Valoa Kansalle !

Alueen säännöt
Viikin sivut: kaupunginosat.net/viikki
kotikioski

Re[3]: Valoa Kansalle !

Viesti Kirjoittaja kotikioski » 20.11.2005, 21:25

Koirapuistoon on tulossa valaistus kuulemani mukaan. Mitä Maakaaren ylämäen valaistuksen puuttumiseen tulee on se selvästi jäänyt vahingoksi, johon saa korjausta ottamalla yhteyttä suunnittelijoihin mahdollisimman usealta taholta.
Kuitenkin luontopolun valaisu ei tuo turvallisuutta, koska ympäristö on entistä pimeämpi valaistun alueen ulkopuolella, koska silmä tottuu valoon ja muutaman metrin päässä oleva pimeys on todella mustaa. Myös valoja on kaikenlaisia itse kullekin mukaan otettavaksi liikkeelle lähtiessä. Mars kauppaan vaan.
Valaistus on energiankulutusta suurimittaisena. Haluammeko joka pusikon valaistuksi ja ydinvoimaa enemmän ympärillemme. Itse tyydyn hämäryyteen ja kohta on jo tulossa se valkea talvi, joka antaa valoa tähän pimeimpään aikaan.

Vastaa Viestiin