SUURMETSÄ-JAKOMÄKI SEURA ry

 

                                                                                                          
 
Tiehallinto
PL 70 (Opastinsilta 12 A)
005210 Helsinki
 
Lausunto meluntorjunnan toimintasuunnitelmasta Koillis-Helsingin alueella Lahdenväylän, Porvoonväylän ja Kehä III:n osalta.
 
Suurmetsä-Jakomäki Seura on Koillis-Helsingissä: Jakomäen, Suurmetsän, Heikinlaakson ja Alppikylän alueella toimiva kaupunginosayhdistys. Seuran tarkoitus on muun muassa edistää alueensa viihtyvyyttä ja hyvinvointia antamalla lausuntoja aluetta koskevissa asioissa tuomalla asioiden käsittelyyn mukaan alueella asuvan tietämykseen ja paikallisten olosuhteiden tuntemuksen.
 
Seura on useita kertoja vuosien mittaan ottanut esille meluesteiden tarpeen alueemme läpi kulkevilla valtakunnallisilla pääväylillä. Yritykset ovat kariutuneet viimeistään rahan puutteeseen. Tämänkertainen meluntorjunnan toimintasuunnitelma näyttää lupaavammalta, sillä se käsittelee tiemelun vaimentamista muillakin tavoilla, kuin meluesteillä.
Ajoneuvoihin liittyvillä toimenpiteillä on kokonaisuuden kannalta suurin vaikutus, koska vaikutus ulottuu aina kaikkialle, missä ajoneuvot liikkuvat.
Tiehen liittyvät toimenpiteet vaikuttavat koko tiehen ja sen molempiin puoliin.
Erilaiset meluesteet kaiteet ja vallit antavat paikallisesti hyvän suojaan ja tekevät maankäytön mahdolliseksi aivan tien välittömässä läheisyydessä, mikä on kaupunkisuunnittelun kannalta tärkeää.
 
Toimintasuunnitelman pohjana oleva Helsingin kaupungin meluselvitys 2007 antaa maallikollekin hyvän kuvan oman alueensa rakennuksiin kohdistuvasta liikennemelusta. Toimintasuunnitelman ”Suunnitellut meluesteet”-kartat eivät kuitenkaan anna aivan oikeaa kuvaa suojaustilanteesta. Korkeat maastokohdat, korkeat rakennukset ja mittausalueiden rajat vääristävät tilannetta Näihin seikkoihin pohjautuviin virheisiin Seura haluaa korjausta, muutoin hyvässä suunnitelmassa.
 
Korjattavat kohdat idästä länteen.

  1. U11 Jakomäki, meluvalleja tulee jatkaa Maratontien sillaan ohi itään Porvoonväylän molemmilla puolilla ainakin ramppien verran. Tällöin saa suojan Louhikkotie 2:n pääty, Somerikkotie 2, 4 ja 6 pientalot ja Vanhapolku 3:n paritalot sekä Porvoonväylän toisella puolella olevat Maratontien varren pientalot
  2. U11 Jakomäki, Lahdenväylälle Jakomäentien viereen esitettyä meluvallia tulee korottaa Jakomäentie 8 kohdalla ja uusi meluvalli on lisättävä Jakomäentie 6 kohdalta Jakomäenkujan risteykseen asti seuraavista syistä. Varsinkin Jakomäentie 6 pitkä talon ylemmät kerrokset saavat kartassa esitettyä kovemman tiemelun Lahdenväylältä (melunmittauspisteen korkeus mapinnasta on vain 4 metriä). Vuorensyrjän omakotitalojen ja Jakomäenkujan eteläpuolen ensimmäisten asuinkerrostalojen suojaus on unohtunut kokonaan.
  3. U31 Heikinlaakso, Lahdenväylän länsipuolelle kevyenliikenteen sillasta pohjoiseen on esitetty melueste ns. Kuukallion mäen kohdalle tarpeettomasti, sillä rinne on puistoa.
  4. U31 Heikinlaakso ja U10 Kuninkaala-Kuusikko karttojen yhtymäkohtaan Kehä III:n eteläpuolisille rampeille sekä Vanhalle Porvoontielle että Lahdenväylälle Helsingin suuntaan tarvitaan meluesteet suojamaan Sienitien pään rivitaloja ja Roosinmäen rinteessä olevia Kalkkivuorentie2:n sekä Vanhan Porvoontien asuinrakennuksia. Suojaustarve saattaa osittain muuttua, jos Iskun ja HOK-Elannon tavaratalo toteutuu mainittujen ramppien viereen.


Lisäksi Suurmetsä-Jakomäki Seura esittää, että korjautettuaan meluntorjunnan toimintasuunnitelman Tiehallinto hyväksyttää sen asianmukaisesti, hankkeista toimenpiteet, sijoittaa hankkeet liikenneinvestointiensa talousarvioehdotukseen ja käynnistää hankkeiden suunnittelut kiireellisinä.
 
Suurmetsä-Jakomäki Seura tähdentää, että Alppikylän uuden asuinalueen tiesuunnitelmista antamissaan lausunnoissa 18.10.2007 sekä Helsingin Yleistentöiden lautakunta että Kaupunkisuunnittelulautakunta ovat kehottaneet Tiehallintoa osaltaan ryhtymään toimenpiteisiin / varaamaan rahoituksen Jakomäen nykyisen asutuksen suojaamiseksi Lahdenväylän ja Porvoonväylän melua vastaan.
 
Koska edellä mainitun Alppikylän suojaksi suunnitellun meluesteen rakentamineen alkaa keväällä 2008, esittää Suurmetsä-Jakomäki Seura edellä mainittuihin lausuntoihin vedoten laajentamaan Alppikylän meluesteiden suunnittelun sisältämään ainakin Jakomäen puoleiset meluesteet sekä Lahdenväylän että Porvoonväylän varressa (korjattu U11). Kun laajentuneet suunnitelmat valmistuvat on Alppikylän meluesteiden rahoitusta korjattavaksi vastaavalla osuudella ja toteuttaminen voitaisiin ottaa lisätyönä osaksi Alppikylän meluesteiden rakentamista
 
Suurmetsä-Jakomäki Seura kiittää mahdollisuudesta antaa paikallisten asukkaiden mielipide meluntorjunnan toimintasuunnitelman luonnokseen Koillis-Helsingin osalta.
 
 
Suurmetsä-Jakomäki Seura ry

   
 
TIEDOKSI:   Helsingin kaupungin ympäristökeskus
                      PL 500, (Helsinginkatu 24)
                      00099 Helsingin kaupunki