

14) Koskela

Käpyläntien itäpuoli on Koskelan kaupunginosaa ja vanhaa Forsbyn kylää. Vantaanjoen koskesta nimensä saanut kylä mainitaan säilyneissä asiakirjoissa jo vuodelta 1351. Sen maille perustettiin Helsingin kaupunki vuonna 1550.

Käpylän esimerkin rohkaisemana kaupunki palstoitti 1935 Koskelaan pientalotontteja, joiden vuokra-ajaksi päätettiin 50 vuotta. Sitä on nyttemmin jatkettu vuoteen 2020. Kadunnimien aiheena ovat itäisen Uudenmaan ja Kymenlaakson kunnat. Pientaloasukkaat mieltävät alueensa osaksi Käpylää eikä niinkään Koskelaa, johtuen ehkä kalliolle rakennetusta kerrostaloalueesta. Sen paikalla oli aikaisemmin Karjalan evakkojen parakkikylä.

15) Ulkopoliittiset huvilat

Taivaskallion vanhin omakotitalo on Arabian posliinitehtaan vuorineuvos C. G. Herlitzin nimeä kantava rakennus Pohjolankatu 46:ssa. Se on puolikas Terijoelta vuonna 1926 siirretystä suuremmasta rakennuksesta. Kun entisen emämaan Venäjän raja sulkeutui 1917, jäivät pietarilaisen ylimystön huvilat Karjalan kannaksella kylmiksi ja niitä siirrettiin muuhun Suomeen sadoittain.

Pohjolankatu 50:ssä puolestaan asui hammaslääkäri Taimi Wolf, jonka mies oli saksalainen. Niinpä jatkosodan jälkeisten rauhaehtojen mukaisesti heidän talonsa luovutettiin Neuvostoliitolle ns. saksalaissaatavana ilman mitään korvausta.

16) Helenahemmet

Blomsterfonden-niminen säätiö perustettiin yhdistysmuotoisena 1925 rakentamaan ja ylläpitämään asuntoja Helsingin ruotsinkielisille vanhuksille.

Ensimmäisenä valmistui Hemgården Pohjolankatu 42:een vuonna 1936. Talossa on 28 itsenäisen asumisen palveluasuntoa. Funkis-henkinen Helenahemmet valmistui 1940 ja sen viereen vielä Bergahemmet 1952.

Blomsterfondenin talot ovat täyden palvelun palvelutaloja. Huoneissa on asukkaiden omat huonekalut ja he hoitavat päivittäiset rutiininsa omatoimisesti. Lisäksi Berga­hemmetissä on 13 dementikon ryhmäkoti.

Kaikki rakennukset on perus­korjattu 1989–99.

 

17) Otto-Iivari Meurmanin puisto


Muistojen Puu (Pinus cembra)

 

Entinen Pohjolanpuisto. Asemakaavaopin professori Otto-Iivari Meurman kuului Käpylän perustajiin ja pelastajiin. Vuonna 1990, kun Käpylä-Seura täytti 50 vuotta ja Käpylän perustamisesta oli kulunut 70 vuotta, järjestettiin Karjalatalolla yhdistetty juhla, jossa 100-vuotiaalle Meurmanille luovutettiin Helsingin kaupunginosa­yhdistysten kultainen Pro Helsinki -ansio­merkki. Samana vuonna 4.11. Käpylä-Seura istutti puistoon metsä­männyn (Pinus silvestris) Käpylän suunnit­telijoiden ja rakentajien muistoksi.

Puisto peruskorjattiin 1950-luvun henkeen vuonna 2004. Uudistuksen yhteydessä rakennusvirasto erehdyksessä katkaisi Muistojen Puun, mutta istutti Käpylä-Seuran pyynnöstä sen tilalle uuden, joskin sembramännyn ja eri paikkaan. Asukkaat ovat toivoneet puun viereen asianmukaista tietokylttiä vastaisen varalle.

Ruotsinkielinen kansakoulu, nykyään Kottby lågstadieskola valmistui Pohjolanpuistoon 1957, suunnittelija kaupunginarkkitehti Claus Tandefelt. Liikuntasalin sisältävä laajennus vuodelta 2000 on monen mielestä vähemmän kaunis, mutta sen seinässä kuitenkin ilahduttaa Outi Leinosen keraaminen reliefi Lentoon. Taiteilija kertoo mieltäneensä metsän siimeksessä olevan koulun kuin "suureksi kävyksi, josta oppilaat – yksisiipiset siemenet – kopautetaan maailmalle lentoon!"

Lippakioski Pohjolan­kadun ja Kullervon­kadun kulmassa on vuodelta 1937, ja korjattiin viimeksi marraskuussa 2009 tihu­töiden jäljiltä. Helsingin vielä jäljellä olevat lippa­kioskit ovat kaupungin­museon suojelemia ja niille yritetään löytää käyttö­tapoja. Joku on ilman­laadun tutkimus­asemana, yksi vuokrattu kaupungin­osa­yhdistykselle.

 

Käpylässä aktiivinen yksityishenkilö yritti elvyttää rakennusta kesällä 2002 runokioskina, jossa oli pieniä runo- ja musiikkiesityksiä, mutta toiminta ei ollut kannattavaa. Kuitenkin kerran vuodessa joulun alla Pohjolankadun tierna­poika­tapahtumassa Käpylän yhdyskuntaklubi tarjoilee kioskista glögiä ja pipareita. Nykyisin Käpylän ainoa jatkuvasti toimiva kioski on Pohjolanaukion R-kioski.

Rakennusviraston esittely puistosta

TIETOLAATIKKO: Otto-Iivari Meurman

TIETOLAATIKKO

Arkkitehti, professori Otto-Iivari Meurman (1890 - 1994) oli merkittävä asemakaavasuunnittelija ja Suomen sodanjälkeisen asemakaava-arkkitehtipolven keskeinen opettaja. Hän syntyi Ilmajoella, opiskeli kuvanveistoa Ateneumissa ja arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa valmistuen 1914. Meurman toimi Eliel Saarisen apulaisena tämän suunnitellessa kuuluisaa Munkkiniemen–Haagan asemakaavaa. Sen jälkeen hän työskenteli Helsingin kaupungin rakennuskonttorissa, jossa osallistui Birger Brunilan johdolla mm. Käpylän suunnitteluun ennen nimitystään Viipurin asemakaava-arkkitehdiksi 1918.

Otto-Iivari Meurman opetti kaupunkisuunnittelua Teknillisessä korkeakoulussa 1936 lähtien ja sai asemakaavaopin professuurin 1940. Meurman laati kaikkiaan noin 60 asema- ja rakennuskaavaa. Niissä hän pyrki yhdistämään asumisen, työn ja vapaa-ajan toiminnot 1900-luvun alun puutarhakaupunki-ideologian mukaisesti. Meurman oppilaineen otti suunnitelmissaan aina tarkoin huomioon maaston, valaistusolot ja paikan soveltuvuuden kokonaisuuteen.

18) Pelastusasema

Helsinkiin perustettiin maan ensimmäinen vakituinen palokunta 1861. Se sai ensimmäisen asemansa 1891 Erottajan Korkeavuorenkadulle. Vuonna 1991 palolaitos ja väestönsuojelukeskus yhdistyivät pelastuslaitokseksi ja paloasemat muuttuivat pelastusasemiksi.

Käpylän pelastusasema valmistui 1931, suunnittelijana kaupunginarkkitehti Gunnar Taucher. Käpylän pelastusasema on Helsingin kahdeksasta pelastusasemasta ja kolmanneksi vanhin, peruskorjattu viimeksi 2005. Pääkalustona on pelastusyksikkö tunnuksella H-47. Sen vaihtolavayksikköön voidaan liittää letkukontti, suurtehotuuletin tai vahingontorjuntakontti. Käpylän pelastusaseman vähimmäismiehitys arkisin on 9 henkeä. Vuonna 2009 pelastusyksikölle tuli 50 lähtöä ja sairaankuljetusyksikölle peräti 4500.

19) Autismisäätiö

Autismisäätiön rakennus valmistui 2003 Käpyläntie 10:een. Sen suunnittelivat professori Tuomo Siitonen sekä arkkitehti Freja Ståhlberg, joka teki samalla diplomityönsä autististen käyttäjien vaikeasti ilmaistavista toiveista ja tarpeista asumisessa ja päivittäisessä toiminnassa. Piristävän värikkäässä rakennuksessa on kaksi osaa: nelikerroksinen ryhmäkoti ja kaksikerroksinen toimintakeskus. Niissä Autismisäätiö järjestää yksilöllistä ja ryhmäkuntoutusta aikuisille autisteille ja vastaavia neuropsykiatrisia oireyhtymiä omaaville. Väestöstä noin 1 % kärsii jonkinasteisista autistisista häiriöistä.

Samalla paikalla oli aiemmin päiväkoti Koskela, joka oli alun perin Ruotsista lahjoituksena saatu SPR:n lastentarha.

20) Koskelan sairaala-alue

Koskelan kunnalliskoti aloitti toimintansa jo 1912 Forsbyn työ- ja vaivaistalon nimellä. Kookkaan päärakennuksen suunnittelivat Knut Wasastjerna sekä Karl Hård af Segerstad, joka oli Helsingin ensimmäinen kaupunginarkkitehti ja piirtänyt mm. Kallion kirjaston sekä Viipurin kauppahallin.

Suljettu laitos sijoitettiin pois silmistä, kauas kaupungin ulkopuolelle. Sillä oli 43 hehtaarin tilukset, joita viljeltiin ahkerasti. Kunnalliskodilla oli myös sikala ja suuri pesula. Huolto toimi aluksi kapearaiteista rautatietä pitkin Oulunkylän aseman kautta. Köyhäinhoidon asiakaspaikkoja oli aluksi 620, mutta tarve kasvoi nopeasti ja lisärakennuksia nousikin useita.

Sodan jälkeen Käpylän kunnalliskodin vanhat rakennukset saneerattiin täydellisesti ja paikkamäärä kohosi yli tuhanteen. Koskelan sairaskodin nimellä alkoi 1957 erikoistuminen nykyaikaiseen vanhustenhoitoon. Työlaitos toimi vuoteen 1961 saakka. Sairaskoti siirrettiin terveysviraston alaisuuteen 1982 ja siitä kehitettiin pitkäaikaishoitoa antava terveyskeskussairaala.

Vuoden 2010 alusta Koskelan sairaala siirrettiin takaisin sosiaaliviraston alaisuuteen ja se sai nimen Koskelan vanhustenkeskus. Siellä on 14 pitkäaikaishoidon osastoa. Rakennuksissa sijaitsevat myös Koskelan terveysasema, apuvälinepalvelupiste ja G-talossa kaikille avoin kahvila. Tiloja on vuokrattu myös ulkopuolisille alan toimijoille.

Sairaala-alueeseen kuuluvassa Käpyläntie 13:ssa on sisustettu näyttelytila Toimiva koti, jossa esitellään esteettömän ja turvallisen asumisen ratkaisuja yli 60 sopimuskumppanin tuotevalikoimasta. Konsepti on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja sitä esitelläänkin jatkuvasti ulkomaisille alan toimijoille.

Alueen eteläreunalla on yksi maamme harvoista sairaalakirkoista, Koskelan kirkko vuodelta 1914. Jumalanpalvelus pidettiin siellä joka aamu aina 1950-luvulle saakka. Pääkäyttäjänä on nykyisin Käpylän musiikkiopisto, mutta myös seurakunnalla on siellä ajoittain toimintaa.

21) Entinen terveysasema

Kadun toisella puolella Käpyläntie 8:ssa on punatiilinen entinen Käpylän terveysasema, joka valmistui 1983. Siellä toimivat kaikki lähialueen terveydenhoitoyksiköt, kunnes homeongelmat ja kiinteistöjen rationalisointi johtivat muuttoon Koskelan sairaalan F-taloon vuonna 2002. Samalla terveyskeskuksen nimi muutettiin Koskelan terveysasemaksi.

Helsingin XXI apteekki avattiin Pohjolankatu 1:ssä keväällä 1929 ja sieltä se muutti nykyiselle paikalleen terveysaseman valmistuessa 1983. Nyt naapureina terveyskauppa ja pitseria.

22) Koskelan kolmio

Kortteli muistetaan 1950-luvulta alkaen Teboilin kolmiona kulmassa olleen huoltoaseman mukaan. Sen taakse monttuun ajatti omin luvin maantäytettä 1970-luvulla kaupungin metsänhoitaja Mikko Pitkäniemi. Vähitellen muodostui kaunis koivikkoinen kumpare, jolla ruoho viheriöi ja koristepuut kukkivat. Keskellä oli shakkipuisto ja Koskelantien puoleisella reunalla pienois-golf-rata. Tontti oli kuitenkin kaavoitettu täydennysrakentamiseen ja niin 1995 rakennettiin sille 173 asuntoa yhdeksään kerrostaloon ja niiden edustalle nimettiin "Käpylän tori".


"Käpylän tori"

 

Käpyläntien ja Kullervon­kadun kulmaukseen valmistui 1998 kolmen talon As.Oy Käpylänhovi, joka ajateltiin alun perin van­huksille, mutta asuk­kaina on myös työikäisiä. Käpylänhovissa on erikoispalveluja asuk­kaille ja siellä pitää toimi­pistettään Käpyrinteen vanhain­koti.

23) Karjalatalo

Karjalantalo valmistui 1974 Käpylänkuja 1:een, suunnittelijana Into Pyykkö. Paikan valintaan lienee vaikuttanut silloin vielä vehmas näköala Käpyläntien toiselle puolelle sekä osaltaan myös Käpylän kalevalaiset kadunnimet. Rahaa hankkeeseen kerättiin vuosikaudet erilaisin kampanjoin. Talkoohengellä rakennetusta monitoimitalosta löytyy juhlasali, kahvila-ravintola sekä kokoustilat ja sauna. Salit nimettiin muun muassa karjalaisten pitäjien mukaan. Saman katon alle muuttivat karjalaisen kulttuurityön järjestöt, orkesterit, kuorot, kansantanssiryhmät, opintokerhot, kirjasto, arkistot sekä taidekokoelmat.

Karjalatalon kirjastossa on yli 200 karjalaisaiheista näytelmää sekä klassista karjalaista näytelmäkirjallisuutta ja uudempia karjalan murteella kirjoitettuja näytelmiä.

Karjalainen Näyttämö on toiminut talon perustamisesta saakka viipurilaisen teatteriperinteen pohjalta mm. Paavo Liskin johdolla.

Vuonna 1996 Karjalataloon sijoittui käsityöneuvos Tyyne-Kerttu Virkin käsi­työmuseon laaja kokoelma. Aulassa on tekstiilitaiteilija, professori Oili Mäen kutoma taideryijy, jonka aiheena ortodoksikirkon sipulikupolit. Karjalatalon Väinölänkujan puoleiselle sivustalle Rovansaari-Seura istutti 1982 Rovansaarelta tuodun tammen. Sen vieressä on myös pirkkalankoivuja, joissa hauskat saha­maiset lehdet. Käpyläntien puoleisella sivulla oli komea viipurilainen siirto­lohkare, joka toimi samalla siirtokarjalaisten muistokivenä. Se katosi Käpylän­hovin rakennustöiden yhteydessä – urakoitsijan mukaan ”epähuomiossa”.

Vuonna 2006 Karjalatalolta sai tilat Kansanmusiikkopisto, joka yhdistyi 2010 alusta Käpylän musiikkiopistoon. Se tarjoaa mahdollisuuden niin rentoon harrastamiseen kuin tavoitteelliseen kansanmusiikin opiskeluun. Tarjonta laajenee jatkossa myös kansanlauluun, kansantansseihin ja soitinrakennukseen.
Lähimmät Väinölänkujan kerrostalot kuuluvat jo Olympiakylään.

TIETOLAATIKKO: Karjalan liitto

TIETOLAATIKKO

Karjalan liitto perustettiin heti talvisodan jälkeen valvomaan luovutetun Karjalan evakkojen etuja asutus- ja korvauskysymyksissä. Sen rooli vahvistui jatkosodan jälkeen, kun 407 000 evakkoa jäi pysyvästi uusille asuinsijoilleen ympäri Suomen.

Etujärjestötehtävistä painopiste siirtyi 1960-luvulle tultaessa kulttuuri- ja harrastustoimintaan liiton lukuisissa jäsenyhdistyksissä ja pitäjäseuroissa. Myös julkaisutoiminta kukoisti.

Nykyisin yhä keskeisemmäksi on tullut suomenkarjalaisen kulttuurin vaaliminen ja siirtäminen eteenpäin. Karjalan palautus on edelleen karjalaisten mielissä, mutta liitto on tietoisesti tyytynyt toimimaan siinä asiassa valtion ulkopoliittisen johdon linjojen puitteissa.

24) Heseva-koti


Heseva-koti

 

Pellervontie 39:ssä sijaitseva rakennus valmistui 1952 Seura­kuntien vanhainkodiksi. Myöhemmin nimi muuttui Käpylän vanhainkodiksi, joka saneerattiin vuosina 1992-1993. Vanhainkoti muuttui palvelutaloksi 1.7.1993. Nimi oli aluksi Käpylän palvelukeskus, joka myöhemmin muutettiin Heseva-kodiksi.

Heseva-kodin omistaa Gaius-säätiö, joka on perustettu 1988 Helsingin seura­kuntayhtymän vanhainkotisäätiöksi. Nimi on muutettu myöhemmin Gaius-säätiöksi.

Helsingin seudun vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden tukiyhdistys ry. ei ole koskaan pyörittänyt Heseva-kodin toimintaa. Sen sijaan talossa 1993 alkanut Heseva-kuntoutus sai nimensä edellä mainitun tukiyhdistyksen mukaan.

Nykyisin Heseva-kuntoutus on yksityisomistuksessa Gaius-säätiöltä vuokraa­missaan tiloissa.

Kuntoutuksesta ja Käpynetistä.

25) Murha Käpylässä

Muun muassa Opettajien
taloon (Käpylänkuja 3)
sijoittuu Ata Hauta-
mäen dekkari Murha
Käpylässä
, joka oli
ehdolla Helsingin Sa-
nomain kirjallisuuspal-
kinnon saajaksi 2005.
Teoksessa asettuvat vas-

takkain 50-luvun kanta-
kaupungin kovuus ja
kaukaisen puutarha-
kaupunginosan ko-
toisa mentaliteetti.
Käpylässä lapsuu-
tensa viettänyt Hau-
tamäki (s. 1944) on
kirjoittanut paikat ja his-

toriallisen kehyksen tosiasioiden mukaisesti. Henkilöt ja tapahtumat ovat fiktiivisiä. Kirjailija sai paikallisvinkkejä myös Lähiradion kuuntelijoilta, joille hän luki romaanin ensimmäistä versiota jatkokertomuksena vuonna 2002. Myös muut Hautamäen romaanit sijoittuvat Käpylään.

Opettajien talossa toimii Helsingin kuvataidekoulu, perustettu 1978. Tiloissa oli ennen urheiluliike, jossa ainoana paikkana Käpylässä myytiin myös äänilevyjä.

26) Käpylän posti

Käpylä sai oman postitoimiston ja postinumeron vuonna 1924. Toimisto oli aluksi Sampsantien ja Pohjolankadun kulmassa, toimistonhoitaja rouva Sarmi asui yläkerrassa. Välillä Taivaskalliollakin oli erikseen postitoimipaikka. Olympialaisten aikaan Kisakylässä oli väliaikainen posti sekä myös lennätintoimipaikka.

Käpylän posti sai 1972 eri vaiheiden jälkeen oman, sinnikkäästi omaa tyyliään edustavan laatikkomaisen talon Kullervonkatu 18:aan.

Vuoden 2012 alussa Itellaksi muuttunut posti korvasi Käpylän postikonttorin Pohjolankatu 38:ssa sijaitsevan R-kioskin Postin myyntipisteellä.

27) As. Oy Pohjolankatu 43

Valmistui 1952, suunnittelijana professori Hilding Ekelund. Pihansuunnitelman teki Erik Sommerschield. Asukkaat ovat ylläpitäneet pihaa niin kauniisti, että taloyhtiö sai vuonna 2000 Helsingin kulttuurikaupunkisäätiön ja Suomen asunto­tieto­keskuksen palkinnon pääkaupunkiseudun parhaana pihamiljöönä.

Talon ehkä kuuluisin asukas on ollut ministeri Väinö Leskinen.

Katutason liiketiloissa toimii pikkupuoteja, mm. kangaskauppa jo 1950-luvulta alkaen; ensin Texala, sitten Palapaja, nyt Versione.