Säännöt

 

1 §

Yhdistyksen nimi on Koillis Seura ry. Sen toiminta-alueena on Helsingin 41. kaupunginosa ja kotipaikka Helsingin kaupunki.

Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä seuraksi.

2 §

Seuran tarkoituksena on kehittää toiminta-alueensa henkistä ja sosiaalista hyvinvointia osallistumalla ja vaikuttamalla kaupunkisuunnitteluun, edistää kotiseututuntemusta, hyvää yhteishenkeä sekä viihtyvyyttä.

Tarkoitustaan seura toteuttaa

1. asukkaita aktivoivalla harrastustoiminnalla.

2. järjestämällä Koillis Seurapäiviä.

3. toimeenpanemalla kokouksia, esitelmätilaisuuksia, juhlia, kilpailuja ja tutustumiskäyntejä sekä

4. tekemällä aloitteita ja ehdotuksia ja antamalla lausuntoja asuinaluetta koskevista asioita.

3 §

Seuran toimintavuosi ja tilikausi on kalenterivuosi ja sen tilinpäätös tehdään joulukuun 31. päivänä.

4 §

Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi hakea jokainen sen toiminta-alueella asuva sekä muukin seuran tarkoitusta harrastava henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, mutta ei poliittinen puolue tai uskonnollinen yhdistys.

Jäsenhakemuksen voi jättää seuran hallitukselle tai sen toimihenkilölle.

Kunniajäseneksi seura voi kutsua henkilön tai henkilöitä, jotka huomattavalla tavalla ovat vaikuttaneet seuran tai sen tarkoitusperien hyväksi.

Seuran kannatusjäseniksi voidaan hyväksyä yksityisiä henkilöitä sekä oikeuskelpoisia yhteisöjä lukuun ottamatta poliittisia puolueita.

Jäseneksi hyväksytyn henkilön nimi, ammatti ja muut tarvittavat tiedot on merkittävä seuran jäsen-luetteloon.

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

5 §

Varsinainen jäsen ja kannatusjäsen maksaa kalenterivuosittain seuralle jäsenmaksun, jonka suuruuden syyskokous määrää. Yhteisöille määrättävä jäsenmaksu voi olla suurempi kuin yksityisillä henkilöillä.

Kunniajäsen on jäsenmaksusta vapaa.

6 §

Jäsen voi erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai Puheenjohtajalle tai merkittäväksi seuran kokouksen pöytäkirjaan.

 

7 §

Jäsen voidaan erottaa hallituksen päätöksellä seurasta, jos hän toimii sen tarkoitusperiä vastaan, ei noudata sääntöjä tai ei ole maksanut edellisen vuoden jäsenmaksua.

Erotettu jäsen voi kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamisesta tiedon saatuaan vedota kirjallisesti seuran kokoukseen jättämällä kirjelmänsä mainitussa ajassa hallitukselle.

8 §

Seura kokoontuu kevät- ja syyskokouksien lisäksi ylimääräisiin kokouksiin hallituksen kutsusta tai milloin vähintään kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti vaatii.

9 §

Hallitus kutsuu seuran kokoukset koolle sähköpostilla tai kirjeitse tai lehti-ilmoituksella. Kokouskutsu on jätettävä vikko (7 vrk ) ennen kokousta.

10 §

Kokous on päätösvaltainen, kun se on laillisesti koolle kutsuttu. Jos päätöksiä tehtäessä on äänestettävä, kokouksen mielipiteeksi tulee se mielipide, jota enemmistö kannattaa. Äänten mennessä tasan voittaa puheenjohtajan kanta paitsi vaaleissa ratkaisee arpa.

Vaalit on suoritettava suljetuilla lipuilla, jos joku jäsen sitä vaatii.

11 §

Seuran kokoukset

Seuran kevätkokous on pidettävä ennen helmikuun loppua ja siinä on käsiteltävä seuraavat asiat:

1. valitaan kokouksen toimihenkilöt

2. käsitellään ja vahvistetaan hallituksen laatima toimintakertomus sekä toiminnantarkastajien antaman lausunnon perusteella tilinpäätös päättyneeltä tilivuodelta

3. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

4. käsitellään johtokunnan kokoukselle valmistelemat kokouskutsussa nimenomaan mainitut asiat.
 

Seuran syyskokous on pidettävä ennen marraskuun loppua ja siinä on käsiteltävä seuraavat asiat:

1. valitaan kokouksen toimihenkilöt

2. hyväksytään talousarvio seuraavalle kalenterivuodelle

3. hyväksytään toimintasuunnitelma seuraavalle kalenterivuodelle

4. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet ja varajäsenet

5. valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa

6. päätetään jäsenmaksun määrä seuraavalle kalenterivuodelle

7. käsitellään johtokunnan kokoukselle valmistelemat kokouskutsussa nimenomaan mainitut asiat ottaen huomioon yhdistyslain 24 §.

12 §

Seuran toimintaa johtaa hallitus, johon kuuluu yhdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä sekä kaksi varajäsentä.

Valitsemisjärjestyksen mukaisesti varajäsen astuu hallituksen jäsenyydestä eroavan tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Varajäsenet voivat osallistua hallituksen kokouksiin puhe- ja esitysoikeuksin. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus valitsee sihteerin ja varasihteerin sekä rahastonhoitajan, jotka voivat olla myös hallituksen ulkopuolta.

13 §

Hallituksen tehtävänä on

1. valmistella ja kutsua koolle seuran kokoukset

2. panna toimeen seuran kokousten tekemät päätökset

3. hoitaa seuran omaisuutta

4. hyväksyä uudet jäsenet

5. pitää jäsenluetteloa

6. valvoa sääntöjen noudattamista.

14 §

Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

15 §

Puheenjohtajan tehtävänä on

1. kutsua hallitus tarvittaessa koolle

2. johtaa puhetta hallituksen kokouksissa

3. valvoa seuran taloudenhoitoa ja hyväksyä maksumääräykset

4. panna toimeen hallituksen päätökset, ellei toisin ole päätetty

5. valvoa päätösten noudattamista

Puheenjohtajan ollessa estyneenä varapuheenjohtaja hoitaa hänen tehtäviään.

16 §

Sihteerin tehtävänä on

1. laatia hallituksen kokousten pöytäkirjat, vuosikertomus, toimintasuunnitelma sekä muut tarvittavat asiakirjat

2. hoitaa seuran kirjeenvaihto

3. hoitaa seuran arkistoa.

17 §

Rahastonhoitajan tehtävänä on

1. hoitaa seuran omaisuutta ja rahavaroja hallituksen antamien ohjeiden mukaan

2. pitää hallituksen puolesta jäsenluetteloa ja koota sen perusteella vuosittain jäsenmaksut, mikäli hallitus ei ole asiaa toisin järjestänyt

3. suorittaa ne maksut, jotka puheenjohtaja on hyväksynyt

4. hoitaa seuran kirjanpitoa ja päättää tilit sekä huolehtia niiden tarkastuttamisesta jättämällä tilit toiminnantarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta

5. laatia talousarvioehdotus hallitusta varten.

18 §

Toiminnantarkastajien tehtävänä on tarkastaa tilit ja omaisuuden hoito sekä antaa niistä kirjallinen lausunto palauttaessaan tilikirjat viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

19 §

Seuralla on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja sille testamentattua omaisuutta sekä omistaa irtainta ja kiinteää omaisuutta.

20 §

Näiden sääntöjen muuttamisesta ja seuran purkamisesta päättää seuran kokous. Lainvoimaisen päätöksen syntymiseksi tarvitaan 2/3 annetuista äänistä. Purkamista koskeva päätös on kuitenkin alistettava vähintään kuuden (6) kuukauden kuluttua pidettävän uuden kokouksen hyväksyttäväksi samanlaisella enemmistöllä annetuista äänistä.

Seuran jäsenet voivat ehdottaa sääntöjen muuttamista tai seuran purkamista. Ehdotus on jätettävä kirjallisesti seuran hallitukselle, joka esittää sen kokoukselle.

Muutosehdotuksesta ja seuran purkamisesta on mainittava kokouskutsussa.

21 §

Seuran purkautuessa sen jäljellä olevat varat annetaan Helsingin Kaupunginosayhdistysten Liitto ry:lle, jonka tulee käyttää niitä seuran tarkoitusperien tukemiseen.

Arkisto luovutetaan Helsingin kaupunginmuseolle.

22 §

Muissa kohdissa noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain säännöksiä.